EK:n Oksala: AKT:n lakko on vastuuton

14.02.2023

Auto- ja kuljetusalan AKT:n huomenna alkava lakko on vastuuton. Lakko pysäyttää suurelta osin viennin ja tuonnin sekä vaikeuttaa kuorma-autoliikennettä Suomessa.

– Huolimatta hankalasta alusta on tällä työmarkkinakierroksella tehty palkkaratkaisuja, joiden piirissä on jo yli 400 000 suomalaista palkansaajaa. Työmarkkinoille on siis viennin avauksen jälkeen syntynyt yleinen linja, jota on syytä tällä kierroksella noudattaa, EK:n johtaja Ilkka Oksala toteaa.

Työmarkkinaratkaisuja on tällä kierroksella syntynyt mm. teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden, kaupan ja elintarviketeollisuuden aloilla.

– AKT pyrkii nyt lakkoilemalla painostamaan itselleen muita aloja korkeammat palkankorotukset, Oksala sanoo.

Lakko vaikuttaisi 280 miljoonan euron arvosta käytävään ulkomaankauppaan päivässä. Ulkomaankaupasta, siis viennistä ja tuonnista, 90 % kuljetetaan satamien kautta.

– AKT vaarantaa lakollaan suomalaisten työpaikkoja sekä aiheuttaa vahinkoa koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Pitkittyessään lakolla on syviä vaikutuksia, jos ja kun suomalaisyritykset menettävät asiakassuhteita lakon takia, Oksala sanoo.

Lakko koskee kaikkia satamia, joissa tehdään ahtaustyötä AKT:n sopimuksella. Näistä suurimmat satamat ovat Hamina-Kotka, Helsinki, Hanko, Kokkola, Naantali, Pori, Oulu, Rauma, Turku, Uusikaupunki.