Maksuviivästysdirektiivi pannaan täytäntöön – muutokset voimaan maaliskuussa 2013

Eduskunta hyväksyi marraskuun lopulla uuden lain kaupallisten sopimusten maksuehdoista, jolla pannaan täytäntöön 16.2.2011 annettu maksuviivästysdirektiivi (2011/7/EU). Laki koskee maksuja, jotka suoritetaan vastikkeena tavarasta/palvelusta, kun tavaran/palvelun tarjoaa elinkeinonharjoittaja ja suoritteen hankkii elinkeinonharjoittaja tai julkisyhteisö / muu hankintayksikkö.

Tietyt direktiiviin sisältyneet säännökset implementoitiin kuitenkin muualle lainsäädäntöön, minkä johdosta eduskunta hyväksyi samassa yhteydessä myös mm. saatavien perinnästä annettuun lakiin (perintälaki) sekä korkolakiin esitetyt muutokset. Perintälakiin tehtiin myös joitakin direktiiviin kuulumattomia, kansallisia muutoksia.

Lakiin kaupallisten sopimusten maksuehdoista tulee keskeisimpänä muutoksena yritysten kannalta maksuajan enimmäiskestoa koskeva säännös. Sen mukaan maksuaika saa olla enintään 30 päivää kun velallisena on hankintayksikkö, paitsi jos siitä on nimenomaisesti sovittu ja se on perusteltua sopimuksen erityisluonteen tai -piirteiden vuoksi, jolloin maksuaika voi olla enimmillään 60 päivää. Silloin kun velallisena on elinkeinonharjoittaja, maksuaika saa ylittää 60 päivää vain, jos siitä on nimenomaisesti sovittu.

Saatavien perinnästä annettuun lakiin otettiin direktiivistä säännös, jonka mukaan velkojalla on oikeus saada 40 euron vakiokorvaus perintäkuluista, jos velallinen myöhästyy maksun suorittamisesta.

Lisäksi kansallisista muutostarpeista johtuen lakiin lisättiin uudet säännökset: pykälä velallisen oikeudesta pyytää perintälain mukaisen perinnän keskeyttämistä ja asian siirtämistä tuomioistuimen käsiteltäväksi sekä oma pykälä kuluttajasaatavien perinnässä kertyvien varojen kohdentamisesta ensisijaisesti saatavalle ja vasta sen jälkeen perintäkuluille. Lisäksi tarkistettiin kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä ja täsmennettiin hyvän perintätavan sisältöä.

Kuluttajasaatavien enimmäismääriin tehdyistä tarkistuksista mainittakoon seuraavat: velalliselta saa periä kirjallisesta maksumuistutuksesta enintään 5 e ja maksuvaatimuksesta enintään 14 e (jos saatavan pääoma enintään 100 e), 24 e (jos saatava yli 100 e mutta enintään 1000 e) ja 50 e (jos saatava yli 1 000 e).

Velallisen kokonaiskuluvastuu saa olla enimmillään 60 e (jos saatavan pääoma enintään 100 e), 120 e (saatava yli 100 e mutta enintään 1000 e) ja 210 e (saatava yli 1 000 e). Eduskunta kuitenkin sisällytti perintäkulujen enimmäismäärien sääntelyyn joustonvaran todeten, että enimmäismäärät voidaan ylittää, mikäli perintä on tavanomaista työläämpää. Lisäksi Eduskunta hiukan laajensi velkojan oikeutta vaatia perintäkuluja hyväksymällä niiden vaatimisen enintään kahdesta maksuvaatimuksesta ja enintään kahdesta maksusuunnitelmasta.

Korkolakiin tulee myös uusi säännös maksuviivästysdirektiivistä johtuen. Se koskee velkojan oikeutta saada velalliselta (elinkeinonharjoittajan / hankintayksikkö) maksun viivästyessä viivästyskorkoa, jonka määrä on 8 % nykyistä viitekorkoa korkeampi. Kuluttajakaupassa sovelletaan jatkossakin nykyistä yhtä prosenttiyksikköä alempaa viivästyskorkoa (7% + viitekorko).

Kyseiset lait tulevat voimaan 16.3.2013 alkaen.

EK pitää hyvänä, että maksuviivästysdirektiivin kansallinen täytäntöönpano saatiin aikataulussa päätökseen ja säännökset voimaan direktiivin tarkoituksen mukaisesti. Suomalaiseen yleisen sopimusvapauden periaatteeseen ja sen kunnioittamiseen direktiiviin sisältyvät enimmäismaksuajat eivät luontevasti sovellu, mutta huolimatta kotimaan aktiivisesta vaikuttamisesta EU-lainsäädäntöprosessiin tietyt direktiivin kohdat, tämä säännös mukaan lukien, vesittyi ainakin joiltain osin yhteispäätösmenettelyn lopputuloksena.

Perintälakiin tehtyjen kansallisten muutosten osalta elinkeinoelämä olisi toivonut erityisesti lakiin otetun kahden uuden säännöksen osalta toisenlaista lopputulosta. Kuluttajasaatavaa koskeva keskeytysmääräys-säännös (4c §) tulee lisäämään elinkeinoelämän näkemyksen mukaan ei- toivotulla tavalla tavallisten summaaristen velkomusasioiden määrää oikeudessa ja hidastamaan siten tuomioistuinlaitoksen toimivuutta ja tehokkuutta sekä lisäämään osapuolten kustannuksia.

Vapaaehtoinen perintä nähdään pääsääntöisesti oikeudellista perintää kustannustehokkaampana, nopeampana ja kevyempänä perinnän keinona. Toisen uuden säännöksen eli kuluttajasaatavan perinnässä tapahtuvan varojen kohdentamisen (11 a §) osalta elinkeinoelämän olisi toivonut, että nykyistä vakiintunutta kohdentamisjärjestystä olisi voinut noudattaa jatkossakin, silloin kun kyse on useassa erässä erääntyvästä saatavasta eli ns. kestovelkasuhteesta. Eduskunta ei hyväksynyt tässä kohdin muutosta, mutta antoi vuoden siirtymäajan velkojille tehdä uuden tilanteen vaatimat sopeutusjärjestelyt.

Lisäksi EK olisi toivonut, että perintälaissa olisi mahdollistettu kuluttajasaatavien perintäkulujen osalta yhdenvertainen käytäntö ammattimaisesti perintätoimintaa harjoittavan perintätoimiston ja muiden velkojien kesken.

Maksuvaatimuksen laatimisesta ja lähettämisestä velalliselle aiheutuu yhtä lailla kuluja molemmille velkojatahoille, mutta lain mukaan vain perintätoimisto voi vaatia maksuvaatimuksesta lakiin erikseen kirjatun porrastetun kulutaulukon mukaiset kulut kun taas muun velkojan oikeus rajoittuu maksumuistutuksesta perittävään 5 e suuruisen perintäkuluun. Tämä ei ole myöskään yhdenmukaista sen kanssa, että velallisen ollessa elinkeinonharjoittaja / hankintayksikkö kaikilla elinkeinonharjoittaja-velkojilla on oikeus vaatia maksuviivästysdirektiivin sisällön mukaisesti velalliselta 40 e vakiokorvaus perintäkuluina maksun viivästyessä.

EK:n muistio lakivaliokunnalle (pdf)

EK:n lausunto oikeusministeriölle (pdf)

Lisätietoja:
Asiantuntija Riikka Tähtivuori, puh. 09 4202 2521, sähköposti: etunimi.sukunimi(at)ek.fi