Markus Äimälä: Alustatalous ja työoikeus – paljon meteliä tyhjästä?
Alustataloudesta on käyty viime vuosina vilkasta keskustelua. Pääosin alustatalouteen on suhtauduttu positiivisesti ja innostuneesti. Kritiikkiäkin on toisaalta esitetty. Ongelmana on pidetty mm. sitä, että alustatalouden piirissä työskentelevät henkilöt voivat jäädä vaille työoikeudellista turvaa, koska toimintaa harjoitetaan suurelta osin yrittäjinä eikä työntekijöinä.
Tämän on katsottu olevan epäoikeudenmukaista ja työntekijän suojeluperiaatteen vastaista. Näillä perusteilla on vaadittu asiasta uutta lainsäädäntöä.
Tarkempi analyysi osoittaa kuitenkin mielestäni selvästi, että uutta lainsäädäntöä ei tarvita. Alustatalouden piirissä työskentelevien asema on ratkaistavissa jo nyt voimassa olevilla pykälillä.
Kysymys siitä, onko tiettyä työtä tekevä henkilö itsenäinen yrittäjä vai työsuhteessa työn tilaajaan tai muuhun tahoon, ei ole suinkaan uusi. Se on itse asiassa yksi työoikeuden peruskysymyksistä, johon on laadittu ratkaisusääntöjä oikeastaan niin kauan kuin työoikeus on ollut olemassa. Vuosikymmenten aikana on syntynyt laaja oikeuskäytäntö siitä, minkä kriteereiden perusteella rajanveto tehdään. Myös oikeuskirjallisuudessa aihetta on käsitelty perusteellisesti.
Kysymys on viime kädessä etenkin rajatapauksissa kokonaisarviosta, johon vaikuttavat monet eri seikat, kuten työn suorittamista koskevan sopimuksen sisältö, työtä koskevien ohjeiden luonne, eri toimeksiantojen määrä, korvauksen laskentatapa, työvälineiden omistus ja mahdollisuus päättää työajoista. Olennaista on, että työsopimuksen määritelmää koskeva pykälä työsopimuslaissa on laadittu tarkoituksella sellaiseksi, että se antaa mahdollisuuden arvioida monenlaisia, myös uuden tyyppisiä työn tekemistilanteita joustavasti tiettyjen hyviksi havaittujen peruskriteereiden pohjalta.
Työn tekemistavat ovat muuttuneet monella tavoin aikaisemminkin vuosien ja vuosikymmenten aikana. Kun alustatalouden pintaa hiemaan raaputtaa, havaitsee, että alustatalouteen liittyvä työnteko on pohjimmiltaan varsin pitkälti vanhaa tuttua työntekoa hieman uudessa muodossa. Esimerkiksi lähettitoimintaa on harjoitettu ja kuljetuspalveluita tarjottu sekä työntekijäasemassa että yrittäjänä eri tavoin järjestettynä vaikka kuinka pitkään.
Alustatalouteen ei liity myöskään mitään sellaista kaikille alustayrityksille yhteistä uutta piirrettä, joka johtaisi automaattisesti joko yrittäjäsuhteeseen tai työntekijäasemaan kaiken alustatalouden piirissä tehtävän työn osalta. Lienee selvää, että osa alustatalouden piirissä tehtävästä työstä on selvästi yrittäjätyötä ja osa selvästi työsuhteista. Tässäkin kyse on tapauskohtaisesta kokonaisarvioinnista, joka voi johtaa ja varsin todennäköisesti johtaakin eri lopputulokseen eri tilanteissa.
Miksi asiasta siis käydään keskustelua ja tilannetta pidetään epäselvänä tai jopa epäoikeudenmukaisena? Keskeinen syy on nähdäkseni se, että kyse on uudesta ilmiöstä, jota koskevaa oikeuskäytäntöä tai oikeuskirjallisuuden kannanottoja ei ole vielä ehtinyt syntyä.
Ainoa tie epäselvyyden poistumiseen on kuitenkin odottaa, kunnes niitä syntyy. Oikotietä ei valitettavasti ole olemassa. Koska työntekijän ja yrittäjän välistä rajanvetoa ei käytännössä voi rajatapauksissa ratkaista kuin kokonaisarvioinnilla, mitään matemaattisen selkeitä sääntöjä ei voida luoda. Nykyisen työsopimusta koskevan työsopimuslain säännöksen muuttaminen ei siten todellisuudessa selkeyttäisi tilannetta vaan päinvastoin johtaisi todennäköisesti siihen, että myös vanhojen vakiintuneiden rajanvetojen ja linjausten asema muuttuisi epävarmemmaksi.