Honkavaara: Työnteon ja osinkojen verotusta ei tule asettaa vastakkain

09.02.2017

Valtiovarainministeriön verotyöryhmän tänään 9.2. julkistama esitys oli odotettua vaisumpi. Osaltaan työryhmän kunniahimon tasoa laski varmasti valtiotalouden liikkumavara. Veroehdotusten pääviesti näyttäisi olevan se, että työn verotuksen kevennys rahoitettaisiin osinkoverotuksen kiristyksillä. Tämä on väärä lähtökohta. Veronkorotusten sijaan verokevennysten rahoitusta on haettava menosäästöistä.

Tero Honkavaara toimii EK:ssa johtavana veroasiantuntijana

Yritysverotuksen peruslinja on oikea

Yritysverotuksessa työryhmä esittää pitäytymistä nykyisessä yritysveromallissamme, jossa veropohja on suhteellisen laaja ja verokanta matala. Yritysverotuksen vaihtoehtoisista kehittämismalleille, esimerkiksi paljon julkisuudessa esillä olleille varausmalleille, työryhmä ei lämmennyt.

Kuten työryhmän raportissakin on todettu, Suomen nykyinen yhteisöverokanta on kansainvälisessä vertailussa nyt kohtuullisen kilpailukykyinen. Tilannetta on kuitenkin seurattava herkeämättä. On odotettavissa, että verokantojen laskusuunta maailmalla jatkuu. Tällöin tilanteeseen on reagoitava. Työryhmän esitys suunnitelmallisesta yhteisöverokannan laskusta pidemmällä, etukäteen ilmoitettavalla aikataululla, on kannatettava ja kansainvälisestikin käytetty. Myös Suomessa tulisi löytyä poliittista tahtoa ja sitoutumista verotuksen tiekartan kehittämiseksi yli vaalikausien. Näin turvaisimme yrityksille ennustettavan ja kilpailukykyisen toimintaympäristön.

Edellisellä hallituskaudella toteutettu yhteisöverokannan alentaminen on vaikuttanut myönteisesti investointeihin ja voittojen tulouttamiseen Suomeen. Yritysverotuksessa yhteisöverokannan alentamisesta on siten positiivisia näyttöjä ja tällä hyväksi koetulla tiellä on syytä pysyä.

Työn verotuksen alentaminen välttämätöntä

Verotuksemme pahin ongelma on tällä hetkellä kuitenkin työn verotuksen kireydessä. Työryhmä esittää työn verotuksen alentamista siten, että ylimpiä rajaveroja alennettaisiin kohti 50 prosenttia. Ehdotus on erinomainen.

Suomen menestys perustuu tulevaisuudessa huippuosaamiseen kaikissa ammateissa. Onkin ristiriitaista, että juuri kaikkein tärkeintä tuotannontekijää, osaamista ja siihen panostamista, rasitetaan poikkeuksellisen ankaralla verotuksella. Tämä kehitys ei saa jatkua, vaan palkkaverotuksen merkittävään alentaminen on vihdoinkin aloitettava. Työn verotuksen keventäminen lisäisi ostovoimaa, edistäisi maltillisia palkkaratkaisuja, lieventäisi kannustinloukkuja ja edistäisi näin riidatta työllisyyttä ja talouskasvua.

Työryhmä esittää myös ikiaikaisen kummallisuuden poistamista verotuskäytännöstämme. Työnantajan kustantaman koulutuksen verovapautta laajennettaisiin siten, että työnantajan intressissä tapahtuva koulutus olisi kaikissa tilanteissa työntekijälle verovapaata.  Tämä muutos on toteutettava mahdollisimman nopeasti.

Osinkoverotuksen kiristykset eivät kannusta yrittäjyyteen

Työryhmän osinkoverotukseen esittämiä kiristyksiä ei pidä toteuttaa. Talouskasvu edellyttää kannustavaa yrittäjyyden toimintaympäristöä ja vahvaa motivaatiota toimia yrittäjänä. Osinkoverotuksen kiristäminen ei tätä tue.

Listaamattomien yritysten osinkoverotuksen tulee edistää kasvuyrittäjyyttä, oman pääoman ohjautumista yritystoimintaan ja liiketoiminnan pitkäjänteistä kehittämistä. Yritysten vahvat taseet ovat kantaneet myös viimeaikaisten taloudellisten vaikeuksien keskellä.

Ehdotettujen muutosten sijaan osinkoverotusta tulisi uudistaa siten, että myös listaamattomien yhtiöiden jakamat osingot verotetaan aina pääomatulona. Osinkoverojärjestelmän parantaminen ja sen yksinkertaistaminen edellyttävät ansiotulo-osingoista luopumista. Osinkojen verottaminen ansiotulona rankaisee yrittäjyyttä erityisesti nopeasti kasvavilla, korkean osaamisen aloilla.