Kompensointi ja markkinamekanismit ovat väärinymmärrettyjä – vaikka on monta syytä, miksi kompensaatioiden hyödyt ylittävät haitat

Päästöjen kompensointi on keskeinen osa fiksua ilmastopolitiikkaa, jossa tarvitaan kaikkia toimivia keinoja. Suomella on EU:n puheenjohtajamaana erinomainen mahdollisuus edistää kompensaatioiden käyttöä YK:n tulevassa ilmastokokouksessa Chilessä, muistuttaa EK:n johtava asiantuntija Matti Kahra MustReadin kirjoituksessaan.

Ovatko markkinamekansmit ja kompensointi uhka vai mahdollisuus ilmastopolitiikalle? Päästöjen kompensoinnin ja hiilinielujen ympärillä käydään tällä hetkellä paljon keskustelua Suomessa ja maailmalla.

Debatin kiihtymiseen on monta syytä. Trooppiset metsät ovat uhattuina, hiilinielujen merkitys korostuu ilmastotoimissa, kuluttajille tarjottavien kompensoitujen tuotteiden ja palveluiden määrä on kasvussa ja myös yritykset hyödyntävät niitä aktiivisemmin osana omia tavoitteitaan.

Monelle ilmastopolitiikassa pitkään mukana olleelle markkinamekanismit, kuten kompensointi eivät ole sinänsä uusi teema, vaan ne ovat olleet yksi päästövähennystyökalu 2000-luvun alusta lähtien, eli jo Pariisin sopimusta edeltäneessä Kioton pöytäkirjassa. Myös Suomi valtiona on ollut pitkään mukana kehittämässä ja toteuttamassa kompensointimekanismeja.

Valtioista riippumattomilla, vapaaehtoisilla markkinoilla hankkeita on toteutettu lähes yhtä kauan. Vuosikymmenien kokemuksista ja opeista huolimatta kompensoinneista käytävä keskustelu on samanaikaisesti mustavalkoista ja sekavaa. Monesti siinä myös sivuutetaan Pariisin sopimuksessa sovitut asiat ja maailmalla tapahtuva kehitys.

Päästöjen nollaaminen ei aina onnistu

On selvää, että ensisijainen tavoite jokaisella on vähentää omasta toiminnasta syntyviä päästöjä. Samaan aikaan on kuitenkin tosiasia, että päästöjen nollaaminen ei ole kaikkien kohdalla mahdollista tai taloudellisesti järkevää. Tässä vaiheessa kuvioon astuu kompensointi, joka yksinkertaistettuna tarkoittaa sitä, että maksat jollekin muulle siitä, että ilmakehään päätyvät päästöt vähenevät.

Kompensoinnin logiikka on selkeä: ilmakehän kannalta päästöjä aiheuttavan toiminnan lähteellä tai sijainnilla ei ole merkitystä, koska maapallolla on vain yksi ilmakehä, johon sitä lämmittävät kasvihuonekaasut päätyvät. Ainoa ilmastotoimien kannalta merkityksellinen asia on, että kasvihuonekaasujen määrää vähennetään ilmakehässä vaikuttavasti ja pysyvästi.

Ilmastopolitiikka edellyttää valtioilta kunnianhimoa ja päättäväistä politiikkaa ja toimeenpanoa, mutta vapaaehtoiset toimet kuluttajien, yritysten ja kaupunkien suunnalta ovat aivan oleellinen osa näitä ponnistuksia. Kysymys ei ole siitä kenen pitää tehdä ensin ja enemmän vaan siitä, että kaikkien panosta tarvitaan.

Parhaimmillaan eri tasojen toimet tukevat toisiaan ja kiihdyttävät muutosta vähähiiliseen talouteen. Vuonna 2018 julkaistun raportin mukaan ei-valtiollisilla toimilla voidaan parhaimmassa tapauksessa kääntää päästöt Pariisin sopimuksen edellyttämälle laskukäyrälle.

Pariisin sopimus nostaa rimaa

Kompensaatioita ja markkinamekanismeja koskevan kritiikin kärki voidaan typistää kahteen asiaan. Niitä pidetään anekauppana tai viherpesuna ja erityisesti metsien hiilensidonnan osalta epäillään hankkeiden pysyvyyttä ja niiden todellista päästövähennysvaikutusta.

Pariisin sopimus luo selkeän puitteen toiminnalle sillä se edellyttää, että hankkeilla saadaan aikaan nettovähennys ilmakehään päätyviin kasvihuonekaasupäästöihin. Sopimuksessa on toisin sanoen ymmärretty yksi yhteen -kompensoinnin riittämättömyys ja siksi toteutuksen rimaa on nostettu. Yksinkertaisimmillaan tämä voidaan toteuttaa siten, että aikaansaatuja päästövähennyksiä ei voi täysimääräisesti myydä eteenpäin toisten käytettäväksi.

