EK:n ja jäsenliittojen kommentteja Euroopan komission refit-ohjelman lainsäädäntökartoitukseen (EK-2013-297)

Regulatory Fitness and Performance – ohjelman (REFIT) puitteissa komissio on käynyt läpi koko EU-lainsäädännön kartoittaakseen sääntelytaakkaa, epäjohdonmukaisuuksia sekä tehottomia säädöksiä. Samalla on arvioitu mahdollisuuksia lainsäädännön yksinkertaistamiseen tai kumoamiseen. Kartoitus on laadittu politiikkalohkoittain (23) komission pääosastojen toimesta. Tässä yhteydessä on myös hyödynnetty komission kyselyä pk-yrityksiä eniten haittaavasta sääntelystä (Top10 Consultation of the most burdensome EU legislative acts for SME`s). Näin on pyritty muodostamaan yleiskuvaa siitä sääntelyn kokonaisuudesta, jonka piirissä eurooppalaiset yritykset toimivat. Samalla komissio on pyrkinyt valottamaan niitä yksittäisiä normeja, jotka saadun palautteen ja komission arvion mukaan eniten haittaavat yritystoimintaa ja jotka jo ovat tai joiden ehdotetaan tulevan muutosten tai kumoamisen kohteeksi.

Komission hanke on sinänsä oikeansuuntainen ja kannatettava. Se on johdonmukainen toimenpide paremman sääntelyn politiikassa, jota komissio on vuosien mittaan pyrkinyt edistämään. Ongelmana on kuitenkin, että käytännön tulokset yritysten näkökulmasta ovat jääneet valitettavan laihoiksi. Kannustamme kuitenkin pyrkimyksiä edelleenkin vahvistaa paremman sääntelyn politiikan roolia EU:ssa sekä panostamaan voimakkaasti menettelyihin ja riittäviin resursseihin, joiden avulla saavutettaisiin näkyviä ja uskottavia tuloksia. Tämä kaikki on ensiarvoisen tärkeää valmisteltaessa uuden komission ohjelmaa. Siinä paremman sääntelyn politiikka tulee nostaa korkealle sijalle painopisteissä, sen vaatimat resurssit tulee varmistaa sekä määrittää konkreettiset, käytännön yritystoiminnassa näkyvät tavoitteet.

1. Yleiskommentit

1.1. Sääntelypolitiikan ohjenuoraksi yritystoiminnan kilpailukyvyn edistäminen ja kustannustaakan alentaminen

Suomalaiset yritysjohtajat ovat viime aikoina voimakkaasti kritisoineet EU:n sääntelyn aiheuttamia haittoja ja suoranaisia lisäkustannuksia. Esimerkkejä on riittänyt: rikkidirektiivi, rahoitusmarkkinoita koskeva lisäsääntely, taloudellista raportointia koskevat normimuutokset, bioenergian käyttöön liittyvät uhkat, julkisia hankintoja koskeva raskas sääntely, vuosilomasääntelyn yllättävät muutokset, autoliikenteen ajo- ja lepoajat, rakennustuoteasetus jne. Yleiskuva ja – kokemus EU-sääntelystä on negatiivinen; siitä huolimatta, että sääntelyn perustavoitteena hyvin usein on markkinoiden toiminnan tehostaminen ja pelisääntöjen kirkastaminen.

Nyt tarvitaan radikaali suunnanmuutos. Kun tunnustetaan se tosiasia, että sääntely on omiaan vaikuttamaan yritysten kilpailukykyyn ja sitä kautta laajemminkin taloudelliseen kasvuun, on tässä talouden rakennemuutos- ja suhdannetilanteessa asetettava kaikelle uudelle sääntelylle kriteeriksi se, että sääntelyn on oltava omiaan edistämään yritysten toimintaedellytyksiä ja sitä kautta taloudellista kasvua. Tämä tarkoittaa sitä, että sääntely ei saa lisätä yritysten kustannustaakkaa ja että sääntelyn toimeenpanon tulee tapahtua yritysten toimintakykyä haittaamatta.

1.2. Pienennettävä useasta sääntelylähteestä tulevaa kumulatiivista kustannusrasitutusta

REFIT- kartoitus ei heijastele sitä todellisuutta, jossa yritykset elävät. Komissio on sinänsä ansiokkaasti arvioinut yksittäisiä säädöksiä ja niiden tuottamaa hallinnollista taakkaa, mutta yritysten arjessa näkyy voimakkaasti ilmiö, jossa olemassa olevan sääntelykehikon päälle rakennetaan jatkuvasti uutta kerrostumaa arvioimatta voimassaolevan sääntelyn tarvetta: tämä koskee niin ympäristösääntelyä kuin työlainsäädäntöä ja työsuojelusääntelyä. Rasitusta nostavat usein vielä merkittävästi ne kansallisen tason toimet, joilla EU-sääntelyä toimeenpannaan. Suomen tulisi yhdessä muiden jäsenvaltioiden kanssa voimakkaasti korostaa sitoutumista OECD:n hyvän sääntelypolitiikan suositukseen vuodelta 2012.

1.3. Komission hyvät pyrkimykset eivät riitä: tarvitaan myös muiden EU-instituutioiden sitoutuminen

Ylevistä paremman sääntelyn periaatelinjauksista huolimatta EU-instituutiot tuntuvat elävän omissa siiloissaan, joissa toimintaa ohjaavat muut pyrkimykset kuin huoli eurooppalaisen yritystoiminnan menestyksestä. Vaikka komissio olisikin oikeasuuntaisesti aloitteellinen REFIT- ehdotusten kanssa, on erittäin epävarmaa, johtavatko uudistushankkeet toivottuihin lopputuloksiin käytyään läpi neuvoston ja parlamentin käsittelyn. Kansalliset ja monenlaiset yksityistä ja yleistä hyvää tavoittelevat poliittiset pyrkimykset vesittävät usein komission sinänsä hyvät tavoitteet.

1.4. On uskallettava puuttua myös lainsäädännön sisältökysymyksiin…

Raportissa käytetty tarkastelukulma on kovin suppea, sillä se käsittää ainoastaan yrityksille koituvat hallinnolliset kulut. Lainsäädännön yrityksille aiheuttamat kulut voidaan jakaa hallinnollisiin, aineellisiin (esim. investoinnit) sekä rahoituksellisiin kuluihin (esim. verot). Niinpä erityisesti ympäristöasioiden (sisältää myös ilmastoasiat ja esimerkiksi liikenteen päästöt) suhteen merkittäviä ovat erityisesti lainsäädännön edellyttämät investoinnit.

