EK:n uusi pk-johtaja Jouni Hakala: Yritysten viestit kuultava sorvin ääreltä

05.02.2016

Elinkeinoelämän keskusliiton uusi pk-johtaja Jouni Hakala pitää erittäin tärkeänä, että hänellä säilyy hyvä kenttäkokemus suomalaisista pk-yrityksistä. Hän korostaa yritysvierailujen merkitystä ja aikoo luoda entistä tiiviimmät suhteet pk-yrityksiin eri puolilla Suomea. Maakuntakierros odottaa.

Hakala_Jouni_

Jouni Hakala

– On välttämätöntä, että EK:n viestejä ja kantoja sparrataan yrittäjien kanssa – ja välillä ihan niin sanotusti sorvin äärellä. Tämä on olennainen osa työtä, hän painottaa.

Hakala on ollut uransa alusta asti kiinnostunut yritysten kehittämisestä, kasvattamisesta ja yritysrahoituksesta. Ehkä tähän vaikutti myös veren perintö ja kodista saatu arvomaailma. Isä kun oli yrittäjä.

– Pk-yritysten asiat ovat kulkeneet mukana pitkään – niin täällä kotimaassa kuin maailmalla. Olen tehnyt urastani kaksitoista vuotta ulkomailla Euroopan investointipankissa ja Euroopan investointirahastossa, Hakala kertoo.

Uuden tehtävänsä tärkeistä aihepiireistä hän mainitsee aikailematta paikallisen sopimisen.

– Tämä on yrityksille ihan ykkösjuttu. Onneksi asia on etenemässä, hän sanoo.

Hakala toivoo, että yhteiskunta ottaisi itselleen ”mahdollistajan roolin” suhteessa yritystoimintaan. Silloin puhutaan lainsäädännöstä, yritysrahoituksesta, yrityspalveluista, hallinnollisesta taakasta, verotuksesta, ym.

– Suurten ja pienten yritysten vastakkainasettelua ei ole, kaikki tarvitsevat toisiaan. On kuitenkin erittäin tärkeää, että Suomeen syntyisi lisää keskisuuria yrityksiä. Niitä kansantaloutemme kaipaa. Suomessa tehtävät päätökset ovat aivan erityisen tärkeitä pk-yrityksille, sillä valtaosa niistä toimii pääosin täällä, Hakala muistuttaa.

Hakalan on määrä aloittaa EK:n pk-johtajana 29. helmikuuta. Viimeksi hän toimi johtajana Teollisuussijoituksessa.

Lue myös nimitysuutinen