Mitä Omnibus-lainsäädäntö tarkoittaa?
Omnibus-lainsäädännöllä viitataan yleensä lainsäädäntöön, jonka laatimisvaiheessa käsitellään useisiin eri säädöksiin kohdistuvia muutosehdotuksia yhtenä kokonaisuutena. Yleisesti hyväksyttyä määritelmää Omnibus-lainsäädännölle ei ole olemassa, mutta niille on tunnusomaista käsiteltävien aihepiirien yhdenmukaisuus ja laaja-alaisuus.
Käytännössä useampien muutosehdotusten käsittely yhtenä kokonaisuutena tehostaa lainsäädäntöprosessia ja antaa lainsäätäjälle mahdollisuuden laajempiin säädösmuutoksiin jonkin yleisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tällaisia tavoitteita voivat olla esimerkiksi sääntelyn selkeyttäminen tai ympäristönsuojelun parantaminen. Muutosehdotusten yhdistäminen saattaa lisätä säädösten johdonmukaisuutta, koska se auttaa tunnistamaan ja välttämään mahdollisia säädösten sisäisiä ristiriitoja. Toisaalta omnibus-lainsäädäntöihin sisältyy kuitenkin riski kohtuuttoman laajoista ja monimutkaisista kokonaisuuksista, mikä saattaa hankaloittaa säädösten tulkintaa ja toimeenpanoa käytännössä.
Omnibus-lainsäädäntöä on käytetty erityisesti tilanteissa, joissa tarvitaan laajoja ja nopeita muutoksia eri säädöksiin. Yhdysvalloissa omnibus-lainsäädännöt ovat yleisiä esimerkiksi vuotuisten valtion budjettia koskevien ehdotusten yhteydessä. EU-jäsenvaltioissa omnibus-lainsäädäntöä on käytetty EU-direktiivien täytäntöönpanon yhteydessä, mikäli direktiivit ovat edellyttäneet muutoksia useisiin kansallisiin säädöksiin. EU:ssa omnibus-lainsäädäntöjä on puolestaan annettu esimerkiksi rahoitusmarkkinasääntelyä, kuluttajansuojaa, yhteistä maatalouspolitiikkaa ja covid-19-pandemiasta johtuneita väliaikaisia toimenpiteitä koskien.
Euroopan komission keväällä 2025 julkaistun työohjelman mukaan komissio aikoo edetä sääntelynsujuvoittamisessa omnibus-hankkeiden kautta.
Omnibus-malli sopii hyvin sääntelyn sujuvoittamiseen
EK:n mielestä omnibus-malli sopii hyvin myös sääntelyn sujuvoittamiseen. Omnibus-mallia hyödyntämällä voidaan tarkastella kerralla useamman säädöksen, esimerkiksi yritysten raportointivelvoitteisiin liittyviä, päällekkäisiä ja ristiriitaisia velvoitteita, sekä korjata näitä avaamatta kerralla koko asetusta tai direktiiviä uudelleen. Näin voidaan myös välttää negatiivisia vaikutuksia oikeusvarmuuteen ja toimintaympäristön ennakoitavuuteen. Mahdolliset muutokset lainsäädäntöön on rajattava siis juuri sääntelyn sujuvoittamiseen ja velvoitteiden karsimiseen, eikä soppaan tule sekoittaa muita tavoitteita.