Komission tulisi toimissaan keskittyä pienentämään lainsäädännön aiheuttamia kokonaiskustannuksia. Käytännössä tämä tarkoittaisi yhteiskunnan kannalta kustannustehottomien lakien karsimista sekä päällekkäisyyksien ja pullonkaulojen poistamista. Esimerkkejä ovat ilmastopolitiikan päällekkäiset tavoitteet ja ohjauskeinot sekä niiden tuoma kustannustehottomuus. Myös jätelainsäädännön, REACH:n ja kemikaalilainsäädännön väliset päällekkäisyydet ja epäjohdonmukaisuudet tulisi poistaa. Vaikea on myös ymmärtää lainsäädäntöä, jolla tosiasiassa asetetaan edelläkävijät huonompaan asemaan. Tästä esimerkkinä on energiatehokkuusdirektiivi, jonka sitova säästötavoite prosentteina määriteltynä on vaikeampi saavuttaa Suomen kaltaisille maille, jossa tehostamistoimia on tehty jo pitkään.

Mikäli komissio aidosti haluaisi paneutua yritystoiminnan edellytysten parantamiseen, tulisi kartoituksen piiriin ottaa myös sääntelyn sisältökysymykset.

1.5… unohtamatta sääntelyn toimeenpanon aiheuttamia hallinnollisia kustannuksia

Hallinnollisia kustannuksia tarkastellessa jäsenmaat ovat avainroolissa. Merkittävä osa kustannuksista syntyy kansallisella tasolla sovellettaessa EU-tasoista säätelyä paikalliselle tasolle. Tämän vuoksi hallinnollisten kulujen minimointiharjoitusta tulisi jatkaa sekä komissiossa että kansallisella tasolla. Hallinnollisten kulujen minimointiharjoituksen tulisi olla jokapäiväistä työtä ja on tärkeää, että siihen liittyviä työkaluja kehittään ja hyödynnetään järjestelmällisesti jatkossakin.

1.6. Ohessa esimerkkejä erilaisista hallinnollisista kuluista:

Toimialat ovat eri asemassa lainsäädännön aiheuttamien kustannusten suhteen. Kemikaaleihin liittyy merkittävästi lainsäädännön asettamia hallinnollisia kustannuksia, jotka aiheutuvat esimerkiksi pakollisista testauksista. Nämä kustannukset ovat yleensä korkeita.

• Biosidivalmisteissa käytettävien tehoainehyväksyntä ja valmistelupamenettely saattavat kestää yhteensä 4-5 vuotta. Viromaismaksut, tutkimuskustannukset ja konsulttimaksut valmistelutyöstä riippuvat hyvin paljon haettavan luvan tyypistä ja tuotteesta, mutta voivat helposti nousta useaan sataantuhanteen euroon. (KEMIA-lehti 4/2013)
• Ympäristömerkin hakemusmaksu painotuotteita valmistavalla Pk-yritykselle on 200–600 euroa ja lisäksi vuosimaksu on 750 euroa. Hallinnollisten kulujen lisäksi hakijalle aiheutuu merkittäviä kustannuksia mm. hakemuksen laatimisesta ja tarvittavien dokumentaation kokoamisesta (keskimäärin 5 000 – 10 000 euroa) sekä testausvaatimuksista (500 – 1 000 euroa). Näiden lisäksi koituu investointikuluja esimerkiksi ilmastoinnin tehostamisesta. Käyttökuluja kertyy mm. ympäristöystävällisempien painovärien ja kemikaalien hankkimisesta.

1.7. Ohessa esimerkki valmisteilla olevan EU -sääntelyn aiheuttamista mahdollisista kuluista yrityksille.

REFIT -listalla on mainittu tilinpäätösdirektiivien uudistaminen. Yhtenä uudistamisen tavoitteista oli nimenomaisesti yksinkertaistaa sääntelyä ja vähentää pienempien yritysten hallinnollista taakkaa ja velvoitteita. Nyt direktiiviin ollaan kuitenkin jatkossa ehdottamassa nykyistä laajempaa ei-taloudellisen informaation raportointivelvoitetta. Tämä ei tosin koskisi pienimpiä yhtiöitä, mutta se tulisi lisäämään merkittävästi hallinnollista taakkaa ja kustannuksia yli 500 henkilöä työllistävissä yrityksissä. Komission tekemästä vaikutusarviosta poiketen todelliset ehdotuksen aiheuttamat kustannukset tulisivat olemaan paljon suuremmat. Raportointivelvoitteen toteutumien ehdotetun kaltaisena tulisi nostamaan myös tilintarkastuskustannuksia, koska direktiiviehdotuksen mukainen ei-taloudellinen raportti tai yrityksen jo nyt laatima yhteiskuntavastuuraportti tulisi ottaa osaksi yhtiön toimintakertomusta. Suomessa toimintakertomus on osa tilintarkastettavaa materiaalia. Näin ei ole kuitenkaan tilanne jokaisessa jäsenvaltiossa ja direktiiviehdotus asettaisi näin EU -alueen yritykset keskenään eriarvoiseen asemaan.

Käytännön alakohtaisia esimerkkejä ongelmallisesta EU-sääntelystä

Liitämme lopuksi oheen teknologiateollisuuden, kemianteollisuuden sekä Metsäteollisuuden esittämiä havaintoja ongelmallisesta EU-sääntelystä.

2. TEKNOLOGIATEOLLISUUS:

2.1. Energia

Energia-asioissa energiatehokkuusdirektiiviin liittyy hankala ongelma, jossa energian myyjät velvoitetaan tekemään säästötoimenpiteitä 1,5 prosenttia vuodessa vuosina 2014-2020. Suomessa yritetään välttää ongelma nojautumalla sektorikohtaisiin energiatehokkuussopimuksiin. Vasta ensi keväänä selviää, riittävätkö nämä toimet komission mielestä energiatehokkuusdirektiivin implementoitiin.

Energia- ja ilmastopolitiikassa on asetettu kaksi sitovaa tavoitetta: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja uusiutuvien energialähteiden osuuden lisääminen. Kahden sitovan tavoitteen asettaminen on johtanut kalliisiin ja kustannustehottomiin ratkaisuihin kuten syöttötariffeihin. Suomessa syöttötariffin kustannukset maksetaan valtion budjetista.

Komissio on valmistelemassa kiinteille biopolttoaineille kestävyyskriteereitä, mikä uhkaa Suomen metsähakkeen laajamittaiseen käyttöön perustuvan uusiutuvien energialähteiden velvoitepaketin toteuttamista. Suomen kantana on, että jos biopolttoaine on peräisin sertifioidusta metsästä, se täyttää automaattisesti kestävyyskriteerit.

2.2. Energia ja rakentaminen

Kolmikko Ecodesign – EED – EPBD: nämä itsessään ja niiden kansalliset soveltamiset ovat osittain päällekkäisiä ja aiheuttavat runsaasti epäselvyyttä ja lisätyötä yrityksissä. Lisämausteena ovat erilaiset (vapaaehtoiset) eco-labeling asiat.

