EK:n Investointitiedustelu: Investoinnit kohtalaiseen kasvuun

13.01.2026

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden investointien arvioidaan kääntyvän kuluvana vuonna kohtalaiseen kasvuun. Investoinnit lisääntyisivät vajaalla neljällä prosentilla runsaaseen 9,4 miljardiin euroon. Kiinteät investoinnit vauhdittuisivat vähän enemmän kuin tutkimus- ja kehitystoiminta.

”Viime vuoden investointikehitys oli kokonaisuutena vähän vaatimattomampaa kuin parina edellisenä vuotena. Odotusten kääntyminen uudelleen nousuun on myönteistä ja tukee talouden käännettä kasvuun”, sanoo EK:n pääekonomisti, johtaja Penna Urrila.

Investointien ennustetaan lisääntyvän elintarviketeollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Teknologiateollisuudessa investointitaso pysyisi ennallaan, kun taas metsäteollisuudessa se laskisi. Sen sijaan energiantuotannon investoinnit jäisivät selvästi jälkeen muutaman viime vuoden korkeasta tasosta, mikä heijastelee erityisesti tuulivoimainvestointien kehitystä.

Hieman alle kolmannes eli 29 prosenttia investoinneista on tänä vuonna tuotantokapasiteettia laajentavia. Laajennusinvestointien osuus alenee jonkin verran viime vuodesta. Suurin osa investoinneista on edelleen tuotantokapasiteettia korvaavia. Suomen tehdasteollisuuden investointiaste kasvaa kuluvana vuonna aavistuksen. Investointiaste jää vuosien 2021–2024 huipputasoa alemmas, mutta se on selvästi korkeampi kuin 2010-luvulla keskimäärin.

”Suomen teollisuusyritysten investointiaste on viime vuosina noussut. Kiinteiden investointien suhde jalostusarvoon on viime vuosina ollut lähellä eurooppalaista keskitasoa ja selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Saksassa. Tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien taso on Suomessa puolestaan keskimääräistä korkeampi, vaikkakin tärkeää verrokkimaata Ruotsia alempi”, Urrila toteaa.

”Suomella on merkittävä potentiaali teollisten investointien kasvulle 2020-luvun loppupuolella. Erityisesti puhtaiden teknologioiden investointisuunnitelmia on tällä hetkellä paljon. Talous- ja teollisuuspolitiikalla onkin pidettävä huolta siitä, että Suomi on houkutteleva investointikohde ja mahdollisimman monet hankkeet etenisivät toteutukseen asti”, Urrila lisää.

Palvelualojen välillä suurta vaihtelua investointitunnelmissa

Palvelualojen investointien ennustetaan pysyvän ennallaan vuonna 2026. Palveluinvestointeja mittaava saldoluku on uusimmassa tiedustelussa 0 pistettä eli investointien kasvua ja niiden supistumista odottavia yrityksiä on yhtä paljon.

”Eri palvelualojen välillä on sen sijaan suuria eroja tunnelmissa. Matkailuala odottaa vahvaa investointivuotta, kun taas esimerkiksi hallinto- ja tukipalveluissa investointiodotukset ovat vaatimattomat”, Urrila kuvailee.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tekemä Investointitiedustelu on osa Euroopan komission harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää. EU rahoittaa tiedustelua osittain. Loppuvuoden2025 aikana tehtyyn tiedusteluun vastasi 834 yritystä.

Investointitiedustelu, tammikuu 2026