Onnistuneet yrityskaupat tuovat kasvua ja eloa paikkakunnalle

Yrityskauppojen merkitys kasvaa sitä enemmän, mitä harvempaan asutulla alueella ollaan ja mitä pienemmästä yrityksestä on kyse. Jos yrittäjä ei löydä firmalleen ostajaa, menetetään työpaikkoja turhaan. Näin voi kiteyttää tilanteen omistajanvaihdoksista. Yrityskauppoja edistetään nyt isolla valtakunnallisella yhteishankkeella.

Omistajanvaihdoksiin rohkaistaan isolla yhteishankkeella, joka starttasi huhtikuussa. Tavoite on lisätä myyntikelpoisten yritysten lukumäärää ja sitä kautta yrityskauppoja, kehittää hankkeessa mukana olevien keskinäistä yhteistyötä ja toimintatapoja, yhtenäistää ja tehostaa yhteistä viestintää, kehittää alueellista elinvoimaa sekä lisätä yleistä ymmärrystä omistajanvaihdosteeman merkityksestä myös päättäjien parissa.

Hankkeen päärahoittaja on työ- ja elinkeinoministeriö. Muita rahoittajia ovat Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Business Finland, Finnvera, Fennia-konserni ja Elo, Suomen Uusyrityskeskukset, Nordea, Danske Bank sekä Suomen Yrityskaupat. Nämä muodostavat hankkeen ohjausryhmän, ov-foorumin.

– On yhteinen etu päästä eteenpäin omistajanvaihdoksissa. Luopujille kyse on usein merkittävästä taloudellisesta tulevan elämisen turvasta, ostajille omistajanvaihdos antaa mahdollisuuden näyttää osaamisensa. Tarvitaan uutta sukupolvea tulevan kasvun ja työllistämisen rakentamisessa, sanoo EK:n PK-johtaja Jouni Hakala

Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtajan ja EK:n Yrittäjyys-ryhmän vetäjän Jari Huovisen mukaan Suomeen on viime vuosina muodostunut valtava omistajanvaihdosten pato, joka jarruttaa valitettavan tehokkaasti uusia investointeja ja kasvua.

– Tämä juurisyy monien näkyvien oireiden taustalla täytyy ratkaista ja toimintakelpoisten yritysten jatkuvuus ja uusiutumiskyky turvata. Kyse on kansantalouden ja työllisyyden näkökulmista merkittävästä asiasta, Huovinen sanoo.

Ohjausryhmässä ovat lisäksi mukana Suomen Yrityskummit, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulu. Ohjausryhmässä puhetta johtaa Jari Huovinen EK:sta. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Mika Haavisto Suomen Yrittäjistä.

Hankkeen suunniteltu kesto on kaksi ja puoli vuotta.