Vinkkejä yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseen

Työsuojeluviranomainen on julkaissut oppaan yhdenvertaisuuden edistämisestä työpaikoilla. Oppaassa on käyttökelpoisia vinkkejä yhdenvertaisuussuunnitelman tekemiseen.

Oppaassa kuvataan yhdenvertaisuussuunnittelun prosessi neljävaiheiseksi:

  1. Selvitä työpaikan yhdenvertaisuustilanne
  2. Arvioi työpaikan tarpeet
  3. Toteuta tarvittavat edistämistoimenpiteet
  4. Seuraa toimenpiteiden vaikuttavuutta

EK:n asiantuntija Katja Leppänen antaa vinkkejä oppaan lukemiseen:

  • Prosessin ensimmäisessä vaiheessa on tärkeää, että esimerkiksi työpaikan henkilöstöedustajien kanssa käydään läpi lähtökohtaisesti kaikki yhdenvertaisuuslakiin sisältyvät syrjintäperusteet. Syrjintäperusteiden läpikäynnin on hyvä käsittää kaksi osaa: 1) onko työpaikalla havaittu syrjintää jollakin perusteella, ja 2) vaikka syrjintää ei olisi havaittu, onko työpaikalla tarvetta edistää yhdenvertaisuutta jollakin perusteella. Läpikäynnin tulokset on hyvä kirjata osaksi yhdenvertaisuussuunnitelmaa, jotta ne ovat myös työsuojeluviranomaisen helposti todettavissa.
  • Prosessin toisessa vaiheessa on olennaista, että suunnitelmaan kirjataan, mitkä syrjintäperusteet on havaittu työpaikalla merkityksellisiksi edellä kerrotun läpikäynnin perusteella. Tämän jälkeen mietitään, miten yhdenvertaisuutta voitaisiin näiden perusteiden osalta työpaikalla edistää ja kirjataan nämä toimenpiteet suunnitelmaan. Toimenpiteiden lukumäärä ja sisältö riippuu täysin työpaikan tarpeista.
  • Oppaassa on useita työpaikkaesimerkkejä. Esimerkit ovat todellakin vain esimerkkejä; laki ei vaadi minkään tiettyjen toimenpiteiden tekemistä. Esimerkiksi oppaassa useassa kohtaa esiintuotava niin sanottu positiivinen erityiskohtelu ei ole työnantajalle velvollisuus. Päinvastoin, positiivinen erityiskohtelu on mahdollista vain yhdenvertaisuuslaissa säädetyillä perusteilla.
  • Lainmukainen yhdenvertaisuus tarkoittaa pähkinänkuoressa sitä, että ihmisiä kohdellaan samalla tavalla heidän ominaisuuksistaan, kuten iästä tai uskonnosta, riippumatta. Ainoastaan vammaisten ihmisten osalta laki edellyttää niin sanottujen kohtuullisten mukautusten tekemistä esimerkiksi työoloihin. Esimerkiksi iän tai uskonnon perusteella työnantajalla ei ole velvollisuutta eikä aina oikeuttakaan tehdä mukautuksia työoloihin.
  • On hyvä muistaa, että opas koskee yhdenvertaisuuslain mukaisia velvoitteita. Yhdenvertaisuuslaissa säädetään syrjimättömyydestä muun muassa iän, uskonnon ja vammaisuuden perusteella. Yhdenvertaisuuslakia työelämässä valvovat työsuojeluviranomaiset. Oppaassa ei sen sijaan käsitellä tasa-arvolain mukaista tasa-arvosuunnittelua. Tasa-arvolaissa säädetään sukupuolten välisestä syrjimättömyydestä ja sitä valvoo puolestaan tasa-arvovaltuutettu.

Työsuojeluviranomaisen opas