EK:n uusi Yrittäjäval­tuuskunta nimitetty; pk-puheen­joh­tajaksi Tuomas Pere

28.12.2020

Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajaksi ja EK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi on valittu Pintos Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Pere 1.1.2021 alkaen. Valtuuskuntaan on nimitetty 100 eri toimialoja edustavaa yrittäjää, joiden tehtävänä on välittää EK:n edunvalvontaan pk-sektorin näkemyksiä ja ratkaisuehdotuksia.

Uuden pk-puheenjohtaja Tuomas Peren ja Yrittäjävaltuuskunnan (nimilista lopussa) tehtävänä on varmistaa, että yrittäjien ääni kuuluu Elinkeinoelämän keskusliiton vaikuttamistyössä. Järjestön jäsenistä peräti 96 prosenttia edustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Alle 10 hengen yritystenkin osuus on yli 40 prosenttia.

Alkavaa vuotta leimaa koronakriisin selättäminen, arvioi Tuomas Pere:

”Olemme nyt ison tehtävän edessä: kuinka löytää keinot selvitä akuutista kriisistä mutta luoda samanaikaisesti edellytyksiä pärjätä koronajälkeisenä aikana. Haluan vaikuttaa sen puolesta, että pk-sektorin selviämiselle, uudistumiselle, kasvulle ja myös kansainvälistymiselle luotaisiin parhaat edellytykset. Omistajuus ja yrittäjyys on se voima, joka nostaa Suomen taas jaloilleen ja uuteen menestykseen.”

Vaikeassa tilanteessa Suomen on Peren mukaan tärkeää pelata samaan maaliin:

”Meidän on tärkeää jatkaa aktiivista yhteistyötä muiden yrittäjäjärjestöjen kanssa, jotta hyödynnämme kaikki synergiat jäsenistön hyväksi. Myös laajemmin yhteiskunnassa tarvitaan joukkuehenkeä ja rakentavaa yksituumaisuutta. Politiikan kentällä olisi syytä laittaa kaikki tarmo aitoon ongelmanratkaisuun ja Suomen pelastamiseen. Kootaan rivit paremman tulevaisuuden puolesta!”

Samalla päivämäärällä tapahtuu henkilömuutos myös EK:n toimiston puolella. Brysselin-toimiston johtajasta Petri Vuoriosta tulee 1.1. EK:n pk-johtaja:

”EK erottautuu elinkeinoelämän järjestökentässä keskittymällä eritoten työpaikkoja tarjoaviin yrityksiin sekä niiden yrittäjiin ja omistajiin. Vaikutamme kattavasti kaikilla lainsäädännön ja politiikan osa-alueilla, joilla on merkitystä pk-yritysten toimintaan. Koronan kriisinhoidon ohella paljon ajankohtaista työmaata liittyy mm. kannustavaan verotukseen, työllistämisen helpottamiseen, byrokratian karsimiseen, reiluun kilpailuun ja EU-elpymisrahoituksen suuntaamiseen.”

Tutustu EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajan Tuomas Peren haastatteluun EK:n verkkosivuilla.

EK:n Yrittäjävaltuuskunta 2021

Puheenjohtaja:
Tuomas Pere, Pintos Oy

Jäsenet:

(uudet jäsenet merkitty tähdellä *) 

