EK:n Suhdannebarometri: Suhdanteet elpyneet jonkin verran – globaalit riskit painavat

27.04.2026

EK:n huhtikuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan Suomen elinkeinoelämän suhdannekuva vahvistui jonkin verran alkuvuonna, vaikka monien toimialojen tilanne onkin vielä heikko. Voimakkaimmin paranivat teollisuuden suhdanteet, kun tuotanto kasvoi laajalti ja myös henkilöstöä lisättiin vähän. Palveluissa ja erityisesti rakentamisessa kokonaiskuva on selvästi heikompi.

Näkymät lähikuukausille ovat uudelleen vaatimattomammat. Kaikkien päätoimialojen suhdannenäkymät ovat lähellä nollaviivaa eikä suuria muutoksia odoteta. Tuotannon kasvu kuitenkin jatkuisi teollisuudessa melko yleisesti. Palveluissa loiva nousu jatkuisi, ja nyt myös rakentamisen tuotanto voisi vähän kasvaa. Henkilöstön määrä kasvaisi lähikuukausina ainoastaan teollisuudessa – muilla päätoimialoilla lasku loivenisi.

”Suhdannebarometrin tulos on tilanteeseen nähden silti varovaisen myönteinen, kun yritykset ennustavat loivan kasvun jatkuvan. Erityisesti teollisuudessa suhdanteet ovat parantuneet jo useita vuosineljänneksiä”, kuvailee EK:n pääekonomisti, johtaja Penna Urrila.

Kasvuodotuksista huolimatta yritykset näkevät lähitulevaisuuden epävarmana. Kustannukset ovat kasvamassa voimakkaasti eikä kannattavuus vahvistuisi, vaikka myyntihintojen ennustetaan kohoavan. Heikko kysyntä on edelleen selvästi suurin kasvun este, ja siitä kärsii yli puolet vastaajista. Ainoastaan teollisuudessa kysyntä on selkeämmin vahvistunut. Työvoimapulaa esiintyy kuitenkin lähes kymmenesosalla vastaajista, ja rakentamisessa se yleistyikin edelliseen tiedusteluun nähden.

”Sota Persianlahdella on muuttanut maailmantalouden kuvaa nopeasti. Öljyn, kaasun ja monien muiden hyödykkeiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti, ja inflaation ennustettu kiihtyminen on johtanut koronnosto-odotuksiin. Epävarmuus tilanteen jatkosta on suurta, ja talousennusteiden haarukat ovat kasvaneet. Suomen suotuisat energiaratkaisut pehmentävät osaltaan sodan vaikutuksia meille, mutta korkojen nopea nousu olisi selvä riski kotimarkkinoiden odotetulle elpymiselle”, Urrila arvioi.

EK:n Suhdannebarometri

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa. EK tiedusteli yrityksiltä huhtikuussa 2026 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä sekä odotuksia lähikuukausille. Tiedusteluun vastasi yhteensä 1 157 yritystä, jotka työllistävät Suomessa noin 285 000 henkilöä.

Suhdannebarometri, huhtikuu 2026