Materiaalitehokkuus, elinkaarivaikutusten ja ympäristöjalanjäljen metodologiat ja arviointihankkeet tuottavat päällekkäisyyksiä ja ristiriitoja. Niin keskenään kuin myös em. kanssa. Niiden perusteita on kyseenalaistettu esim. kierrätyksen, energiatehokkuuden ja mittareiden valinnan kannalta.

Energiamääräykset muuttuvat tiuhaa tahtia (myös jatkossa) ja tuntuu siltä, että rakentaminen ei ehdi mukaan. Ratkaisujen vaikutuksia käytännössä on vaikea arvioida. Energiatodistus pientalojen osalta aiheuttaa aikalailla polemiikkia ja tulee edelleen aiheuttamaan. Rakennustuotteiden kelpoisuus hämmästyttää, koska selvää käytäntöä ei vielä ole muodostunut.

2.3. Ympäristö- ja jätesääntely

REACH:in liittyy huomattavan paljon raskautta, erityisesti pienillä yrityksillä ja pienillä volyymeilla.

Lainsäädännön päällekkäisyys, esim. REACH-RoHS. Näissä myös määritelmät ovat erilaisia, mikä lisää vaikeutta toiminnanharjoittajalle tunnistaa velvoitteet. Lainsäädännön hierarkia muodostuu myös ongelmaksi, jos vaatimukset ovat ristikkäisiä. Määritelmien tulisi olla samat eikä niiden pitäisi olla päällekkäisiä. Lisäksi tulisi varmistaa, etteivät vaatimukset ole ristikkäisiä.

Jätelainsäädännön aiheuttamat esteet hyötykäytölle. Näihin liittyvät aine-esteet eri lainsäädännöstä, kuten REACH. Jätelainsäädännön uudistuksen päätavoite tulisikin olla esteiden purkaminen, eikä uusien rajoitteiden asettaminen, joilla osaoptimoidaan asioita.

Pk-yrityksille hallinnollinen taakka: Vaatimukset ovat samat yrityksen koosta riippumatta. Esim. REACH- asetuksessa on helpotuksia maksuissa, mutta maksut muodostavat vain osan REACHin kustannuksista yrityksille. Maksualennus on toki tarpeen, mutta ei kokonaiskustannukset huomioon (REACHin prosessit ovat raskaita) ottaen riittävä helpotus pk-yrityksille.

Harmonisoitu lainsäädäntö markkinavalvontaa myöten koko yhteisön alueella. Nykyinen käytäntö asettaa yritykset eriarvoiseen tilanteeseen EU:n alueella. Esim. päästökaupan tarkkailuasetuksen pohjalta yritykset tekevät tarkkailusuunnitelmat. Vaatimukset (minkä tason suunnitelma on riittävä) vaihtelee maittain.

2.4. Julkiset hankinnat

Julkisista hankinnoista annettu säätely on erittäin monimutkaista kaikille osapuolille, mutta erityisesti pk-yrityksille, joiden resurssit ovat rajalliset. Hankintayksiköille toimitettavat todistukset, selvitykset yms. mm. alihankkijoista koetaan erittäin raskaaksi (tämä onneksi hieman korjaantuu uudessa direktiivissä). Sääntelyn monimutkaisuudesta ja ”pakkopaitamenettelystä” johtuen myös tarjouksen teon kustannukset ovat nousseet. Lakien monimutkainen säätely on tehnyt hankintayksiköistä erittäin varovaisia, jolloin keskustelu tarjoajien kanssa esim. jo ennen hankinnan alkua koetaan hankintayksiköistä lähes mahdottomaksi. Sääntely on mennyt hankinnoissa suorituskyvyn edelle.

Puolustus- ja turvallisuushankinnoista kynnysarvot ovat alaan nähden erittäin alhaisia (EU 400 000 ja kansallinen 100 000). Tässä täytyy ymmärtää puolustushankintojen rooli. Komponentit ja varaosat voivat olla erittäin kalliita, sillä niiden täytyy toimia kaikissa tilanteissa. Nämä pienhankinnat on usein tehty puolustusvoimia pitkään palvelleilta yrityksiltä, jotka joutuvat nyt huomattavasti suuremman työmäärän eteen. Sama toki koskee hankintayksiköitä. Tälläkin hetkellä päällä on tilanne, jossa maavoimat hankkii NH90 varaosia ja huoltoa muutamalla sadalla tuhannella eurolla kilpailutuksella. Jos kynnysarvo olisi korkeampi, uskaltaisi hankintayksikkö hankkia osat ja palvelun suorahankintana siltä ainoalta toimittajalta, joka voi paketin toimittaa.

2.5. Työturvallisuus

Kaikki työturvallisuusdirektiivit lisäävät työnantajan velvollisuuksia, mutta velvollisuuksien hyvin hoitaminen ei yleensä vapauta työnantajaa vastuusta (yleinen huolehtimisvelvollisuus). Puitedirektiivi ja muutama muu yleisempi direktiivi antavat pääosin riittävän lainsäädännöllisen kehyksen työn turvalliseen teettämiseen. Direktiivejä ja säädöksiä on tuotettu niin paljon sekä sellaisella kielellä ja monimutkaisuudella, ettei niiden noudattaminen ole käytännössä mahdollista työpaikoilla.

REFIT- dokumentissakin ajateltu kaunis periaate sille, etteivät direktiivit aiheuta tarpeetonta hallinnollista, taloudellista tai juridista taakkaa ei siis toteudu oikeastaan miltään osin työturvallisuusdirektiivien osalta. Siksi REFIT- ohjelman toimenpiteet olisivat erittäin tervetulleita tällä säädösalalla. Olisi ehkä järkevää määrittää jokin empiiristen tieteiden avulla tuotettuun etukäteisanalyysiin perustuva cost-benefit kynnysarvo säädöksen toteuttamiselle.

Suurin osa puitedirektiivin perusteella annetuista yksityiskohtaisemmista säädöksistä syntyy usein ilman selvää näyttöä ja yksityiskohtaisimmat direktiivit koskevat niin pientä osaa EU-kansalaisista, että sääntelyn mielekkyyttä voinee kyseenalaistaa. Vaikuttavuus ei ole sana, joka kuvastaa direktiivien lopputulosta työpaikkatasolla. Hyvänä esimerkkinä toimii vasta äskettäin siunattu EMF- direktiivi, jolla pyritään estämään sähkömagneettisten kenttien aiheuttamia lyhytaikaisia terveydellisiä vaikutuksia. Lyhytaikaiset vaikutukset lakkaavat kentästä poistuttaessa eikä altistumista voi todeta jälkikäteen mitenkään, ellei ääritapauksissa ole tullut palovammoja tms. Prosessi kesti 1990-luvulta asti, kustannuksia voi vain arvailla ja terveemmäksi kukaan tuskin muuttuu direktiivin myötä. Jo valmisteluvaiheessa oli käytännössä selvää, ettei ollut näyttöjä kenttien aiheuttamista sairauksista ja ettei lyhytaikaisvaikutuksia ollut havaittavissa jälkikäteen. Lopputulos on erittäin tekninen direktiivi, jonka ymmärtäminen vaatii osaamista, jollaista ei ole kuin kourallisella ihmisistä.

