Elinkeinoelämän luottamus jatkaa alamaissa

27.11.2020

”Marraskuussa vaakalento jatkui eivätkä merkit talouden palautumisesta ole vahvistumassa, päinvastoin. Ongelmat taloudessa ovat nyt laajemmalla kuin keväällä, sillä palveluiden lisäksi vaikeuksissa ovat nyt myös rakentaminen ja teollisuus. Koronaviruksen toisen aallon takia edessä on todennäköisesti hyvin vaikeat 3–4 kuukautta eikä ole tietoa, kuinka pitkään tästä talvesta toipuminen tulee taloudessa kestämään”, sanoo EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen.

Teollisuusyritysten luottamus nousi marraskuussa yhden pykälän edelliskuukaudesta, mutta luottamusindikaattori on yhä heikolla tasolla. Marraskuun lukema oli -14, kun indikaattori oli lokakuussa -15. Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +1.

Rakennusyritysten luottamus pysyi marraskuussa paikallaan. Luottamusindikaattorin saldoluku oli -16 pistettä. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -6, joten luottamus pysyi selvästi keskiarvon alapuolella.

Palveluyritysten luottamusindikaattori pysyi yhä vaisuna marraskuussa. Sen uusin lukema on -11 pistettä, joka on saman verran kuin lokakuussa. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +12.

Vähittäiskaupan luottamus koheni hieman marraskuussa. Luottamusindikaattorin uusin lukema on -3 (lokakuun tarkistettu luku -7). Luottamusindikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on -1.

”Suomen verraten pieni talouden sukellus keväällä ei näy vastaavasti luottamuslukemissa. Suomessa elinkeinoelämän luottamus laski keväällä yhtä paljon kuin muualla Euroopassa, mutta palautuminen on ollut selvästi verkkaisempaa kuin Euroopassa keskimäärin. Teollisuudessa luottamus on toiseksi heikointa EU-maista. Tämä on huolestuttava kehityskulku, jos Suomi ei pääse Euroopan orastavaan kasvuun kiinni. Vaarana on taas menetetty vuosikymmen Suomen taloudessa”, Pakarinen varoittaa.