Tammikuun 2025 Suhdannebarometri
- Suomalaisyritysten heikoin suhdannevaihe on jäänyt taakse, mutta elpymisen arvioidaan olevan alkuvuoden ajan vaisua
- Kysyntä on jatkunut heikkona ja viime vuoden lopun tuotantokehitys jäi ennusteista
- Teollisuuden suhdanteiden elpyminen jää vähäiseksi, ja tuotannon kasvu voisi nopeutua aikaisintaan loppukeväällä
- Rakentamisen suhdanteiden raju alamäki on tasaantunut, mutta odotuksia merkittävästä paranemisesta ei vielä ole
- Palveluyritysten suhdannekuva on säilynyt melko vakaana, ja lähikuukausille ennustetaan hidasta myynnin kasvua
Epävarmuus talouspolitiikan suunnasta kasvanut
Maailmantalouden ennusteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuodenvaihteessa. Esimerkiksi IMF ennustaa alkuvuoden aikana julkistetussa päivityksessä maailmantalouden kasvun olevan hieman yli kolme prosenttia. Teollisuusmaista USA:n talouden vauhti on nopeinta, ja erityisesti Saksan rakenteelliset ongelmat hidastavat euroaluetta. Alkaneen vuoden kasvu olisi kuitenkin myös euroalueella hieman nopeampaa kuin viime vuonna.
Epävarmuus talouspolitiikan suunnasta on samalla kasvanut huomattavasti, kun USA:n hallinnon linjauksia mm. tulleista odotetaan. Odotukset korkojen laskusta ovat USA:ssa vähentyneet viime kuukausina, kun taas euroalueella korkojen ennustetaan laskevan vielä selvästi kuluvan vuoden aikana.
Ennuste BKT-määrän muutoksesta vuosina 2024-2026
Päivitetty
Vuosimuutos, %
Korkojen lasku piristää taloutta
Suomen talouden kehitys on ollut viimeisen parin vuoden aikana euroalueen heikoimpia. Talousennusteet kuluvalle vuodelle ovat selvästi parempia, kun korkojen laskun ennustetaan piristävän taloutta. Viime kuukausina ennusteita on kuitenkin jonkin verran alennettu ennen kaikkea odotettua vaisumman kulutuskysynnän ja kotimarkkinoiden takia.
EK:n tuoreen Suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten vaimein suhdannevaihe on jäänyt taakse, mutta elpymisestä odotetaan vaisua ainakin vielä kuluvan vuoden alkupuolella. Viime vuoden lopun suhdannekehitys oli myöskin hienoinen pettymys, eivätkä kolme kuukautta sitten virinneet odotukset kaikilta osin toteutuneet. Tämänhetkinen tilanne on normaalia heikompi kaikilla päätoimialoilla, erityisesti rakentamisessa. Lähikuukausille ennustetaan pientä tuotannon kasvua teollisuudessa, ja myös palveluyritysten myynti lisääntyisi aavistuksen. Vahvaa suhdannenousua ei kuitenkaan ennusteta millään toimialalla.
Elinkeinoelämän suhdanteet tammikuussa 2025
Päivitetty
Suhdannetilanne (x-akseli) vs. suhdannenäkymät (y-akseli), saldoluku
1/2019-1/2025
Koko elinkeinoelämässä tuotanto ja myynti pysyivät viime vuoden lopulla lähes ennallaan. Kehitys oli hieman vaisumpaa kuin kolme kuukautta sitten ennustettiin. Alkuvuodelle odotetaan varovaista kasvua tuotantolukemiin, ja toisella vuosineljänneksellä kasvun arvioidaan jonkin verran vahvistuvan. Myös henkilöstökehitys jäi loppuvuonna odotuksia vaatimattomammaksi, ja henkilöstömäärä laski melko yleisesti. Seuraavan kolmen kuukauden aikana työvoiman laskun arvioidaan päättyvän.
Yritysten kohtaamissa kasvun esteissä ei ole tapahtunut muutoksia – heikko kysyntä on tällä hetkellä ainoa merkittävä ongelma. Yli puolet yrityksistä kuvasi kysyntätilannetta vaikeaksi. Osaavasta työvoimasta on silti jonkin verran pulaa erityisesti palveluissa ja rakentamisessa. Rakennusyritykset kohtaavat myös rahoitusvaikeuksia, vaikkakin tilanteen kuvataan helpottuneen vähän. Yritysten kannattavuuden lasku päättyi, mutta alkuvuoden aikana ei odoteta kannattavuuden kohentumista.
Elinkeinoelämän tuotantokapeikot tammikuussa 2025
Päivitetty
Teollisuus, rakentaminen ja palvelut, osuus vastanneista, %
Päätoimialoittain tarkasteltuna Suomen elinkeinoelämän suhdannetilanne on edelleen varsin heikko siitä huolimatta, että arviot suhdannetilanteesta toipuivat aavistuksen viime vuoden lopulla. Kokonaisuutena kehitys jäi vähän heikommaksi kuin kolme kuukautta sitten ennustettiin. Rakentamisen tilanne on päätoimialoista heikoin, mutta myös teollisuuden ja palveluiden suhdannekuva on selvästi tavanomaista synkempi.
