Työmarkkinakeskusjärjestöt: Jaettu perhevastuu lisää työhyvinvointia ja työelämän tasa-arvoa

15.05.2023

Työmarkkinakeskusjärjestöt kannustavat työpaikkoja tukemaan perhevastuun tasaisempaa jakautumista. Perhevapaauudistus mahdollistaa työelämän tasa-arvon parantamisen työpaikoilla, mutta lisäksi tarvitaan työpaikkojen yhteisiä pelisääntöjä ja hyvien käytäntöjen kehittämistä sekä koko työyhteisön perhemyönteistä suhtautumista, painottavat EK, Akava, Kirkon työmarkkinalaitos, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, SAK, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos. Järjestöt julkaisevat perheiden päivänä aineistoa työpaikkojen käyttöön.

Hoivavastuu on Suomessa edelleen voimakkaasti sukupuolen mukaan jakautunutta. Erityisesti perhevapaiden käytössä sukupuolten välinen ero on iso. Entisen perhevapaajärjestelmän aikana miehet käyttivät kaikista korvatuista vanhempainpäivärahapäivistä hieman vajaa 11 prosenttia, ja viidennes isistä ei ole pitänyt lainkaan perhevapaata. Hoivavastuun ja perhevapaiden epätasainen jakautuminen ja erityisesti pitkät poissaolot työelämästä vaikuttavat haitallisesti naisten työuraan ja ylläpitävät osaltaan sukupuolten keskimääräistä palkkaeroa.

Viime vuonna voimaan tulleen uuden perhevapaajärjestelmän ansiosta kaikilla on aiempaa parempi mahdollisuus edistää perhevastuun tasaista jakautumista. Muutoksen alku on ollut kuitenkin odotetun hidas. Kelan arvion mukaan edelleen noin 90 prosenttia isistä luovuttaa täysimääräisesti äidille vanhempainvapaan luovutettavan osuuden. Muutos on liian hidas ja sitä on vauhditettava, korostavat työmarkkinajärjestöt. Siitä hyödymme kaikki: yhteiskunta, työelämä ja perheet.

Isät perhevapaiden käyttäjiksi

Lainsäädännössä toteutettu vanhempainvapaiden tasajako on hyvä alku, mutta se on vaarassa jäädä teoriatasolle. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen ja isien vapaiden käytön lisääminen käytännössä vaatii vielä toimenpiteitä sekä perheissä että työpaikoilla.

Akavan selvityksen mukaan isän vapaiden täysimääräinen käyttäminen on useimmiten perheen talouden näkökulmasta paras ratkaisu. Selvityksen mukaan 86 prosentissa tapauksia perheen talous kärsii, jos äiti jää hoitamaan lasta kotihoidontuella ennen kuin isä on käyttänyt koko vanhempainpäiväoikeutensa. Kelan sivuilla on käytettävissä laskuri, jonka avulla perheet voivat tarkastella perhevapaan vaikutuksia perheen talouteen.

Nostetaan perhemyönteisyys työpaikan voimavaraksi

Perhemyönteisyyden mahdollisuudet, keinot ja soveltaminen vaihtelevat työpaikan ja alan mukaan. On tärkeää, että jokaisella työpaikalla pohditaan keinoja työn ja perheen paremmalle yhteensovittamiselle ottaen huomioon työpaikan mahdollisuudet ja  perheiden tarpeet. Kaikki työpaikat ja perheet ovat erilaisia ja siksi onkin tärkeää löytää kullekin työpaikalle sopivat ratkaisut. On hyvä muistaa, että pienetkin muutokset ovat tärkeitä. Selvitysten mukaan eniten perheellisiä työntekijöitä tukevat esihenkilöiden ja kollegoiden tuki ja positiivinen suhtautuminen töiden ja työajan järjestelyyn liittyvien joustojen lisäksi. (Lähde Väestöliitto)

Perhemyönteinen työelämä ja isän roolin vahvistaminen hoivaavana ja yhdenvertaisena vanhempana vaatii asenteiden muokkausta ja normien ravistelua. Tarvitaan enemmän perhemyönteistä puhetta, asennemuutosta ja konkreettisia toimenpiteitä. Työpaikkojen hyvien käytäntöjen kehittämisellä ja perhemyönteisellä suhtautumisella luodaan kaikkia työntekijöitä koskevat työn ja perheen yhteensovittamista koskevat pelisäännöt ja samalla rakennetaan myös isäystävällistä työkulttuuria.

Perheen ja työn yhteensovittamisen muistilista

Katja Miettinen, asiantuntija                                          Lotta Savinko, tasa-arvo- ja työympäristöpäällikkö

040 839  4839                                                                     040 504 4356

Elinkeinoelämän keskusliitto EK                                     Akava ry

 

Timo von Boehm, lakimies                                               Tytti Naukkarinen, ekonomisti

050 080 8268                                                                        040 768  7731

Kirkon työmarkkinalaitos                                                    SAK

 

Anne Kiiski, neuvottelujohtaja                                         Katariina Sahlberg, juristi

09 771 2508                                                                          040 564 6639

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT                         STTK

 

Tanja Mikkonen, neuvotteleva virkamies

puh. 02955 30341

Valtion työmarkkinalaitos