Eero Kotkasaari, Joutsen Finland: Helpotusta sukupolvenvaihdoksiin

Jos sukupolvenvaihdos on taloudellisesti liian suuri taakka uudelle sukupolvelle, riskinä on yritysten alasajo tai liukuminen ulkomaisiin käsiin. Se ei ole suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan etu, sanoo Eero Kotkasaari.

EK omistajuusohjelma esittää yhteiskuntaan uudistuksia, jotka kannustaisivat ihmisiä – niin yrittäjiä kuin kotitalouksia – ryhtymään yritysten omistajiksi. Tavoitteena on saada taloudellinen hyvä kiertämään ja kasvamaan kaikkien eduksi. Haastattelusarjassa haetaan aktiivisten yrittäjä-omistajien kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta.

—————————————————————
Eero Kotkasaari
jätti Joutsen Finland Oy:n toimitusjohtajan tehtävät pojalleen Matiakselle 37 vuoden työrupeaman jälkeen viime vuonna. Se ei tarkoita silti sitä, että 67-vuotias konkari heittäytyisi eläkeläisen virkaan. Työ sukuyhtiössä jatkuu.

– Roolini on hoitaa avustavia tehtäviä sekä vientiä ja kansainvälisyysasioita. Tosin välillä pitää muistuttaa itseä, etten ole enää toimitusjohtaja. Ja hyvinhän Matias työnsä hoitaa, Eero Kotkasaari sanoo. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, entisen toimitusjohtajan työsarka ei lähiaikoinakaan lopu, sillä Kotkasaaret ovat pitkäikäistä sukua. Heillä on tapana tehdä sukuyhtiössä töitä hyvinkin 90-vuotiaaksi. – Ettei aika kävisi pitkäksi.

EK:n omistajuusohjelmasta Kotkasaari nostaakin yhdeksi tärkeimmäksi asiaksi omistajavaihdosten sujuvoittamisen. Hyvää omistajuutta on jatkuvuus, sen takaaminen ja pitkäjänteinen työ. Sukupolvenvaihdoksen eteen on tehtävä töitä. Se on iso kysymys ja siinä on tunnettakin mukana.

Miljoonalainat perintöveroon?

Perintö- ja lahjaveroa tulisi Kotkasaaren mukaan keventää. Jos sukupolvenvaihdos on taloudellisesti liian suuri taakka, seuraava sukupolvi ei välttämättä lähde jatkamaan yritystä. He ovat nähneet, miten kovaa yrittäminen on.

Veroseuraamukset ovat kohtuuttomat.

– Millä rahalla ja lainalla sukupolvenvaihdokseen liittyvät verot pystyisi maksamaan? Monessa perheessä nuorempi polvi miettii, miksi ottaisin miljoonalainat. Ei sellaisia summia palkasta makseta. Osinkoverotuksen tulisi olla sillä tasolla, että velvoitteet hoituisivat osingoilla.

Haaste korostuu tulevina vuosina, kun suuret ikäluokat eläköityvät. Kotkasaari kysyykin, haluammeko yritysten jatkavan ja työllistävän suomalaisia edelleen? Vai onko meillä varaa siihen, yrityksiä siirtyy ulkomaiseen, kasvottomaan omistukseen?

Yksi vaihtoehto on myös pistää lappu luukulle, jos sukupolvenvaihdoksesta muodostuu liian suuri taakka. Tämä ei ole Suomen etu, sillä perheyritykset jos mitkä ovat hyviä työllistäjiä.

Samassa veneessä

Eero Kotkasaari korostaa, ettei sukupolvenvaihdos ole pelkkä rahakysymyskään.

– Julkisessa keskustelussa tuntuu unohtuvan, että yrittäjäkin on ihminen. Me innostumme ja lannistumme muiden tapaan. Jos yrittäjä saa julkisessa keskustelussa koko ajan märkää rättiä, niin alkaahan se vaikuttaa.

Yrittäjyyden arvostus on toki lisääntynyt yhteiskunnassa, mutta omistajuuden arvostus ei kulje samaa tahtia. Omistajuus ja yrittäjyys ovat vakava paikka.

Yrittäjällä on valtaa, mutta myös suuri vastuu. Eikä vain työntekijöistä ja heidän pärjäämisestään. Yrittäjä voi epäonnistuessaan menettää kaiken, edellistenkin sukupolvien tienaamat rahat.

– Me kyllä teemme kaikkemme, että työntekijöillä olisi hyvä olla. He ovat yrityksen arvokkain voimavara. Monella tapaa olemme samassa veneessä. Yrittäjän asemaa helpottaa ehdottomasti, jos paikallista sopimista saadaan lisättyä. Yrityksen tasolla tiedetään parhaiten, miten juuri meillä kannattaisi toimia, Eero Kotkansaari sanoo.

Kolme tärppiä Eerosta

Mitä harrastat? Harrastan kajakkimelontaa ja klassista musiikkia.

Mitä sinusta ei tiedetä? Uusin harrastukseni on metsästys.

Elämänohje uudelle yrittäjälle? Katse ja toiminta kannattaa pitää tulevaisuudessa. Menneestä voi aina ottaa opiksi.

Toimitusjohtajan vastuu on siirtynyt Matias Kotkasaaren harteille.

Kommentit

Kommentoi