Lausunto Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa annetun tasavallan presidentin asetuksen muuttamisesta
Ulkoministeriö | 17.7.2026 | VN/6733/2026
Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää mahdollisuudesta lausua asetusluonnoksesta Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista.
EK pitää ulkoministeriön ehdotusta perusteltuna ja kannattaa erityisesti niitä muutoksia, joilla varmistetaan Suomen läsnäolo taloudellisesti ja kaupallisesti merkittävissä kohteissa.
EK pitää tärkeänä, että Business Finlandin ulkomaanverkoston siirto osaksi ulkoasiainhallintoa ei johda resurssivähennyksiin yritysten kansainvälistymispalveluissa eikä yrityksille tarjottavien kansainvälistymispalvelujen heikkenemiseen, vaan että yritykset saavat laadukkaita, helposti saavutettavia ja käytännönläheisiä palveluja.
Suomen talouskasvu edellyttää yritysten menestystä kansainvälisillä markkinoilla. EK:n selvityksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä 6000 kansainvälistymistä harkitsevaa yritystä.
EK korostaa, että toimipaikkaverkoston ylläpitämisen lisäksi kansainvälistymispalveluja tulee kehittää aktiivisesti. Yritykset tarvitsevat käytännön tukea erityisesti markkinoille menon alkuvaiheessa. Suomen ulkomaanverkoston palvelutarjontaa tulisi kehittää siten, että se vastaa nykyistä paremmin yritysten käytännön tarpeisiin esimerkiksi tarjoamalla kohtuuhintaisia ensimmäisen vaiheen markkinakartoituksia muiden Pohjoismaiden mallin mukaisesti.