Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi säteilylain 44 A ja 44 B §:n kumoamisesta ja terveydensuojelulain 50 §:n muuttamisesta (EK-2014-195)

29.10.2014

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi säteilylain 44 A ja 44 B §:n kumoamisesta ja terveydensuojelulain 50 §:n muuttamisesta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK esittää lausuntonaan seuraavaa.

Esityksellä ehdotetaan tehtäväksi muutoksia säteilylakiin sekä terveydensuojelulakiin solariumvalvonnan poistamiseksi kuntien tehtävistä ja samalla valvontaan liittyvien tarkastusmaksujen poistamiseksi laista. Esityksen tavoitteena on rakennepoliittisen ohjelman mukaisesti vähentää kuntien velvoitteita ja näin säästää niiden menoja.

Solariumvalvonta säädettiin kuntien tehtäväksi vuonna 2012, mutta siirtymäsäännösten puitteissa valvontaa olisi pitänyt alkaa toteuttaa vasta heinäkuusta 2015 alkaen. Valvonnan tavoitteena olisi ollut varmistaa että solariumtoiminnan harjoittajat huolehtivat erityisesti uusista velvoitteistaan rajoittaa alle 18-vuotiaiden solariumiin pääsyä sekä antaa käyttöpaikalla opastusta solariumin käytöstä.

Säteilyturvakeskus jatkaa osaltaan solariumvalvontaa aiempaan tapaan satunnaisin tarkastuksin sekä tutkimalla tietoonsa tulevat väärinkäytökset ja vahinkotapaukset.

Rakennepoliittisen ohjelman liitteessä arvioidaan solariumlaitteiden valvontavelvollisuuden poistamisen säästävän kuntien menoja noin 1 miljoonan euron verran. Lakimuutosesityksen perusteluissa arvioidaan, että valvontavelvoitteen toteuttamisen todellinen taloudellinen vaikutus kunnille olisi ollut huomattavasti pienempi. Vastaavasti arvioidaan, että suunniteltua vähäisemmäksi jäävä solariumvalvonta aiheuttaisi terveyshaittoja ja kustannuksia ylimääräisten melanoomatapausten hoidon ja niihin liittyvien kuolemantapausten muodossa.

On hyvin vaikea arvioida, mikä lisätyn valvonnan todellinen vaikutus solariumien käytön aiheuttamaan melanoomasairastuvuuteen olisi. Samanaikaisesti on kuitenkin selvää, että kuntien valvontavastuun lisääminen aiheuttaisi kunnille uusia kustannuksia. Esitettyjen tietojen valossa pidämme solariumvalvonnan poistamista kuntien tehtävistä perusteltuna ja tähän liittyvää hallituksen esitystä asianmukaisena.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Lasse Laatunen
Johtaja