SAK:n liittojen lakot synkistävät taloustilannetta entisestään

06.03.2024

Uudet maaliskuussa pidettävät kahden viikon poliittiset lakot ovat aiheuttamassa alustavan arvion mukaan 320 miljoonan euron vahingot bruttokansantuotteeseen. Kaikkiaan eri kuukausien lakot hallitusta vastaan ovat aiheuttaneet Suomen taloudelle, yrityksille ja työpaikoille reilusti yli miljardin euron menetykset. Kuljetusalan liitto AKT:n, Teollisuusliiton, Sähköliiton ja JHL:n kahden viikon poliittiset lakot kertovat tarpeesta säätää lait kilpailijamaiden tasolle.

– Poliittisissa lakoissa on kyse eduskuntaa ja maan hallitusta vastaan pidettävistä lakoista, jonka maksajiksi joutuvat palkansaajat ja vaikeassa taloustilanteessa kipuilevat yritykset. Viimeistään nämä lakot osoittavat, että poliittiset lakot nykymuodossaan ovat mennyttä aikaa. Hallituksen ei tule antaa periksi ay-liikkeen massiivisen lakonuhan edessä, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies korostaa.

Ay-liikkeen järjestämät poliittiset lakot vaikuttavat myös ulkomaisten yritysten halukkuuteen investoida Suomeen. Lakkoilu on aiheuttamassa vakavan maariskin.

– Monessa investoinnissa ollaan kriittisessä vaiheessa, eikä Suomella olisi varaa jäädä ulkopuolelle niiden tuomasta kasvusta. SAK:n liitot vaarantavat paitsi omien jäsentensä myös hyvinvointiyhteiskunnan mahdollisuuksia selviytyä talouskriisistä, Häkämies sanoo.

EK laskee poliittisista lakoista aiheutuneita menetyksiä Suomen kansantaloudelle. Lakkojen laajuutta ja vaikutuksia arvioidaan yhdessä jäsenliittojen ja -yritysten kanssa ilmoitettujen lakkokohteiden perusteella. Lakkojen laajuuden ja pituuden perusteella menetysten kerrannaisvaikutukset muille aloille arvioidaan Tilastokeskuksen panos-tuotos -tauluilla. Yhteismitallinen arvio eri alojen menetyksistä ilmoitetaan BKT-menetyksinä koko kansantaloudelle.