Komissio tarttumassa sääntelytaakkaan – EK:lta viisi ehdotusta sääntelyn sujuvoittamiseksi

10.02.2025

Elinkeinoelämän keskusliitto toivoo uudelta EU-komissiolta kunnianhimoista otetta sääntelyn sujuvoittamiseen. EK ehdottaa julkaisussaan ”Kilpailukykyä Eurooppaan paremmalla regulaatiolla – EK:n keinoja EU:n säädöskehikon perkaamiseen ja sujuvaan sääntelyyn” komission asialistalle viittä kokonaisuutta, jossa sääntelyn sujuvoittamista voidaan tehdä lainsäädännön ydintavoitteista peruuttamatta. 

EK katsoo, että EU-sääntelyä voidaan sujuvoittaa ainakin tietosuojalaki GDPR:n ja sähköisen viestinnän lainsäädännön, kuluttajansuojasääntelyn tiedonantovelvoitteiden, työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan, kiertotalouden sekä kestävyysraportointivelvoitteiden kohdalla. Uuden komission on määrä julkistaa työohjelmansa huomenna tiistaina.  

– Toivomme EU-komissiolta kunnianhimoista otetta ja vahvaa sitoutumista sääntelyn sujuvoittamiseen. Sääntelytaakka on paisunut erityisesti viime vuosina kestämättömälle tasolle. Silti myös sääntelyn sujuvoittamisessa edettävä taiten, sillä olemassa oleva sääntely on yrityksissä jo viety osaksi prosesseja. Toimintaympäristön ennakoitavuus on yrityksille ensisijaisen tärkeää, sanoo EK:n Yrityslainsäädäntö-vastuualueen johtaja Juho Mäki-Lohiluoma. 

Komission on määrä julkistaa työohjelmansa huomenna tiistaina. Komissio on jo aiemmin sitoutunut vähentämään yrityksille sääntelystä aiheutuvia kustannuksia 25 prosentilla ja pk-yritysten kohdalla 35 prosentilla.  

– EK:n ehdotusten yhteisenä nimittäjänä on sääntelyn sujuvoittaminen sekä yksityiskohtaisuuden ja päällekkäisten velvoitteiden karsiminen. Esimerkiksi kestävyysraportoinnin kohdalla sääntelyä voidaan merkittävästi sujuvoittaa ilman, että yritysten kestävyydestä tingitään. Raportoinnista vapautuvat resurssit voivat pikemminkin auttaa yrityksiä paikantamaan yhä uusia tapoja vastuullisuutensa vahvistamiseen, Mäki-Lohiluoma sanoo.  

Komissio on jo ilmoittanut, että ensimmäinen sääntelyn sujuvoittamisehdotus annetaan 26.2. Kyse on ennakkotietojen mukaan kestävyysraportointiin keskittyvästä lainsäädäntöehdotuksesta (ns. Green Omnibus), jolla sujuvoitetaan useisiin eri säädöksiin sijoittuvia velvoitteita.  

– Suuri osa hallinnollisesta taakasta syntyy alemman asteisen normiston, esimerkiksi delegoitujen säädösten tai muun komission käsissä olevan normiston kautta. Näiden perkaaminen on kriittisen tärkeä osa onnistunutta sääntelyn sujuvoittamista, EK:n johtava asiantuntija Hannu Ylänen sanoo.

Kilpailukykyä Eurooppaan paremmalla regulaatiolla – EK:n keinoja EU:n säädöskehikon perkaamiseen ja sujuvaan sääntelyyn