Suhdannenäkymät lähikuukausille ovat edelleen varovaiset – yleisen suhdannetilanteen odotetaan pysyvän ennallaan tai kohentuvan korkeintaan hitaasti. Myynnin kasvun nopeutumista ennustetaan vasta loppukeväälle ja henkilöstökehitys jää vielä heikoksi.
Suomalaisyritysten tuotannon kehitys jäi hieman jälkeen aiemmista odotuksista viime vuoden lopulla. Palveluiden myynti pysyi vakaana, kun taas teollisuudessa tuotanto laski hieman ja rakentamisessa melko yleisestikin. Seuraavan kolmen kuukauden aikana teollisuuden ja palveluiden myyntikehityksestä ennustetaan varovaisesti nousevaa, kun taas rakentamisessa tuotannon alamäki loivenisi.
Henkilöstö jatkoi laskua kaikilla päätoimialoilla viime kuukausien aikana. Teollisuudessa lasku hidastui jonkin verran. Seuraavan kolmen kuukauden aikana teollisuuden ja palveluiden henkilöstömäärä pysyisi lähes ennallaan, kun rakentamisessa se laskisi yhä hieman.
Tarkastelu päätoimialoittain
Teollisuuden elpyminen hidasta
Teollisuuden suhdanteiden elpyminen jää lähikuukausina hitaaksi. Suhdannetilanne on vielä selvästi miinuksella ja odotukset ovat vain varovaisen positiiviset.
Teollisuuden suhdanteet tammikuussa 2025
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Viime vuoden lopun tuotantokehitys jäi ennusteista, kun tuotanto supistui vähän. Ensimmäiselle neljännekselle ennustetaan loivaa kasvua, ja kevään aikana kasvu nopeutuisi jonkin verran. Tilauskanta on vähän parantunut, mutta edelleen alle keskimääräisen. Varastot ovat pysyneet lievästi koholla.
Teollisuusyritykset kuvaavat kannattavuutensa parantuneen aavistuksen viime vuoden lopulla, mutta lähikuukausille ei ennusteta kohennusta. Myyntihintojen ennustetaan pysyvän lähikuukaudet ennallaan, kun taas kustannusten nousu nopeutuisi uudelleen hieman. Henkilöstökunnan määrän lasku loiveni odotetusti viime vuoden neljännellä neljänneksellä. Lähikuukausille ennustetaan silti vielä pientä laskua henkilöstömääriin. Kysyntä ei ole piristynyt, ja yli puolet yrityksistä kokee heikon kysynnän rajoittavan toimintaa. Muita kasvun pullonkauloja ei juuri esiinny yleisemmin esiinny, ja sekä työvoima- että kapasiteettipula ovat melko vähäisiä.
Teollisuuden tilauskanta tammikuussa 2025
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Rakentamisen tilanne yhä vaikea
Rakennusyritysten suhdannekuva on jatkunut huomattavan vaikeana. Yritykset eivät vielä odota käännettä parempaan, vaikka näkymät alkuvuodelle ovatkin vakautuneet. Nykytilannetta mittaava saldoluku on tuntuvasti miinuksella, kun taas suhdannenäkymät elpyivät vähän. Rakentamisen tuotannon arvioidaan laskevan yhä, tosin hieman loivemmin kuin viime vuoden aikana.
Rakentamisen suhdanteet tammikuussa 2025
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Henkilöstön määrä on vähentynyt selvästi, mutta lasku loivenisi yritysten arvioiden mukaan lähikuukausina. Rakennusyritysten tilauskanta on pienestä kohennuksesta huolimatta selvästi alle normaalitason. Valmiiden myymättömien huoneistojen määrä on edelleen tavanomaista suurempi.
Rakentamisen kysyntä on jatkunut hyvin heikkona eikä tilanteessa tapahtunut parannusta loppuvuonna. Osalla yrityksistä on samaan aikaan vaikeuksia rekrytoida osaajia. Rahoitusvaikeuksia esiintyy, mutta ne ovat yritysten arvioiden mukaan hieman lieventyneet. Kannattavuuden heikkenemisen arvioidaan jatkuvan vielä lähikuukausinakin.
Rakentamisen kasvun esteet tammikuussa 2025
Osuus vastanneista, %
Palveluiden suhdanteissa aavistus nousua
Palvelualojen yrityksissä suhdannetilanne kohentui aavistuksen vuoden lopulla. Tämänhetkinen suhdannekuva on silti yritysten arvioiden mukaan selvästi alle tavanomaisen. Myynnin määrä ei juuri muuttunut loppuvuonna, mutta henkilöstö laski edelleen melko yleisesti. Riittämätön kysyntä on ongelmana jo vähän yli puolella palvelualojen yrityksistä.
Palveluiden suhdanteet tammikuussa 2025
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Näkymät lähikuukausille ovat pysyneet likimain ennallaan. Merkittävää suhdannekäännettä ei odoteta, mutta myynnin arvioidaan kasvavan loivasti ja henkilöstömäärän laskun ennustetaan pysähtyvän talven aikana. Kannattavuuden ei arvioida muuttuvan, kun sekä hinnat että kustannukset kohoaisivat jonkin verran.
Palveluiden myynti ja myyntiodotus
Päivitetty
Kausitasoitettu saldoluku
Miten Suhdannebarometri tehdään?
Lisätietoja
Penna Urrila
Johtaja, pääekonomisti