Omistajanvaihdosfoorumi tutki: Omistajanvaihdoksen edessä 16 000 työllistävää yritystä

29.06.2018

Suomen 85 000 työnantajayrityksestä lähes viidennes eli karkeasti noin 16 000 suunnittelee tai jo toteuttaa omistajanvaihdosta. Näissä yrityksissä on arviolta 80 000 työpaikkaa. Tämä ilmenee tuoreista yrityskyselyistä, joilla kartoitettiin omistajanvaihdosten tilannekuvaa työnantajayrityksissä.

Havainnot voidaan tiivistää seuraavasti:

  • Omistajanvaihdoksista noin 68 prosenttia on seurausta yrittäjien ikääntymisestä.
  • Omistajanvaihdokset ovat suhteellisesti yleisempiä maaseudulla kuin kaupungeissa. Maaseudun yrityksistä 25 prosenttia on omistajanvaihdostilanteessa, kaupungeissa kotipaikkaansa pitävistä osuus on 16 prosenttia.
  • Yritysjärjestelyt ovat vilkastuneet viime vuosina. Kaikista yrityksistä noin 7 prosenttia on ollut osallisena yritysostoissa tai -fuusioissa edellisen 12 kuukauden aikana (4 % vuonna 2016).
  • Omistajanvaihdostilanteessa olevista yrityksistä 16 prosenttia oli lisännyt ja 20 prosenttia supistanut investointejaan edellisen 12 kuukauden aikana. Muissa pk-yrityksissä investoinnit olivat lisääntyneet 39 prosentilla ja vähentyneet 20 prosentilla.
  • Omistajanvaihdostilanteessa olevista yrityksistä 57 prosenttia kannattaa melko tai erittäin paljon viranomaisasioinnin digitalisoimista, alku- ja kasvuvaiheen pk-yrityksistä 79 prosenttia.

– Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että omistajanvaihdosten pato on juurisyy monille näkyville oireille. Näitä ovat kasvuhaluttomuus, investointien vähäisyys ja uudistumiskyvyn tai -halun puuttuminen, sanoo Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen.

– Kääntäen voidaankin sanoa, että omistajanvaihdosten edistäminen on tehokasta kasvu- ja innovaatiopolitiikkaa, joilla yhä useampi kannattava pk-yritys saadaan uusien vetäjien myötä kasvu-uralle. Juuri tätä työtä teemme yhteistyössä Omistajanvaihdosfoorumissa, jatkaa Huovinen.

Omistajanvaihdosten tilannekuvaa kartoitettiin touko-kesäkuussa toteutetun EK:n Pk-Pulssin ja huhtikuussa tehdyn EK:n Yrittäjäpaneelille suunnatun kyselyn avulla. Pk-Pulssiin vastasi yhteensä 519 ja Yrittäjäpaneeliin 274 työnantajayrittäjää. Aineistojen analysoimisessa on käytetty yrityskoon ja päätoimialojen mukaan laskettuja painokertoimia, joiden ansiosta tulokset ovat suuntaa-antavasti yleistettävissä työnantajayritysten perusjoukkoon.

Omistajanvaihdosfoorumissa ovat mukana työ- ja elinkeinoministeriö, Finnvera, Business Finland, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Suomen uusyrityskeskukset (SUK), Fennia-konserni ja Elo, Danske Bank, Nordea, Suomen Yrityskaupat Oy, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES, Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja Suomen Yrityskummit.

Lisätietoja:

Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen, jari.huovinen@ek.fi, p. 040 861 4582
Omistajanvaihdosfoorumin projektipäällikkö Mika Haavisto, mika.haavisto@yrittajat.fi, p. 050 550 1993