Case Eurokangas: suomalaista palvelukauppaa vientimarkkinoille 

Eurokangas Oy on esimerkki tulevaisuuden vientitoivosta, jolle myös Team Finlandin palvelut ovat ensi kertaa ajankohtaisia.

EK:n tutkimustulokset osoittavat, että teollisuuden rinnalla myös palvelusektori tähyää nyt maailmalle. Eurokankaalla on käynnistymässä ensimmäinen laajamittainen kansainvälistymishanke, kertoo toimitusjohtaja Daniel Ward:

– Eurokankaalla on nyt jännittävät saumat hakea kansainvälistä jalansijaa. Maailmalla ei ole vielä nähty isoja läpimurtoja, jotka perustuisivat onnistuneeseen kangaskaupan ketjuliiketoimintaan tai verkkokauppaan.

–Valtteinamme on erinomainen ketjukonsepti, laaja tuote- ja palveluvalikoima sekä osaava organisaatio. Sillä kompensoimme haastavat suomalaiset lähtökohdat, kun ponnistamme maailmalle pieniltä kotimarkkinoilta, syrjäisestä sijainnista.

Eurokangas on uudessa tilanteessa myös sen puolesta, että Team Finlandin palvelut ovat nyt ensi kertaa ajankohtaisia:

– Odotukset ovat kovat. Toivomme, että Team Finland ja muut julkisen puolen tukiverkostot pystyisivät aidosti helpottamaan ja hyödyttämään vientihankettamme. Toivomme, että näiden verkostojen ja palveluiden hyödyntäminen olisi mahdollisimman suoraviivaista ja yksinkertaista.

 

Kommentit

Kommentoi