Vastaavanlaisia työpaikkojen arjesta irrallaan olevia yksinkertaistamista vaativia työturvallisuusdirektiivejä ovat näyttöpäätetyötä koskeva direktiivi (90/270/ETY), tilapäisiä tai liikkuvia rakennustyömaita koskeva direktiivi (92/57/ETY), kemiallisia riskejä työpaikoilla koskeva direktiivi (98/24/EY), syöpäsairauden vaaraa aiheuttavia tekijöitä koskeva direktiivi (2004/37/EY) sekä fysikaalisia tekijöitä (keinotekoinen optinen säteily) koskeva direktiivi (2006/25/EY).

Kemikaalilainsäädännön jäykkyys on myös ongelmallista. Tämän hetkinen Substances of very high concern (SVHC) -lista on esimerkiksi sellainen, ettei sieltä ole lainsäädännöllistä mahdollisuutta poistaa ainetta. Kemikaalilainsäädäntö on pk-yrityksille liian vaikea ja osin taloudellisesti mahdoton. Karsinogeenisääntelykin lopettaa aineiden hyödyntämisen tehokkaasti. Tämä lainsäädäntökokonaisuus on yksi tehokkaimpia työn ulosliputtajia EU-alueelta, koska monissa tapauksissa korvaavaa ainetta ei tunneta tai sellaisen käyttö ei ole taloudellisesti mahdollista.

Yhtenä EU:n kilpailukykyä rapauttavana lainsäädännöllisenä esimerkkinä on jatkuva keskustelu nanomateriaalien mahdollisesta sääntelytarpeesta. Asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että selkeästi suurin osa nanomateriaaleista on turvallisia. Tällä hetkellä vaarallisiksi on tunnistettu alle 10 nanomateriaalia. Aineita kokonaisuudessaan on tuhansia tai kymmeniä tuhansia. Niitä esiintyy myös luonnossa ilman prosessointia. Olisi ehkä mietittävä miten löytää ne, jotka ovat vaarallisia ja miten niitä voi turvallisesti hyödyntää, eikä sitä, miten jonkun määritelmän mukaiset aineet käytännössä kielletään. Ongelmia muodostaa jo se, ettei sanalle nanomateriaali ole yhtä määritelmää. Toisekseen kategorinen sääntely=kieltäminen aiheuttaisi huomattavan takamatkan kilpaileviin maanosiin verrattuna.

2.6. Digitaaliset markkinat ja IT

Digitaaliset sisämarkkinat: tekijänoikeussääntelyn hajanaisuus ja byrokraattinen laitepohjainen hyvitysmaksu. Tekijänoikeussääntelyn pirstaleisuus estää tehokkaasti Euroopan laajuisen sisältöpalvelun rakentamisen, koska kunkin maan sääntely on erilaista. Lienee olemassa vain yksi toimija, joka on kyennyt rakentamaan Euroopan laajuisen digitaalisen musiikkipalvelun (Apple). Yksikään EU-yritys ei ole siihen kyennyt, yrityksistä huolimatta.

Parin vuoden takainen evästedirektiivin muutos (Suomessa tosin hyvin implementoitu verrattuna muihin EU -maihin) on hyvä IT-alan esimerkki muutoksesta, joka aiheuttaa firmoille paljon työtä ja velvoitteita, mutta lopputulos on lopulta vain valistuskampanja.

Lisäksi vielä muutama tuleva uhkakuva uudesta tarpeettoman raskaasta EU-sääntelystä:

• Tietosuojauudistus
• Product Safety and Market Surveillance Package
• Uusi julkisten hankintojen direktiivi

3. KEMIANTEOLLISUUS:

REFIT – raportissa jo todetaan, että REACH-asetus on 10:n pk- teollisuudelle raskaimman lainsäädännön listan kärkisijoilla, ja samanlaisia haasteita tulee muistakin kemikaalisäädöksistä. Kemianteollisuus on sitoutunut REACH:n ja muiden kemikaalien turvalliseen käyttöön tähtäävien säädösten tavoitteisiin ja toimeenpanoon. Toimeenpanossa on kuitenkin valtava työ ja mukana on velvoitteita, joilla ei lisätä turvallisuuden tasoa, mutta vaikeutetaan Eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla tai hankaloitetaan muiden EU-strategioiden tai ohjelmien tavoitteiden saavuttamista. Paremman sääntelyn hankkeissa näitä kilpailukyvylle haitallisia tai muiden strategioiden kanssa ristiriitaisia vaatimuksia pitäisi pystyä karsimaan silloin, kun niillä ei saavuteta terveyden, ympäristönsuojelun tai turvallisuuden tason parantumista. *

Paremman sääntelyn hankkeiden yksi tavoite tulisi olla myös hyvä käsitys velvoitteiden selkeydestä säädöstä hyväksyttäessä. Esimerkiksi REACH- asetuksessa on vain 140 artiklaa, mutta niiden ja eri liitteiden velvoitteiden toimeenpano-ohjeita on tuhansia, ellei kymmeniätuhansia sivuja ja niitä tehdään koko ajan lisää. Näiden seuraaminen on monille yrityksille mahdotonta. Toinen vältettävä malli on, että säädös hyväksytään esimerkiksi yhteispäätösmenettelyn kompromissina tarkoituksellisesti epäselvänä, ja jatko-ohjeistuksella selvitetään myöhemmin velvoitteen tarkka sisältö.

