EK haluaa lisätä Suomen vetovoimaa: englanti virkakieleksi, turha sääntely pois ja Suomelle kansallinen wau-strategia

29.10.2018

Elinkeinoelämän keskusliitto EK pyysi Mikael Jungneria laatimaan listan konkreettisia ehdotuksia, joilla Suomesta saadaan vetovoimaisempi. Suomi loistaa kärkisijoilla monessa kansainvälisessä rankingissa. Silti jotain puuttuu, koska emme yllä lähellekään verrokkimaiden tasoa ulkomaisten investointien, pääomien ja osaajien houkuttelemisessa.

– Suomi on vähän kuin tilastourheilija, jonka kisakunto ei kuitenkaan riitä arvokisamitaleihin. Tämä on iso ongelma, koska jokainen maa tarvitsee menestyäkseen parhaita osaajia ja kasvua luovia investointeja – sekä kotimaasta että ulkomailta. Kaikki kilpailevat samoista resursseista, ja tällä hetkellä olemme valitettavasti alakynnessä kilpailijoihin nähden, toteaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Jungner haastatteli raporttia varten useita henkilöitä mm. niitä ulkomaalaisia, jotka ovat jo muuttaneet Suomeen. Ehdotuksiin kuuluu mm. EK:nkin pitkäaikainen tavoite ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumisesta. Lisäksi Jungner esittää mm. kansallista wau-strategiaa, englantia virkakieleksi, kestävän ruoantuotannon kehittämistä vientituotteeksi ja kulttuurin tuomista oppiaineeksi kouluihin. Jungner myös toisi Yhdysvalloista tutun show and tell -esiintymisharjoittelun suomalaisiin kouluihin tuomaan lapsille viestintätaitoja jo varhaisessa vaiheessa.

– Suurin osa Jungnerin ehdotuksista on helppo allekirjoittaa, mutta mukana on reippaampia esityksiä, jotka menevät pidemmälle kuin EK:n esitykset. Tällainen esimerkki on mahdollisuus
alittaa erikseen sovittavilla aloilla työsuhteen palkkauksessa työehtosopimusten minimitaso. Toivomme, että nämä raportti toimii pontimena uusien ideoiden syntymiselle. Keskustelu on nyt avattu, toteaa Häkämies.

EK korostaa, että Suomi tarvitsee sekä pitkäjänteistä investoimista kotimaiseen osaamiseen ja innovaatioympäristöön että uusia tuulia myös ulkomailta.

– Parhaat ideat ja innovaatiot syntyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, sanoo Häkämies. Siksi Suomen pitää pystyä houkuttelemaan ihmisiä, joilla on erilaista kokemusta ja näkemystä. Meillä pitää olla tarjota ulkomaisille huippuosaajille kilpailukykyinen ympäristö. Muuttopäätökseen vaikuttaa lopulta hyvin moni asia, mutta tiettyjen perusasioiden pitää olla kunnossa. Esimerkiksi lupa-asioiden hoitaminen viranomaisten kanssa olisi helpompaa, jos englanti olisi tietyillä alueilla virallinen virastokieli, huomauttaa Häkämies.

Jungnerin 31 ehdotusta Suomen vetovoimaisuuden lisäämiseksi julkistettiin 29.10.

Toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen haastattelupyynnöt Jenni Järvelän kautta, puh. 040 556 7156, jenni.jarvela@ek.fi