Suhdannebarometri: huhtikuu 2023

Huhtikuun 2023 Suhdannebarometri

  1. Suhdannetilanne pysynyt heikkona
  2. Suhdannenäkymät eivät niin synkät kuin vuodenvaihteessa
  3. Kysynnän riittämättömyys entistä suurempi päänvaiva yrityksille
  4. Henkilöstömäärät vähentyneet ja sama kehitys jatkuu lähikuukausinakin
  5. Palvelut kannattelevat taloutta, teollisuus ja rakentaminen matalapaineessa

Globaalia taloutta vaivaa kokonaiskysynnän hiipuminen

Maailmantalouden kasvuvauhti tulee tänä vuonna hiljentymään edellisvuodesta. Vieläkään ei kuitenkaan ole varmuutta, kuinka pehmeä laskeutuminen on edessä. Yhä korkealla laukkaava inflaatio on pakottanut keskuspankit nostamaan hyvin ripeässä tahdissa ohjauskorkojaan ylöspäin. Kiristyvät rahoitusolosuhteet ovat omiaan leikkaamaan kokonaiskysyntää taloudessa. Nopea koronnostojen tahti näkyi jo kevättalven aikana pankkisektorin ongelmina sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Kevään ja kesän aikana tulemmekin näkemään paremmin, mitä nopeasti nousseet korot saavat taloudessa aikaan.

Korkojen nopea nousu iskee etenkin Yhdysvaltojen talouskehitykseen. IMF:n huhtikuisessa ennusteessa Yhdysvalloissa talouskasvun ennakoidaan painuvan ensi vuonna jo prosentin tuntumaan. Kiinassa talouden kasvuvauhti palautuu koronarajoitustoimien poistuttua. Euroopassa sota ylläpitää epävarmuutta, mutta energiahintojen kanssa pahimmat huolet ovat jo onneksi takanapäin.

Inflaatio on jatkanut hidastumistaan sekä Yhdysvalloissa että euroalueella. Heikentyvä kysyntä ja rauhoittuneet energiahinnat painavat inflaatiota tulevinakin kuukausina pienemmille kierroksille. Energiasta ja elintarvikkeista putsattu pohjainflaatio on kuitenkin tähän asti näyttäytynyt sitkeänä. Oman lusikkansa soppaan heittävät geopoliittiset jännitteet. Kiinan ja Yhdysvaltojen välien kiristyminen heijastuu negatiivisesti maailmantalouteen. Edelleen varmaa lienee vain, että keskuspankkien tavoite saada inflaatio kuriin pitää huolen siitä, että talouskasvukaan ei kiihdy kovin nopeaksi lähiaikoina.

Ennuste BKT:n määrän muutoksesta vuosina 2022–2024

Päivitetty

Vuosimuutos, %

Lähde: IMF

Talouden sykli on menossa kohti perinteistä suhdannekäännettä. Teollisuudessa kysyntä alkaa hiipua ja korkojen nopea nousu iskee rakennustuotantoon. Palvelut kannattelevat talouskasvua niin kauan, kun työllisyys pysyy yllä. Epävarmuus on yhä poikkeuksellisen suurta. Sota jatkuu Euroopassa ja jännitteet maailmalla ovat ennemmin kasvamaan kuin lieventymään päin. Arvaamattomia käänteitä voi siis lyhyellä aikavälilläkin olla luvassa, kuten viime vuosina on hyvin nähty.

Suomessa arviot tulevasta yhä heikkoja

Elinkeinoelämän arviot Suomen suhdannetilanteesta olivat huhtikuussa yhtä pessimistiset kuin vuodenvaihteessa. Suhdannenäkymiä mittaava saldoluku sen sijaan ei enää heikentynyt vaan palautui hieman. Arviot tulevasta kehityksestä ovat yhä heikot, mutta näkymien saldoluvun palautuminen entisestään vähemmän kielteistä kehitystä tuleville kuukausille.

Elinkeinoelämän suhdanteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Suhdannetilanne (x-akseli) vs. suhdannenäkymät (y-akseli), saldoluku
1/2015-4/2023

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Yritysten tuotanto- ja myyntimäärät vähenivät viime vuoden lopussa. Kesää kohden mentäessä odotukset myynnin ja tuotannon suhteen ovat pessimistiset. Ainoastaan palvelualalla odotukset ovat myönteisemmät.

Kustannusten nousu sekä nopea rahoitusolojen kiristyminen ovat heikentäneet kokonaiskysyntää taloudessa. Kysynnän riittämättömyys on pysynyt suurimpana kasvun esteenä yrityskentässä. Vastaajayrityksistä 41 prosenttia raportoi ongelmia riittämättömästä kysynnästä, joka on samaa luokkaa kuin vuodenvaihteessa. Vaikka kysyntä on heikentynyt, työvoiman saatavuusongelmat eivät ole juurikaan helpottaneet. Ongelmia työvoiman saatavuudesta raportoi 26 prosenttia yrityksistä.