3.1. Esimerkkejä toimeenpano-ongelmista:

• REACH- asetuksen lupamenettely tiettyjen kemikaalien käytöille on työlästä ja kallista. Lupamenettelyn jälkeen jo alun perin turvallinen toiminta, jossa altistuminen ja päästöt on täysin estetty, voi todennäköisesti jatkua sellaisenaan. Tällaisten käyttöjen turvallisuus pitäisi selvittää lupamenettelyssä jo alkuvaiheessa ja karsia pois, jotta lupamenettely ja sen kustannukset vältettäisiin. Kustannuksia ei synny, jos kyseiset tuotteet tuodaan EU:hun muualla valmistettuna. Esimerkkejä on mm. lääketeollisuudessa.
• PIC- asetus edellyttää vastaanottajamaan ennakkohyväksyntää kaikille kemikaalin käyttötarkoituksille, vaikka esimerkiksi vain torjunta-ainekäyttö olisi kielletty. Tällöin menettelyä sovelletaan EU:ssa sallitussa käytössä olevan teollisuuskemikaalin kaikkiin käyttöihin, kun ainetta viedään EU:n ulkopuolelle. Tulkinta on uudessa PIC- asetuksessa, vaikka sitä ei ole asiaa koskevassa kansainvälisessä sopimuksessa, joten vain EU-maat soveltavat sitä. Monet maat eivät vaivaudu vastaamaan, ja vienti estyy. Suomessa on esimerkkejä esimerkiksi paperinvalkaisukemikaalina käytetyn kloraatin viennissä.
• Kierrätysmateriaalien markkinoille saattaminen voi edellyttää REACH:n mukaista rekisteröintiä, silloin kun kemiallinen sivutuote otetaan hyötykäyttöön. Menettely on koostumukseltaan vaihteleville tuotteille erityisen raskas ja kallis prosessi, joka voi estää koko hyötykäytön.

4. METSÄTEOLLISUUS:

4.1. Metsäteollisuuden säätelytaakka kasvaa

Elinkeinoelämän kohtaama säätelytaakka kasvaa ja heikentää sen toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä. EU-komissio ja Suomen hallitus selvittävät EU:n ja kansallisen säätelyn vaikutuksia elinkeinoelämälle. Komissio on käynnistänyt EU-sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan REFIT-ohjelman (Regulatory Fitness and Performance Programme) ja työ- ja elinkeinoministeriö selvittää hallitukselle kansallisen säätelyn vaikutusta. Metsäteollisuuden kannalta selvitystyöt ovat erittäin tärkeitä. EU:n ja kansalliset lainsäätäjät tuottavat yrityksille uusia velvoitteita jatkuvasti samalla, kun jo olemassa olevat velvoitteet säilyvät. Jotta metsäteollisuuden kilpailukyky voidaan säilyttää, on lainsäädäntöä yksinkertaistettava. Uusien säädösten valmistelussa tulisi ottaa vahvemmin huomioon niiden vaikutukset metsäteollisuuden kilpailukykyyn. EU:iin ja Suomeen tarvitaan horisontaalista teollisuuspolitiikkaa kilpailukyvyn parantamiseksi. Sen taustalle on tärkeää selvittää eri lainsäädäntöjen taloudellisia vaikutuksia teollisuuden näkökulmasta.

EU:n ilmasto- energia- ja ympäristöpolitiikat ja niiden kautta tuleva sääntely ohjaavat yhä enemmän metsäteollisuuden toimintaa. EU:n ei tule yksipuolisesti pyrkiä näiden politiikkojen kansainväliseksi edelläkävijäksi, koska näin toimien teollisuutta siirtyy EU:sta kolmansiin maihin. EU:n lainsäädäntöä ei tule myöskään Suomessa toimeenpanna muita maita tiukemmin. Suomen tulee vahvasti korostaa Suomen erityispiirteitä EU-lainsäädännön valmistelussa ja samalla vaikuttaa siihen, että EU-lainsäädäntöä noudatetaan koko EU-alueella.

Tähän muistioon on ryhmitelty kansallisen ja EU-säädännön vaikutuksia metsäteollisuuden toimintaan.

4.2. Kansallinen säätelytaakka

4.2.1. Metsätalouden säätely

Metsäpolitiikka ja -säätely ovat kansallisen toimivallan alla. Kansallinen säätely on kehittymässä osin oikeaan suuntaan, sillä esimerkiksi uusi laki metsänhoitoyhdistyksistä korjaa nykyisen lain kilpailuvääristymiä ja päivitettävä metsälaki tukee monimuotoista metsänkäsittelyä sekä parantaa teollisuuden puuhuollon edellytyksiä. Suurimpana haasteena Suomessa on sirpalemainen metsälörakenne sekä passiivinen metsänomistus. Metsälörakenteen eheyttämiseen sekä metsätalouden aktivointiin kaikissa omistusmuodoissa ja ryhmissä tulee kiireesti ryhtyä. Tarvitaan ratkaisupaketti, joka aktivoi passiivista metsänomistusta, purkaa kuolinpesät, lisää yhteismetsiä omistusmuotona, aktivoi metsäkiinteistömarkkinoita sekä antaa paremmat mahdollisuudet menestymiseen metsätaloutta ammattimaisesti harjoittaville toimijoille.

4.2.2. Ympäristösäätely ja -luvitus

EU:n ympäristölainsäädäntöä tulisi Suomessa toimeenpanna EU-lainsäädännön mukaisesti eikä tiukemmin. Suomessa lisätään usein velvollisuuksia EU-lainsäädännön toimeenpanossa suhteessa muihin EU-maihin. Esimerkkinä mainittakoon Suomen laajempi ympäristölupavelvollisuus, jossa on enemmän toimintoja ympäristölupavelvollisuuden piirissä kuin EU-direktiivissä vaaditaan. Myös monet EU-tavoitteet asetetaan velvollisuuksiksi Suomessa, esimerkkinä pakkausdirektiivin toimeenpano.

Suomessa on käytössä jätevero teollisuuden kaatopaikoille, mikä aiheuttaa metsäteollisuusyrityksille miljoonien kustannukset vuosittain. Vastaavaa veroa ei ole käytössä metsäteollisuuden jätejakeille Ruotsissa.

Ympäristölainsäädännön- ja menettelyjen tulisi olla joustavaa. yö- ja elinkeinoministeriön (TEM) yritysten hallinnollisen taakan vähentämistä koskevan toimenpideohjelman väliarvioinnista helmikuulta 2011 käy ilmi, että ympäristöluvitus on yrityksille neljänneksi eniten taakkaa aiheuttava hallinnon osa-alue työnantajana toimimisen, verotuksen ja yritysten talousraportoinnin jälkeen. TEM:ön selvityksen mukaan ympäristönlupajärjestelmästä aiheutuu yrityksille vuosittain lähes 200 milj. euron kustannukset.

Ympäristölainsäädäntö ja lupajärjestelmät voivat osaltaan tukea toimintaympäristön kehittämistä sellaiseksi, että yritykset kokevat mielekkääksi investoida Suomeen. Toimivan yritysympäristön turvaamiseksi myös ympäristölainsäädännössä tarvitaan virtaviivaistamista. Ympäristölupa- ja muita ympäristöllisiä viranomaispäätöksiä on voitava tehdä nykyistä jouhevammin.

Lupajärjestelmien toimivuudella on liittymäkohtansa myös yritystoiminnan kustannuskilpailukyvyn turvaamisessa. Kalliit ja aikaa vievät hallinnolliset menettelyt heikentävät suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin. Hyvin toimivat hallinnolliset menettelyt voivat osaltaan olla helpottamassa yritysten asemaa.