Esimerkiksi trooppista metsäkatoa hillitsemään tarkoitettu REDD+ – mekanismin ei ole tarkoitus olla yksittäisiä hankkeita vaan tarkoituksena on kokonaisten metsäalueiden kattava järjestelmä, jolla yritetään ratkaista perustavanlaatuinen ongelma eli se, että metsien kaataminen on tällä hetkellä kannattavampaa kuin niiden kestävä hoito ja suojelu. Metsähankkeita kritisoivat eivät usein tarjoa vastausta kysymykseen, miten tämä yhtälö saadaan muutettua, jos metsien hiilinieluille ei saada luotua taloudellista arvoa.

On monta hyvää syytä argumentoida, että erilaisten markkinamekanismien, kuten kompensaation, hyödyt ylittävät sen haitat. Lyhyellä aikavälillä mekanismit mahdollistavat päästövähennysten toteuttamisen ja vapaaehtoiset ilmastotoimet sellaisille toimijoille, joita valtioiden laillisesti sitovat päästövähennystavoitteet eivät vielä koske.

Kompensointi täydentää erilaisten toimijoiden omia päästövähennystoimia ja auttaa niiden kustannusten pienentämisessä erityisesti silloin, kun helpoimmat ja halvimmat toimet on jo toteutettu. Esimerkiksi yritysten kohdalla on havaittu, että kompensointia käyttävät yritykset tekevät ylipäätään enemmän päästöjen vähentämiseksi verrattuna yrityksiin, jotka eivät edes kompensoi päästöjään.

Kompensoiti tukee ilmastopolitiikkaa

Päästöjen kompensointi on myös ilmastopolitiikan toimeenpanoa laajemmin tukevaa toimintaa. Se lisää yhteistyötä, kasvattaa osaamista ja toimijoiden määrää ilmastotoimien ympärillä. Kompensointi auttaa levittämään tietoisuutta päästövähennyksista ja niiden konkreettisista hyödyistä, kannustaa maita rakentamaan järjestelmiä ja sitä kautta luomaan pohjaa hiilimarkkinoille tulevaisuudessa.

Kiinassa tehdyt kompensointihankkeet ovat esimerkiksi osaltaan olleet rakentamassa pohjaa maan kansalliselle päästökauppajärjestelmälle. Costa Ricassa järjestelmä on puolestaan osaltaan mahdollistanut metsien suojelun ja ekosysteemipalveluiden arvottamisen.

Pitkällä aikavälillä markkinamekanismit ovat kustannustehokasta ilmastopolitiikkaa, joka esimerkiksi Maailmanpankin arvion mukaan laskee globaalin ilmastopolitiikan kustannuksia jopa 50 %. Niiden avulla kehitysmaihin kanavoituu myös merkittävästi enemmän ilmastorahoitusta.

Kompensointi ei ole ainoastaan yritysten ja kuluttajien päästövähennystyökalu. Myös valtiot aikovat käyttää kompensointia osana hiilineutraalisuuteen pyrkimistä. Ainakin Norja, Ruotsi ja Ranska ovat jo ilmoittaneet ottavansa päästöhyvitykset osaksi hiilineutraaliustavoitetta.

Kaliforniassa metsien hyvitysjärjestelmä on jo käytössä osana yhtä maailman kunnianhimoisimmista ilmastotavoitteista. Viime aikoina on järjestelmän tuottamia ilmastohyötyjä on kyseenalaistettu muutamien tutkijoiden taholta. Hankkeissa mukana olevat tahot ja Kalifornian viranomaiset ovat toisaalta argumentoineet, että hankkeissa otetaan huomioon mahdolliset pysyvyyteen ja lisäisyyteen liittyvät ongelmat hyvinkin kattavasti.

Kyllä kompensaatioille ja vahvoille säännöille

Päästöjen kompensointi on keskeinen ja oleellinen osa fiksua ilmastopolitiikkaa. Meillä ei ole yksinkertaisesti ole aikaa ja varaa olla käyttämättä täysimääräisesti kaikkia työkaluja, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Lisäksi monet riskit ja ei-toivotut sivuvaikutukset ovat hallittavissa vahvoilla säännöillä ja riskienhallintajärjestelyillä, aivan kuten niin monessa muussakin taloudellisessa toiminnassa.

Kysymys ei ole siitä, pitäisikö kompensoinnin olla osa keinovalikoimaa vaan siitä, miten kompensoinnin lisäarvo voidaan parhaiten hyödyntää päästövähennystoimissa. Siksi olisi tärkeää saada kompensaatioiden toteuttamiselle mahdollisimman vahvat ja toimivat säännöt, jonka avulla markkina voi kasvaa ja kehittyä.

Suomella on erinomainen mahdollisuus edistää tätä tavoitetta, sillä EU-puheenjohtajuuskautemme huipentuu joulukuussa Chilessä pidettävään YK:n ilmastokokoukseen, jossa on tarkoitus neuvotella loput markkinamekanismeja koskevista säännöistä.

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran  MustRead-palvelussa 26.8.2019

Kommentit

Kommentoi