Työnantaja: ilmoita irtisanomisista 9.4. alkaen TE-toimistolle

Ilmoitusvelvollisuudella halutaan jouduttaa työttömäksi jäävien työllistymistä sekä hillitä työttömyysturvakustannusten kasvua.

Työsopimuslakiin on lisätty säännös, jonka mukaan työnantajan on ilmoitettava taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla tehdyistä irtisanomisista työ- ja elinkeinotoimistolle. Ilmoittamisvelvollisuus koskee vähintään kymmenen työntekijän irtisanomisia.

Ilmoituksesta on käytävä ilmi irtisanottavien työntekijöiden lukumäärä, ammatit tai työtehtävät sekä työsuhteiden päättymisajankohta.

Tämän lisäksi työnantajan pitää kertoa työntekijälle, että hänellä on oikeus työllistymissuunnitelmaan. Työllistymissuunnitelma tehdään työntekijän ja TE-toimiston asiantuntijan toimesta työntekijän ilmoittautuessa työttömäksi työnhakijaksi.

Saman sisältöinen velvollisuus on ollut laissa aiemminkin, ja nyt se palautettiin lakiin. Lainmuutoksella halutaan jouduttaa työttömäksi jäävien työllistymistä sekä hillitä työttömyysturvakustannusten kasvua.

Lainmuutos on valmisteltu viime vuoden puolella, ja se vahvistettiin 27.3.2020. Koronakriisin vuoksi lainmuutos tulee voimaan pikaisella aikataululla 9.4.2020.

Hallituksen esitys.

Lisätiedot:

Kommentit

Kommentoi