10 kysymystä sovittelujärjestelmän kehittämisestä

EK:n ekonomisti ja juristi vastaavat:

1. Mikä on Ruotsin malli?

Ruotsin sovittelumalli perustuu vientialojen käymiin neuvotteluihin teollisuussopimuksesta. Alun perin Ruotsin teollisuussopimus on neuvoteltu ja sovittu vientiliittojen työntekijöiden sekä työnantajien kesken. Sopimusta on sitten käytännössä sovellettu vuosikymmeniä muulla yksityisellä ja julkisella sektorilla.

Malli muodostettiin vuonna 1997 työmarkkinajärjestöjen yhteistyöllä sen jälkeen, kun usean vuoden ajan työmarkkinat olivat rauhattomia keskitetyistä ratkaisuista luopumisen jälkeen 1991. Keskusjärjestöt sekä työnantaja- että työntekijäpuolella koordinoivat vahvasti jäsenliittojensa palkkanormin noudattamista alakohtaisissa neuvotteluissa. Ruotsin malliin kuuluu vahvasti myös numerottomien sopimusten käyttö varsinkin julkisella sektorilla, missä palkoista sovitaan vapaasti työpaikkakohtaisesti.

2. Mitä Pohjoismaissa on tapahtunut, kun niissä on ollut käytössä vientivetoinen palkkamalli?  

Vientivetoisia työmarkkinamalleja on ollut käytössä muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa 1990-luvulta alkaen ja Tanskassa 1980-luvulta alkaen. Norjassa vientialojen mallineuvotteluissa historia ulottuu 1960-luvulle asti. Esimerkiksi Ruotsissa 1980-luvulla heikkoon reaaliansioiden kehitykseen ajautuneet työmarkkinat alkoivat toimia paremmin vientivetoisen palkkamallin tultua käyttöön ja reaalipalkkojen kehitys vauhdittui.

3. Rajoittaako esitettävä lainsäädäntö palkankorotuksista sopimista?   

Lainsäädäntö ei tule rajoittamaan osapuolten mahdollisuuksia sopia palkankorotuksista. Työntekijä- ja työnantajaliittojen tulee pyrkiä sopimaan palkankorotuksista ja koko työehtosopimusratkaisusta ensisijaisesti keskenään. Sovittelija astuu kuvioon vasta sen jälkeen, jos toinen osapuoli on ilmoittanut ryhtyvänsä lakkoon tai työsulkuun. Saatuaan ilmoituksen työtaistelu-uhasta, sovittelijan tulee ryhtyä sovittelemaan työriitaa. Ensin asiasta neuvotellaan sovittelijan johdolla. Sovittelija voi antaa kirjallisen sovintoehdotuksen, jos sovittelija ei saa työriitaa muuten sovituksi.  

4. Onko jatkossa mahdollista sopia yleistä linjaa korkeammista korotuksista?  

Sopiminen osapuolten parhaaksi katsomalla tavalla on jatkossakin mahdollista. Lainsäädäntö tulee muuttamaan vain sovittelutoimintaa asettamalla sovittelijalle velvollisuuden toimia sovittelussa kansantalouden kokonaisedun mukaisesti.  Sovittelijan tulee ohjata osapuolia Suomen kilpailukyvyn ja hyvin toimivan palkanmuodostuksen kannalta tasapainoisiin ratkaisuihin ja noudattaa tätä periaatetta myös sovintoehdotusta antaessaan. Sovintoehdotuksen hyväksyminen samoin kuin neuvottelu sovittelun ulkopuolella on osapuolten vapaassa harkinnassa.  

5. Julkinen sektori ei voi olla palkkajohtaja. Miksi? 

Suomen kansantalouden kantokyky ja mahdollisuudet rahoittaa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita riippuvat vientiyritysten kilpailukyvystä ja verotuloista.  Myös julkisen sektorin palkkatasot vaikuttavat suoraan ja välillisesti vientiyritysten työvoimakustannuksiin ja kustannuskilpailukykyyn.  