Kun julkinen sektori tahollaan kamppailee tuottavuushankkeesta johtuvien säästötavoitteiden kanssa, vaikuttaisi siltä, että ympäristölainsäädännön yksinkertaistaminen ja siitä koituva kustannusten säästö tulisi olla yhteinen tavoite hallinnolle ja elinkeinoelämälle.

4.2.3. Kansallinen työmarkkinasäätely

Työmarkkinanäkökulmasta katsottuna lainsäädäntöä on liikaa. Yrityksiä velvoittaa lukuisa joukko säädöksiä joita lisäksi muutetaan usein. Muutosten seuraaminen ja niistä yritysten sisällä tiedottaminen sekä kouluttaminen vaativat huomattavia resursseja. Vuokratyötä koskevaa lainsäädäntöä tulee täsmentää siten, ettei vuokratyön käyttöä saa työehtosopimuksilla kieltää tai rajoittaa ilman vuokratyöntekijän suojeluun tai työturvallisuuteen liittyvää perusteltua syytä. Nykyisin on useissa metsäteollisuuden työehtosopimuksissa rajoitettu vuokratyön käyttöä ilman mitään asiallista syytä.

Terveyttä ja työturvallisuutta koskevaa uutta lainsäädäntöä tulee välttää, koska työnantajalla on jo nykyisen lainsäädännön perusteella velvollisuus ottaa huomioon kaikki työhön liittyvät riski- ja vaaratekijät. Työntekijöiden työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen on metsäteollisuuden yrityksissä jo pitkään kiinnitetty erityistä huomiota ja niiden asioiden edistäminen tulee jättää yritysten tehtäväksi ilman lisälainsäädäntöä.

Yhtenä esimerkkinä toimimattomasta lainsäädännöstä voidaan mainita laki yhteistoiminnasta yrityksissä. Yhteistoimintaneuvottelut käydään laista johtuen usein liian myöhään työvoiman vähentämistilanteissa, mistä johtuen yt-neuvottelut koetaan työvoiman vähentämisneuvotteluiksi vaikka tarkoitus tulisi olla etsiä keinoja, joilla vähentäminen olisi vältettävissä. Lisäksi lakiin sisältyy kohtuuton hyvityssanktio työnantajalle vähäisestäkin muotovirheestä yt-neuvotteluissa.

4.2.4. Rakennusmääräykset

Puun käyttöä kerrostaloissa koskevat palomääräykset ovat ylimitoitetut. Sama talo puusta tehtynä on betonitaloa 400 kertaa turvallisempi. Suurin turvallisuustekijä on puutalojen automaattinen sammutusjärjestelmä, joka tulisi vaatia kaikkiin hissillisiin rakennuksiin. Joidenkin rakennustyyppien osalta määräykset ovat puutteelliset, jolloin puuta ei voi käyttää lainkaan. Lisäksi rakennusoikeuden laskentaperiaate syrjii puukerrostaloa. Saman maksimirakennusoikeuden rakennetusta betonitalosta saadaan enemmän myytävää pinta-alaa kuin puutalosta. Erotus on merkittävä kauppaa vääristävä tekijä.

4.3. EU-säätelyn taakka

4.3.1. Ympäristöpolitiikka

4.3.1.1. Luonnon monimuotoisuus

EU:n strategia vihreän infrastruktuurin edistämisestä tuo suomalaiselle metsäteollisuudelle ongelmia, sillä strategian tavoitteena on luoda ekologisia käytäviä yhdistämään luontoalueita, mikä voi heikentää talousmetsien käyttöä. Tämän vuoden loppuun mennessä julkaistaan Technical guidelines -dokumentti, joka täsmentää sitä, kuinka vihreä infrastruktuuri integroidaan eri politiikan aloihin.

EU:n No Net Loss -aloitteen tarkoitus on kompensoida biodiversiteetin häviäminen ja alkuperäisen luonnon muuttuminen esimerkiksi infrastruktuuriksi vastaavalla pinta-alalla jossain muualla. Kyse on siis ekologisesta kompensaatiosta. No net loss -aloite valmistunee vuonna 2015. Aloite on Suomelle merkittävä, sillä Suomi on Euroopan metsäisin maa, ja kaavoitus ja maankäyttö vähentävät metsäpinta-alaa. Kokonaisuus ei saa johtaa siihen, että metsäisiä maita rangaistaisiin normaalin infrastruktuurin kehittämisen kautta tapahtuvasta maankäytön muutoksesta.

4.3.1.2. Resurssitehokkuus

Resurssitehokkuutta koskeva politiikka on vasta suunnitteilla. EU saattaa pyrkiä kohdentamaan veroja tai muita maksuja resurssien (kuten esimerkiksi raaka-aineet, vesi, maapinta-ala) käytölle. Suurten volyymien metsäteollisuudessa pienikin yksikkövero resurssien käytölle aiheuttaisi suuren kustannuksen ja heikentäisi kilpailukykyä.

Komissio on toteuttamassa EU:n jätepolitiikan uudelleenarviointia. Kyseessä on laajan kokonaisuuden käsittävä uudistustyö, joka koskee useita jätepolitiikkaa ohjaavia direktiivejä. Metsäteollisuuden uhkana on, että kiristyvä lainsäädäntö nostaa entisestään kalliita jätteidenkäsittelykustannuksia. Lisäksi se voi heikentää jätteiden hyödyntämistä energiana erityisesti niissä tilanteissa, joissa energiahyödyntäminen on materiaalihyödyntämisen sijaan sekä ekologisesti että taloudellisesti paras vaihtoehto.

EU-lähtöiset vesistöjä ja vedenkäyttöä koskevat aloitteet ovat hankalia Suomen metsäteollisuuden kannalta. Suomessa on paljon vettä käytettävissä metsäteollisuuden prosesseihin, toisin kuin pienempien vesivarojen maissa. Suomessa toteutetaan jatkuvaa vesienlaadun tarkkailua. Vedenkäytön kestävyyttä koskevat päätökset tulee laatia kansallisesti, huomioiden kohdemaan olosuhteet. Uhkana EU-sääntelyssä ovat metsäteollisuuteen kohdistuvat kiristyvät vesistöjen tarkkailuvelvoitteet sekä vedenkäyttöön kohdistuvat verot ja maksut.

4.3.1.3. Teollisuuden päästötasojen säätäminen

Euroopan IPPC laatii BAT-vertailuasiakirjoja (Best Available Technique), jotka toimivat tietopohjana teollisuuspäästödirektiivin toimeenpanossa ja ympäristölupamenettelyssä. Asiakirjoja tehdään sekä toimialakohtaisesti että kaikille sektoreille tarkoitettuina horisontaalisina dokumentteina ja ne uusitaan säännöllisin väliajoin. Metsäteollisuuden on tärkeää, että BAT-päästötasot asetetaan realistiselle ja saavutettavissa olevalle tasolle, jotta päivityksen tuomat lisäkustannukset teollisuudelle ovat kohtuulliset.