Thomas Ahlnäs Oy Granula Ab Ltd.
Kari Jussi Aho Rukakeskus Oy/Pyhätunturi Oy, Aho Group Oy
Pirkko Ahonen Aito Säästöpankki Oy
Tuomo Aine Kastelli-talot Oy
Jyrki Ant-Wuorinen Oy Plastex Ab
Noora Aro-Tuominen Aro Systems Oy
Alexander Bargum Algol Oy
Pia Björkroth LEAD Henkilöstöratkaisut Oy
Susanna Blomqvist Saintex Oy
Pekka Ekberg Oy Fiblon Ab
Sami Ensio Innofactor Oyj
Jukka Evälahti Rakennusliike Evälahti Oy
Peter Fredman Fredman Operations Oy
Timo Hakkarainen Bolt Works Oy *)
Heikki Halmetoja CHS Air@Sea Oy
Kalle Hammar Rejlers Finland Oy
Maria Hanho Vaissi Oy
Mika Hannula Turun yliopisto *)
Marianna Heikinheimo Ark-byroo Oy
Ari Heikkinen Suomen Olo-Ravintolat Oy *)
Pekka Heikonen Pemamek Oy *)
Petri Heino Tukkuheino Oy
Mika Hämäläinen Vararengasravintolat Oy *)
Johanna Ikäheimo Lappset Group Oy
Kalle Isotalo Antti-Teollisuus Oy *)
Harri Jaakkola Leivon Leipomo Oy
Markku Jokinen Sievin Jalkine Oy
Pasi Jääskeläinen Kettu ja Kana Ky
Peppi Kaira SOL Pesulapalvelut Oy
Tom Kaisla Eilakaisla Oy
Anne Kangas Hoitokoti Päiväkumpu Oy
Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy
Esa Kiiskinen Saija ja Esa Kiiskinen Oy/K-citymarket Sello
Esa Kiiveri Arkta  Oy
Riitta Konkola Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
Mauri Kontu Vahterus Oy *)
Heikki Koskela Rakennus-Koskela Oy
Lasse Koski Laihian Mallas Oy
Eero Kotkasaari Joutsen Finland Oy
Tomi Lantto Antell
Petri Lempiäinen RP Logistics Oy
Pekka Leppälä Tepcomp Oy *)
Juha Leppänen A-Kassi Oy *)
Jouni Lievonen Kavika Oy
Nina Lindström RTA-YHTIÖT OY
Minna Martikainen Pilke päiväkodit Oy
Eero Mustonen Rakennusliike Soimu Oy
Jarkko Myllymäki Juuri Yhtiöt Oy
Iris Mäkinen Mäntän Klubi Oy
Erkki K. Mäkinen EK-Tilit Oy
Eero Mäkinen Trafomic Oy
Kirsi Naamanka Kilta Henkilöstöpalvelu Oy
Juha Nalli Armpa Oy *)
Jukka Nummi Stalatube Oy
Ismo Nurmi Siivousliike Uuspalvelu Oy
Vesa Nurminen Finnsonic Oy
Anne Nurminen Helkone Group Oy *)
Marcus Nybergh Oy Lux Ab *)
Pasi Palmroos Lahden 11. Holman apteekki
Paula Palmroth Turun Kansallinen Kirjakauppa
Pekka Palmu Silmäoptikot Palmu Oy
Jouni Palosaari Oy Levi Ski Resort  Ltd *)
Tomi Parmasuo Meconet Oy
Pertti Parvikoski PGP-Putki Oy
Jorma Paturi Meka Pro Oy
Stiina Piirainen Helsingin 22. Carelia apteekki​
Pirta Piiroinen Premius Kuntoutus Oy
Riikka Pikkarainen Vetrea Terveys Oy *)
Pasi Pitkänen Kumoni Oy
Toni Pokela Pokela Oy Iso Omena
Monika Põldkivi Sivex Oy
Sari Puputti XD Company Oy/Mroom Oy
Pirjo Pystykoski-Sopanen Lennol Oy
Antti Ranta Konepaja Antti Ranta Oy
Antti Rantalainen Rantalainen-Yhtiöt Oy
Nina Rasola RL-Palvelut Oy *)
Mauri Rukajärvi Ravelast Oy *)
Jarmo Räsänen Olavi Räsänen Oy
Tuomo Rönkkö Endev Oy
Hannu Salonen HH-Kiinteistöpalvelut Oy
Marjukka Siren Autosalpa Oy
Eeva Solja Kiilto Family Oy *)
Kari Sorjonen Tasowheel Group Oy
Juha Telkkinen Promentor Solutions Oy *)
Mika Tuhkanen Panimoravintola Beer Hunter’s Oy
Jussi Tuohino Alltime Oy
Vesa Tuominen Unikulma Oy
Anu Tuovinen Offsetpaino L. Tuovinen Ky
Jani Unkeri Onnen Juurella Oy *)
Matti Urmas FREJA Transport & Logistics Oy
Pekka Vaittinen Hyria koulutus Oy *)
Mia Vanhatalo Oy KristinaMedi Ab *)
Daniel Ward Eurokangas Oy
Bengt Westerholm Oy Beweship Ab
Juuso Viherlaakso Kemvit Oy
Ville Vähälä Vähälä Logistics Oy *)
Daniela Yrjö-Koskinen Novita Oy
Antti Zitting Sacotec Components Oy
Ida Åman Oy Suomen EDM Ab

Uudet jäsenet merkitty tähdellä *)