EK:n talouskatsaus: Ei vielä elpymistä, investointeja hiljalleen

21.12.2015

USA:n keskuspankin koron nosto otettiin hyvin vastaan. EU-maissa BKT:n kasvu säilyi syksyllä ennallaan ja Suomessa investoinnit käynnistyvät hiljalleen. Näin kertoo uusin talouskatsaus.

USA:n keskuspankin päätöstä koron nostosta oli odotettu jo kauan ja se otettiin hyvin vastaan. Keskuspankki on etenemässä suunnitelmallisesti kevyestä kohti kireämpää rahapolitiikkaa. Talouden kasvuvauhti hidastui syksyllä, mutta suhdannelaitokset ennustavat kasvun jatkuvan aiempien vuosien tasolla.

EU-maissa kuluttajien luottamus on keskimäärin korkealla ja teollisuudessakin kohtalainen. Hyvän alkuvuoden jälkeen teollisuustuotannon ja viennin kasvu on kuitenkin heikentynyt. Bkt kasvuvauhti säilyi syksyllä ennallaan.

Suomenkin taloutta avittaa halvempi öljy, vaikka Venäjän viennin hiipuminen syö osan hyödyistä. Energian tuonti on tammi-syyskuussa vähentynyt yli 40 %. Elpyminen ei ole alkanut, mutta investoinnit käynnistyvät vähitellen. Puolet ensi vuoden sinänsä vähäisestä kasvusta tulee investointien kautta.

Yksittäisillä aloilla on kasvua ollut jo pidemmän aikaa, mutta se ei riitä vauhdittamaan nostamaan koko tuotantoa nousuun. Rakentaminen ja osa palveluista on paremmassa vauhdissa. Heikointa kehitys on edelleen viennissä ja teollisuustuotannossa.