Kati Ruohomäki

Töissä

Teen töitä energia- ja ilmastoasioiden, erityisesti EU:n Green deal -ohjelman parissa. Koen työni merkitykselliseksi, koska tehdyillä päätöksillä on iso vaikutus meidän jokaisen elämään. Kokoan yritysten näkemyksiä esimerkiksi sähköveroista, päästökaupasta ja hiilitulleista, ja kerron niistä Brysseliin ja kotimaan päättäjille. Arvioin toimien vaikutuksia ja välitän yrityksille ja liitoille tietoa siitä, mitä on tulossa. Toimin myös EK:n energia- ja ilmastovaliokunnan sihteerinä.

Vapaalla

Harrastan kaikenlaista kangaspuilla kutomisesta ratsastukseen ja teen talossani insinöörihenkisesti mitä vain, vaikkei taidot ihan riittäisikään. Uppoudun helposti hyviin kirjoihin ja tv-sarjoihin sekä käyn mielelläni elokuvissa.

Ensimmäinen työpaikkani

Asuttiin alakouluaikani osuuskaupan yläkerrassa Ruovedellä, joten olen pienestä pitäen järjestellyt hyllyjä, liimannut hintalappuja, inventoinut tavaroita vuodenvaihteessa yms. Satunnaisten kesätöiden (vahdin kirkkoa, taidenäyttelyä ja pieniä serkkupoikia) jälkeen olin “oikeissa” kesätöissä Hämeenlinnassa Polarpakilla, jossa pakkasin kertakäyttöastioita. Niitä sai laatikollisen mukaansa, joten fuksivuonna ei opiskelijan tarvinnut juurikaan tiskata.

Kirjoitukseni

Kati Ruohomäki bloggaa: Teollisuuden sähköveron alennus on erinomainen uutinen niin ilmastolle kuin kilpailukyvylle

Hallitus päätti Vuosaaren ilmastokokouksessaan 3.2., että se alentaa teollisuuden sähköveroa asteittain vuoden 2021 alusta alkaen...
17.02.2020

Kati Ruohomäki bloggaa: Mitä jäi käteen maailman energiakongressista Abu Dhabista?

Viikon yhteenvetona nostan esiin neljä päällimmäisenä mielessä olevaa huomiota. Ensinnäkin ihmetytti EU:n, Kiinan ja Venäjän...
13.09.2019

Suomesta ensimmäinen hiilineutraali teollisuusmaa: tavoite kunnianhimoinen – toimeenpano ratkaisee

Elinkeinoelämän näkökulmasta on positiivista, että Rinteen hallitus ottaa tosissaan viestit ilmastonmuutoksen hillinnän kiireellisyydestä ja haasteeseen...
03.06.2019

Kati Ruohomäki bloggaa: Brexit vaikuttaa myös EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaan

  EU:n energiaunionissa on menossa työntäyteiset vuodet, sillä vuoteen 2030 asti ulottuvaa lainsäädäntöä valmistellaan ahkerasti....
29.06.2016

Kati Ruohomäki bloggaa: Suomi Euroopan kärkeen energiatehokkuustoimissa

Energian tuotannon ja käytön tehokkuus lisäävät yritysten kilpailukykyä, minkä lisäksi yritykset tarjoavat energiaan liittyviä ratkaisuja...
19.04.2016

Kati Ruohomäki bloggaa: Päästökaupassa minimoitava riski teollisuuden ja päästöjen siirtymisestä Euroopan ulkopuolelle

Päästökauppa on puhuttanut EU:ssa koko sen 11-vuotisen olemassaolonsa ajan. Vaikka epäilyt päästökaupan toimivuudesta eivät ole...
29.03.2016