EK:n viestit EU:n ilmastokomissaarille: Päästökaupan päätöksissä huomioitava ilmaston etu ja puhtaan talouden investoinnit
Päästökauppa tulee säilyttää EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan kulmakivenä jatkossakin. Sitä on uudistettava siten, että ilmastotavoitteet, investointivarmuus ja eurooppalaisten yritysten kilpailukyky kulkevat käsi kädessä. EK välittää suomalaisen yrityskentän viestejä EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstralle, joka vierailee tänään Helsingissä.
Päästökaupan (ETS 1) uudistaminen kaudelle 2031–2040 on EU:n ilmasto- ja teollisuuspolitiikan merkittävin hanke tänä vuonna. Suomella on paljon annettavaa lähikuukausien isoihin EU-päätöksiin, koska yrityksemme etenevät Euroopan etujoukoissa vähäpäästöisessä teollisuudessa, yhteiskunnan sähköistymisessä ja puhtaan siirtymän innovaatioissa.
”Päästökauppa on Euroopan ilmasto- ja energiapolitiikan pitkäaikainen kulmakivi, jonka keskeisestä asemasta ja johdonmukaisesta suunnasta on pidettävä kiinni kohti vuotta 2040. Tehdään järjestelmästä entistä parempi sovittamalla yhteen ilmaston, kilpailukyvyn ja investointivarmuuden näkökulmat”, kannustaa EK:n toimitusjohtaja Minna Helle.
EK:n suosituksia päästökaupan uudistamiseen:
- Huolehditaan siitä, että päästökauppa säilyy markkinaehtoisena, teknologianeutraalina ja kustannustehokkaana ohjauskeinona myös tulevaisuudessa. Peräänkuulutamme uudistuksia, joilla ilmastotavoitteet, investointivarmuus ja eurooppalaisen puhtaan talouden kilpailukyky saadaan sovitettua yhteen.
- Puhtaassa siirtymässä tarvitaan uusia teknologioita. EK kannattaa komission ehdotusta vahvistaa hiilidioksidin talteenoton ja pysyvien hiilenpoistojen asemaa päästökaupassa.
- Päästökaupasta kerättävät tulot tulee käyttää toimialojen vähähiilistämiseen, sähköistymiseen, vetytalouteen sekä uusiin puhtaisiin teknologioihin.
- Globaalissa kilpailussa toimiville eurooppalaisyrityksille tarvitaan jatkossakin päästöoikeuksien ilmaisjakoa kilpailukykyhaitan kompensointiin, yhteensovittaen se hiilirajamekanismin kanssa.
- Lentoliikenteen päästökauppa tulee säilyttää EU:n sisäisenä. Talvimerenkulusta aiheutuvat lisäkustannukset on huomioitava pysyvästi. Kestävien polttoaineiden tukimekanismien tulee olla riittäviä fossiilisista irtautumiseen.