Oksala Pride-viikolla: Kiusaamiselle ja syrjinnälle nollatoleranssi

27.06.2017

Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaa edistää tasa-arvoista ja yhdenvertaista työelämää. EK osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Pride-viikolle ja järjestää yhdessä palkansaajien työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa seminaarin ”Tällainen on yhdenvertainen työpaikka”.

EK kampanjoi Pride-tapahtumassa kiusaamista ja syrjintää vastaan ja samalla kustantaa yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa Pride-kulkueen taustamusiikin.

– Vaikka Suomessa asiat ovatkin kansainvälisesti katsoen todella hyvällä mallilla, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä työelämässä ja koko yhteiskunnassa ei sovi unohtaa. Olennaisinta on tietoisuuden lisääminen ja asennekasvatus, EK:n johtaja Ilkka Oksala painottaa.

EK haastaa kaikki yritykset mukaan suvaitsevaisuuteen.

– Kiusaaminen ja asiaton vitsailu on ehdottomasti kielletty. Kehotan kaikkia työpaikkoja tässä suhteessa niin sanottuun nollatoleranssiin. Kaikkien osapuolten työpaikoilla on tunnettava vastuunsa, niin työnantajien kuin myös työntekijöiden.

Voiko seksuaalisella tai sukupuolisella suuntautumisella olla vaikutusta rekrytoinnissa tai työuralla etenemisessä?

– Yksiselitteisesti ei saa olla, tämän kieltää lainsäädäntökin. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista on hyvä keskustella työpaikoilla avoimesti ja rehellisesti. Jos kiusaamista tai syrjintää tapahtuu, tärkeintä on, että asiasta kerrotaan työnantajan edustajalle, Oksala neuvoo.