Massa- ja paperiteollisuuden BAT-vertailuasiakirjan kustannusvaikutus suomalaisille tehtaille tulee liikkumaan kymmenissä miljoonissa euroissa. Lisäksi polttolaitoksia koskeva BAT-vertailuasiakirja aiheuttaa teollisuuspäästödirektiivin polttolaitosvaatimusten kanssa suuret investointikustannukset metsäteollisuudelle tulevina vuosina.

4.3.1.4. Rikkidirektiivi

EU:n rikkidirektiivi tuli voimaan lokakuussa 2012. Direktiivin mukaan EU:n pohjoisilla merialueilla tulevat voimaan alhaisemmat rikkipäästörajat vuoden 2015 alussa, viisi vuotta aiemmin ja tiukempina kuin muualla Euroopassa. Tämä aiheuttaa EU:n pohjoisista merialueista kuljetuksissa riippuvaiselle teollisuudelle, kuten Suomen metsäteollisuudelle merkittävää kilpailuhaittaa sekä vähintään 200 miljoonan euron vuotuiset lisäkustannukset.

4.3.1.5. Merenkulun hiilidioksidipäästöt

EU:ssa valmistellaan uusia, alueellisia määräyksiä ja säädöksiä merenkulun ympäristövaikutusten alentamiseksi. Vuoden 2013 aikana EU on tehnyt ehdotuksen lainsäädännöksi, jolla velvoitetaan EU:n satamissa käyvät suuret (yli 5 000 brt) alukset mittamaan ja raportoimaan hiilidioksidipäästöjään. Uusien ympäristötavoitteiden valmistelussa on tehtävä entistä perusteellisemmat selvitykset ehdotusten vaikutuksista jäsenmaiden kansantalouteen ja elinkeinoelämän kilpailukykyyn sekä EU:n sisällä että verrattuna EU:n ulkopuolisiin maihin. Suomen kannan on jatkossakin oltava se, että merenkulun taloudellisten ohjauskeinojen käyttöönoton lähtökohtana on globaali järjestelmä.

4.3.1.6. Kemikaalit

Mikro- ja nanosellusta valmistetut tuotteet ovat metsäteollisuuden uusia tuotteita. REACH-asetus eli EU:n kemikaaliasetus ja sen liitteiden päivitys asettaa lisävaatimuksia nanomateriaalille. Metsäteollisuutta huolestuttaa mahdollisuus, että näille materiaaleille asetetaan kohtuuttoman tiukkoja rajoituksia ilman perusteita.

Biosidien käyttöä ja markkinoille saattamista säädellään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (528/2012), Asetus astui voimaan 1.9.2013. Biosidiasetuksessa on otettu käyttöön täysin uusi määritelmä, käsitelty esine eli treated article. Käsitellyille esineille ja niiden valmistajille asetetaan asetuksessa vaatimuksia. Asetuksessa annettu käsitellyn esineen määritelmä on epäselvä, ja se voidaan käytännössä ymmärtää erittäin laajasti käsittäen lähes kaiken teollisen tuotannon. Asiaa ja käytännön seuraamuksia ei ole selvitetty lainsäädäntöprosessin aikana riittävästi.

4.3.2. Energia- ja ilmastopolitiikka

4.3.2.1. Bioenergian tuotanto

Direktiivi uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä (RES-direktiivi 2009/28/EY) sisältää kestävyyskriteerit nestemäisten biopolttoaineiden ja bionesteiden tuotannossa käytettävällä biomassalle. Kestävyyskriteerien täyttyminen on edellytys sille, että tuotettu energia voidaan laskea RES-direktiivin asettamaan uusiutuvan energian tavoitteeseen ja että tuotantoa voidaan tukea. Yritysten on laadittava kestävyysjärjestelmiä, joilla ne varmistavat raaka-aineen hankinnan kestävistä lähteistä.

Komission ehdotus sähkön ja lämmön tuotannossa käytettävien kiinteiden ja kaasumaisten biomassojen kestävyyskriteereiksi on parhaillaan komission sisäisessä konsultaatiossa. Kriteerit olisivat tiukemmat kuin nestemäisten biopolttoaineiden tuotannon kriteerit. Metsäteollisuus suhtautuu kriittisesti loppukäyttökohtaisiin kestävyyskriteereihin ja korostaa kestävän metsätalouden yleisiä periaatteita. Kiinteitä biomassoja koskevien kriteerien osalta komissio esittää metsänomistajakohtaista kestävyyden tarkastelua. Tästä muodostuu kokonaisuus, joka uhkaa lisätä hallinnollista ja kustannustaakkaa puunhankintaketjussa ja heikentää siten puun saatavuutta sekä käyttömahdollisuuksia. Uusiutuvan raaka-aineen käytöstä ei saa tehdä niin vaikeaa, että uusiutumattomat raaka-aineet ajavat ohi.

Valmistelussa olevan ILUC-direktiivin tavoitteena on minimoida epäsuoran maankäytön muutosten vaikutukset liikenteen biopolttoaineiden tuotannossa. Metsäteollisuuden mielestä on tärkeää suosia niitä biopolttoaineita, joiden käytöllä on vähäisimmät epäsuorista maankäytön muutoksista johtuvat vaikutukset. Komission direktiiviehdotuksessa edistetään kehittyneiden ja ympäristöystävällisten biopolttoaineiden käyttöä suosimalla puupohjaisia raaka-aineita liikenteen biopolttoaineiden tuotannossa. Direktiivin valmistelu on edelleen kesken.

4.3.2.2. EU:n päästökauppa

Komissio arvioi maksuttomiin päästöoikeuksiin oikeutettuja hiilivuotoaloja. Tällä hetkellä metsäteollisuus luetaan hiilivuotoalaksi eli se saa maksuttomia päästöoikeuksia. Mikäli ala menettäisi maksuttomat päästöoikeudet ja päästöoikeuden hinta olisi esimerkiksi 10 euroa hiilidioksiditonnia kohden, niin tästä aiheutuisi alalle Suomessa noin 50 miljoonan euron vuosittainen kustannus. Metsäteollisuus toimii maailmanlaajuisessa kilpailussa ja riski hiilivuodolle on ilmeinen. Tästä syystä metsäteollisuuden on saatava jatkossakin maksuttomat päästöoikeudet.

Päästökaupassa on uhkana, että osa markkinoilla olevista päästöoikeuksista laitetaan määräajaksi sivuun (ns. backloading) tai jopa otetaan markkinoilta lopullisesti pois (ns. set aside). Tämä nostaisi päästöoikeuksien hintaa, mikä puolestaan nostaisi sähkön markkinahintaa. Tämä aiheuttaisi metsäteollisuuden tehtaille lisäkustannuksia sähkönhankinnassa ja kilpailukyvyn heikkenemistä entisestään.

