Kati Ruohomäki bloggaa: Mitä jäi käteen maailman energiakongressista Abu Dhabista?

Ensimmäistä kertaa öljyntuottajamaassa järjestetty maailmanlaajuinen energiakongressi tarjosi huiman kattauksen. Energiaa käsiteltiin kaikissa sen muodoissaan valtioiden politiikoista start-up -yritysten innovaatioihin. World Energy Council, jolla on toimintaa yli 100 maassa, järjesti 7.-12.9 energiatapahtuman Abu Dhabissa Arabiemirateissa.

Viikon yhteenvetona nostan esiin neljä päällimmäisenä mielessä olevaa huomiota. Ensinnäkin ihmetytti EU:n, Kiinan ja Venäjän ”näkymättömyys”, sillä pääpuhujat olivat suureksi osaksi Lähi-idästä. Öljyn- ja kaasun ympärillä oli siis paljon keskustelua.

Toisena huomiona oli ilmastohaasteen esilläpito ja sitoutuminen toimiin omissa maissa, mutta öljyn tai varsinkin kaasun tuotanto kuulosti jatkuvan ”normaalisti” tai jopa kasvavan. Tosin energian kysynnän kasvu nähtiin voitavan hoitaa uusiutuvalla energialla ja uudella ydinvoimalla.

Kolmantena vakuutti se yksimielisyys, jolla kivihiiltä pidettiin poistuvana polttoaineena. Päänvaivaa aiheuttaa vain noin 11 vuotta vanha voimalaitoskanta Aasiassa. Miten nämä investoinnit muutetaan päästöttömiksi?

Viimeisenä nostan esiin ydinvoiman sekä hiilen talteenoton ja varastoinnin sekä käytön  (CCS/U), joihin molempiin suhtaudutaan EU:ta myönteisemmin, vaikka CCS/U-teknologioiden todettiin vaativan vielä tutkimus- ja kehityspanoksia.

Oman energiaviikkoni kohokohtia oli Viron presidentin Kersi Kaljulaidin kohtaaminen, Suomen suurlähettiläs Marianne Nissilän vastaanotto sekä live-haastattelu Abu Dhabin televisioon.

Mukana oli noin 27 suomalaista energiaosaajaa WEC Finlandin johdolla. Kaikille meille tuli roppakaupalla lisää näkemystä maailman energia-asioista ja hyviä kontakteja. Kolmen vuoden päästä nähdään Pietarissa!