Saila Turtiainen bloggaa: EU tarvitsee Kiina-strategian ja yhtenäiset rivit

Kiinan näkökulmasta maailmassa on vain kaksi suurvaltaa, eikä EU ole toinen niistä. EU:n ja Kiinan suhdetta vaivaakin epätasapaino, kirjoittaa EK:n kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen tänään Kauppalehdessä.

EK:n Kauppapolitiikka-tiimin asiantuntija Saila Turtiainen seuraa EK:ssa mm. vapaakauppasopimuksia.
EK:n Kauppapolitiikka-tiimin asiantuntija Saila Turtiainen seuraa EK:ssa mm. vapaakauppasopimuksia.

Vaikka Kiinan talous on vahvasti riippuvainen Euroopasta, tämä ei heijastu EU:n ja Kiinan poliittisiin suhteisiin. Kiina ei yksinkertaisesti näe EU:ta vakavasti otettavana kumppanina.
Kiina on perinteisesti hoitanut EU-suhteensa kahdenvälisesti EU-maiden kanssa. ”Hajota ja hallitse” on ollut lähestymistapa, joka on määrittänyt Kiinan tapaa toimia EU:n kanssa. Kuvaavaa on se, että Kiinan presidentti teki vasta vuonna 2014 ensimmäisen vierailun Brysseliin tavatakseen EU-instituuttien johtoa.

EU:lta puolestaan uupuu oma Kiina-strategia. Juhlapuheista huolimatta se ei ole kyennyt luomaan Kiinan kanssa todellista strategista kumppanuutta. Esteenä on EU:n kyvyttömyys toimia yhteisenä rintamana. Isot jäsenmaat hyötyvät lyhyellä tähtäimellä siitä, että hoitavat Kiina-suhteensa itse, unionin kustannuksella.

Hyvä esimerkki eurooppalaisesta tempoilusta nähtiin vuonna 2013. Tuolloin EU:n ja Kiinan suhteet olivat koitoksen edessä, kun EU harkitsi polkumyynti- ja tasoitustullien asettamista kiinalaisille aurinkopaneeleille, joiden tuonnin arvo oli yli 20 miljardia.

Eurooppalaiset rivit kuitenkin hajosivat varsin julkisesti, kun Kiinan pääministeri Li matkusti ensivierailulle Eurooppaan kohteenaan Saksa. Vierailun yhteydessä saksalaisyritykset sopivat uusia kauppoja Kiinan kanssa. Saksan liittokansleri Angela Merkel puolestaan otti kantaa ylimääräisten tullien asettamista vastaan. Tämän jälkeen EU päätyikin asettamaan kiinalaisille aurinkopaneeleille tullien sijaan minimihinnan – poikkeuksellisesti vain kahdeksi vuodeksi.

Tänä vuonna EU:n ja Kiinan suhteet ovat kovan paineen alla, kun EU:n on päätettävä, myöntääkö se Kiinalle polkumyyntitulleihin liittyvän markkinatalousstatuksen. Raflaavasta termistä huolimatta nyt ei arvioida sitä, onko Kiina markkinatalous vai ei.

Tämä EU:n ja Kiinan välejä hiertävä kysymys juontaa juurensa vuoteen 2001, jolloin Kiina liittyi WTO:hon. Tällöin kirjattiin 15 vuoden siirtymäaika, jonka aikana muut WTO-maat voivat kohdella Kiinaa polkumyyntitutkinnoissa ei-markkinatalousmaana. Käytännössä tämä mahdollistaa korkeampien polkumyyntitullien asettamisen Kiinalle.

Kiinalle kysymys on polkumyyntitulleja suurempi. Markkinatalousstatuksella on sille symboliarvoa. Kiina tulkitsee WTO-sopimusta niin, että 15 vuoden jälkeen se saa statuksen automaattisesti. Tästä on kuitenkin ristiriitaisia tulkintoja ja oikeudellinen epävarmuus politisoi nyt EU:n päätöstä.

Polkumyyntitullit ovat harvoja keinoja, joilla EU voi vielä rajoittaa tuontia. Siksi ne ovat myös kauppapolitiikan kiistellyin aihe. Kiinassa on edelleen paljon vääristymiä, joiden takia esim. terästeollisuus ei toimi markkinaehtoisesti, eivätkä investoinnit ohjaudu kysynnän mukaan. Tämä on aiheuttanut Kiinassa valtavan teräksen ylikapasiteetin, mikä on puolestaan johtanut EU:ssa tarpeeseen suojautua epäreilua kilpailua vastaan.

Kysymys Kiinan markkinatalousstatuksesta on elinkeinoelämälle vaikea ja monisyinen. Yritysten intressit ovat ristiriitaisia. Osa eurooppalaisista yrityksistä hyötyy ylimääräisten tullien asettamisesta. Samalla polkumyyntitullit nostavat EU:n maahantuojien ja teollisuuden kustannuksia, kun tuonti Kiinasta kallistuu. On myös paljon eurooppalaisia yrityksiä, jotka toimivat Kiinassa ja haluavat ehkäistä kitkaa kauppasuhteissa.

EU on nyt tilanteessa, jossa sen täytyy miettiä Kiina-taktiikkaansa kauaskantoisesti harkiten. Ei ole kenenkään edun mukaista, että EU:n suhteet Kiinaan heikkenisivät markkinatalousstatus-kysymyksen johdosta.

Kiina-suhteiden osalta EU:n on aika katsoa peiliin. EU:n sisäiset ristiriidat ja yhteisrintaman puute tekee meistä heikkoja ja Kiina arvostaa voimaa. Jos emme saa yhteistä pelikuviota kuntoon, sijaiskärsijöinä ovat mm. Kiinassa toimivat yrityksemme, joihin Kiina tyypillisesti kanavoi tyytymättömyyttään.

EU:n suurin valttikortti suhteessa Kiinaan on sen suuri markkina. Tämä tosiasia sai Kiinan presidentin ensivisiitille Brysseliin keväällä 2014. Mikäkö oli Xin matkan tarkoitus? Kiina haluaa EU:n kanssa vapaakauppasopimuksen.

Kirjoitus on julkaistu 15.2.2016 Kauppalehdessä. 

Kirjoittaja

Kommentit

Kommentoi