4.3.2.3. Energia- ja ilmastopolitiikka vuoden 2020 jälkeen

EU suunnittelee energia- ja ilmastopolitiikkaa vuoden 2020 jälkeiselle ajalle. Yksipuoliset ilmastositoumukset jatkaisivat nykyisen kaltaista yksipuolista lisäkustannustaakkaa eurooppalaiselle teollisuudelle. Kustannusten suuruus riippuisi mm. päästöoikeuksien hinnasta. Mahdolliset uudet uusiutuvan energian lisäystavoitteet voivat johtaa lisätukiin ja nostaa puuta jalostavan teollisuuden raaka-ainekustannuksia. Kustannukset riippuvat tavoiteasetannan ja tukipolitiikan arkkitehtuurista sekä kansallisesta joustovarasta.

4.3. Kauppa- ja kilpailupolitiikka

EU on hyväksynyt direktiivin, jossa metsäteollisuusyrityksille asetetaan raportointivelvollisuus luonnonvarojen käytöstä (Country-by-Country-reporting). Metsäteollisuuden tulee raportoida aarniometsien hakkuista hallituksille suoritetuista maksuista. Direktiivi lisää metsäteollisuuden raportointitaakkaa, kustannuksia ja toiminnan jäykkyyttä. Direktiivin käyttämä FAO:n määritelmä aarniometsistä on epäjohdonmukainen.

EU:n puutavara-asetus astui voimaan keväällä 2013. Asetus pyrkii estämään laittomasti korjatun puun tai siitä jatkojalostetun tuotteen markkinoillepääsyn. Metsäteollisuuden tulee käyttää puun alkuperän todentavia järjestelmiä turvaamaan hankinnan laillisuus. Asetus lisää metsäteollisuuden kustannuksia ja eriarvoisuutta toisiin teollisuuden aloihin verrattaessa; muiden raaka-aineiden hankinnan eettisiä tai moraalisia seuraamuksia ei tarkkailla.

4.4. Sisämarkkinat

Tuotteisiin liittyvät säädökset ovat pitkälti kansallisia säädöksiä ja haittaavat sisämarkkinoiden toteutumista. Tästä esimerkkinä on EU-tasoisen säädöksen puuttuminen elintarvikekontaktiin tarkoitetun paperin ja kartongin osalta, joka on johtanut tilanteeseen, jossa eri maat ovat tehneet ja tekevät omia kansallisia säädöksiään.

Tuotteiden, kuten pakkausten end-of-life vaiheen sääntelyjen tulisi kohdella kilpailevia materiaaleja tasapuolisesti. Tuottajavastuuvelvoitteiden hoito aiheuttaa kustannuksia käyttäjille ja ohjaa osaltaan käyttäjien valintoja. EU on uusimassa pakkauslainsäädäntöään vuonna 2014 ja siinä tullaan asettamaan uudet tavoitteet eri materiaaleille.

Julkisten hankintojen lainsäädäntö on raskas ja vaatii osaamista, jota pienillä yrityksillä ei ole, eikä myöskään pienillä kunnilla tai hankintayksiköillä. Julkisten hankintojen viherryttämisessä esitetään vaatimuksia raakapuun alkuperälle (esim. paperin tai huonekalujen hankinnoissa), vaikka miltään muulta materiaalilta ei vaadita alkuperätietoa. Julkiset hankkijat voivat asettaa vähimmäisliikevaihtorajan niille yrityksille, joiden tarjoukset otetaan huomioon. Tämä syrjii pieniä yrityksiä. Käytännölle tulisi olla vaihtoehtoinen menettely, jolla yritys voi osoittaa toimituskykynsä.

Komissio esittää aloitteita tuotteiden ja organisaatioiden ympäristöjalanjälkien mittaamiseksi. Ympäristöjalanjälkien mittaamista on käytännössä hyvin hankala toteuttaa subjektiivisesti ja resurssien käytölle kehitettävät indikaattorit eivät välttämättä kerro resurssien käytön tehokkuudesta. Metsäteollisuuden uhkana on, että jalanjälkien mittaaminen asetetaan pakolliseksi, jolloin mittaamisesta aiheutuu kustannuksia.

4.5. Työmarkkinat

Työoikeudellinen lainsäädäntö on Suomessa varsin kattavaa. EU-lainsäädännön aiheuttamat muutokset ovat pääsääntöisesti kaikki sellaisia, jotka lisäävät yritysten hallinnollista taakkaa sekä myös kustannuksia. Esimerkkinä voidaan mainita vuosilomalainsäädäntö, jossa EU-sääntely aiheutti kilpailukykyä heikentäviä muutoksia Suomen vuosilomalakiin tänä vuonna (vuosiloma siirtyy heti ensimmäisestä sairauspäivästä alkaen).

Työoikeuden osalta EU-lainsäädäntöhankkeet eivät ole olleet yritysten kilpailukykyä tukevia vaan niitä heikentäviä.

Työntekijän asema on Suomessa hyvä ja lainsäädännöllä turvattu eikä uutta työntekijän asemaa parantavaa sääntelyä tarvita. Suomessa on käytössä kattava työehtosopimusjärjestelmä, jolla voidaan lainsäädäntöä paremmin huomioida ala- ja työpaikkakohtaiset olosuhteet.

4.6. Työsuojelu

EU on uudistamassa ns. syöpädirektiiviä (2004/37/EY). On oletettavaa, että kovapuupölyn altistusrajaa tullaan laskemaan. Aikaisemmin rajat ovat koskeneet tammea ja pyökkiä, mutta riskinä on että altistusraja tulisi koskemaan myös koivua, vaikka aikaisempien näyttöjen perusteella ei ole ollut tarvetta rinnastaa sitä tammen ja pyökin kanssa.

5. Lopuksi

Olemme edellä nostaneet esiin yleisempiä elinkeinoelämän näkemyksiä EU-tason sääntelyn kehittämiseksi. Lisäksi olemme täydentäneet näitä havaintoja alakohtaisilla kommenteilla ja esimerkeillä käytännön yritystoiminnan kannalta ongelmallisesta sääntelystä. Olemme valmiit täydentämään kommenttejamme REFIT-prosessin kuluessa sekä muutoinkin toimimaan tiiviissä yhteistyössä VNK:n, TEMin ja muiden ministeriöiden kanssa hahmoteltaessa Suomen linjauksia, erityisesti lähiaikoina annettavan REFIT -prosessia koskevan komission tiedonannon valossa.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Lainsäädäntö ja hallinto

Hannu Rautiainen
johtaja