Työnantajalle laajennettu mahdollisuus saada lykkäystä työeläkevakuutusmaksujen maksamiseen

Työnantajilla on nyt laajennettu mahdollisuus lykätä TyEL-maksun maksamista.

Uuden lisämaksuajan myötä työnantaja voi saada enintään kolme kuukautta ylimääräistä maksuaikaa vakuutusmaksuille, jotka perustuvat helmi-toukokuussa maksettaviin palkkoihin. Esimerkiksi maaliskuussa maksetuista palkoista on nyt mahdollisuus saada maksuaikaa elokuun loppuun asti.

TyEL-maksun lykkäämistä haetaan omasta eläkeyhtiöstä.

Maksun lykkäämisajalta peritään myöhemmin 2 %:n korko.