Elinkeinoelämän tuotantoka­peikot huhtikuussa 2023

Päivitetty

Teollisuus, rakentaminen ja palvelut, osuus vastanneista, %

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Työllisyys reagoi talouskehitykseen aina hieman viiveellä. Viime syksystä alkaen hidastunut talouden aktiviteetti näkyy nyt jo myös henkilöstömäärien vähentymisenä. Odotuksissa on, että yritysten henkilöstömäärät jatkavat maltillista vähentymistään lähikuukausien aikana. Tätä kehitystä vaimentaa samanaikaiset haasteet osaavan työvoiman saatavuudessa.

Elinkeinoelämän henkilöstö­kehitys huhtikuussa 2023

Päivitetty

Kausitasoitettu saldoluku

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Tarkastelu päätoimialoittain

Palveluissa myynti jatkanut kasvuaan

Palvelualoilla suhdannetilanne on jatkunut heikkona kevään aikana. Suhdannetilannetta mittaava saldoluku pysyi huhtikuussa edelliskerran tasolla. Suhdannenäkymiä mittaava saldoluku on sen sijaan jatkanut nousuaan ylöspäin. Heikosta suhdannetilanteesta huolimatta myynti on jatkanut kasvuaan loppuvuoden aikana ja odotukset tulevaisuuden suhteen ovat myönteiset.

Palveluiden suhdanteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Saldoluku

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Kysynnän riittämättömyys on yhä suurin myynnin kasvun este. Työvoiman saatavuusongelmat ovat pysyneet pinnalla, sillä tammikuun kyselyyn verrattuna yhtä suuri osuus vastaajista raportoi haasteista työvoiman saatavuuden suhteen. Henkilöstön määrä on vähentynyt viime kuukausien aikana, mutta odotukset työllisyyden kehittymisen suhteen ovat nousujohteiset.

Palveluiden kasvun esteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Osuus vastanneista, %

Teollisuudessa odotukset pakkasella

Teollisuudessa suhdannetilanne on jatkanut hieman heikentymistään, ja suhdanneodotukset ovat yhä selvästi pakkasen puolella. Verrattuna alkuvuoteen, arviot suhdannenäkymistä ovat kohentuneet hieman. Tuotanto on vähentynyt viime vuoden lopun aikana. Tuotanto-odotukset tuleville kuukausille ovat pessimistiset, sillä tilauskannat ovat jatkaneet supistumistaan.

Teollisuuden suhdanteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Saldoluku

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Riittämätön kysyntä on teollisuudessa suurin kasvun este. Toiseksi suurimpana pullonkaulana teollisuudessakin on työvoiman saatavuusongelmat. Vielä viime syksynä alaa vaivannut materiaalien saatavuus on helpottanut nopeasti. Kysynnän hiljentymisestä kertoo myös teollisuuden varastojen kasvaminen. Heikentynyt tilanne ei kuitenkaan näy vielä teollisuuden henkilöstömäärissä, jotka jatkaneet kasvuaan. Näköpiirissä on kuitenkin käänne, sillä odotuksissa on teollisuusyritysten henkilöstömäärien vähentyminen.

Teollisuuden kasvun esteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Osuus vastanneista, %

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Rakentamisessa tuotanto vähenee

Rakentamisen puolella sekä suhdannetilanne että -näkymät säilyivät molemmat selvästi pakkasella. Nousua kuitenkin tapahtui molemmissa indikaattoreissa edelliskerrasta. Rakennustuotannon arvioidaan vähentyvän tulevien kuukausien aikana. Tuotannon vähentyminen edelleen heijastuu myös alan henkilöstökehitykseen. Työllisyys on alalla jo vähentynyt ja laskun odotetaan jatkuvan myös tulevina kuukausina.

Rakentamisen suhdanteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Saldoluku

Lähde: EK:n Suhdannebarometri (Macrobond)

Korkojen nopea nousu näkyy rakentamisen kysynnässä. Riittämätön kysyntä on selvästi suurin kasvun este. Riittämättömästä kysynnästä raportoi rakennusalalla nyt lähes yhtä suuri osuus kuin finanssikriisin aikaan. Kysynnän hiipumisesta huolimatta myymättömien huoneistojen määrät ovat vähentyneet. Korkojen nousu, kysynnän hiipuminen sekä kustannusten nousu haastaa rakennusalan yritysten kannattavuutta.

Rakentamisen kasvun esteet huhtikuussa 2023

Päivitetty

Osuus vastaajista, %

Toimialakatsaukset Aluekatsaukset

Suhdannebarometriaikasarjat, huhtikuu 2023 Tiedote Tiedotustilaisuuden diat (pdf.)
Lisätietoja

Sami Pakarinen

Johtaja

050 343 4337

Talous ja tutkimus