6. Onko julkinen sektori palkkakuopassa?  

Keskimääräinen ansiotaso on noussut julkisella sektorilla nopeammin kuin yksityisellä sektorilla 2000-luvun aikana.  Eri sektoreilla ja aloilla sekä eri töistä maksetaan erilaista palkkaa. Eri sektoreilla eroja keskiansioissa tulee jo erilaisesta toimialarakenteesta ja työntekijöiden koulutustasosta. Palkkaus perustuu työmarkkinoilla työn kysyntään ja tarjontaan, sekä työsopimusten määräyksiin vähimmäisehdoista.  

Palkkauksen lisäksi työvoimakustannuksiin vaikuttavat työajat ja lomat, jotka tekevät eroja esimerkiksi eri sektoreiden vuosityöaikoihin. Yksityisen ja julkisen sektorin palkkoja verrattaessa on myös otettava huomioon tehty työaika, johon oleellisesti vaikuttavat julkisen sektorin ylipitkät vuosilomat. Yli 15 vuotta töissä olleen vuosittaiset työtunnit eri aloilla ilmentävät eroa: 

Yksityinen sektori (kuukausipalkkainen) 1 701 tuntia 

Kuntasektori                                        1 636 tuntia 

Valtiosektori                                                   1 550 tuntia 

 7. Estääkö vientivetoinen palkkamalli kehittämästä naisvaltaisten alojen palkkausta?  

Ruotsissa naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat vuosina 2000-2020 huomattavasti kaventuneet.  Sukupuolten välinen palkkaero ei ole vientivetoisen palkkamallin aikana kasvanut vaan on kaventunut 1990-luvun lopun 18 %:n tasolta viime vuosien 10 % tasolle. Naapurimaan palkanmuodostusmalli ei ole estänyt muutoksia suhteellisissa palkoissa eri ammateissa. 

8. Miten lainsäädäntö voisi vaikuttaa osapuolten välisiin työehtosopimusneuvotteluihin?

Neuvotteluissa voidaan jatkossa kiinnittää huomiota nykyistä enemmän muuhun kuin palkansaajapuolen tavoitteeseen päästä sovitteluun hakemaan aiemmin tehtyjä sopimuksia korkeampia korotuksia. Näin neuvotteluissa on enemmän mahdollisuuksia keskustella ratkaisun sisällöstä ja työehtosopimuksen kehittämisestä. Uudistus kannustaa liittoja hakemaan itse ratkaisua, eikä ulkoistamaan ratkaisun hakemista sovittelijalta.

9. Onko sovittelijan esittämä sovinto pakko hyväksyä?

Sanotaan, että Suomessa on pakkosovittelu, mutta ei pakkosovintoa. Tämä tarkoittaa sitä, että työriidan osapuolilla on velvollisuus osallistua sovitteluun ja antaa sovittelijalle tämän tarvitsemat tiedot työriidan sovittelua varten. Osapuolet päättävät kuitenkin itse sovinnon hyväksymisestä. Sovittelijalla ei ole valtuuksia pakottaa osapuolia sovintoon sellaisessakaan tilanteessa, joka vakavasti uhkaa suomalaista yhteiskuntaa. Esitettävällä lainsäädännöllä puututtaisiin vain siihen, mitä periaatteita neuvottelussa tulee noudattaa ja minkälainen sovittelijan antama sovintoehdotus voi olla.

10. Miksi työmarkkinakierroksen ns. päänavaajaa tulee suojata?

Jos sovittelussa ei noudatettaisi mitään linjaa korotuksille, työmarkkinakierrokset venyisivät ja kriisiytyisivät. Olisi todennäköistä, että työtaistelu-uhkia ja työtaisteluita olisi enemmän. Tämä yleisen linjan noudattaminen tukee neuvottelujen avaavien liittojen pääsemistä neuvottelutulokseen eli ns. päänavauksen tekemistä. Kun sovittelija noudattaa päänavauksesta muodostunutta yleistä linjaa, päänavauksen tehneet liitot voivat luottaa siihen, että myöhemmin neuvoteltavien työehtosopimusten mahdollisissa sovitteluissa ei ole mahdollisuutta saada heidän tekemäänsä päänavausta korkeampia korotuksia. Jos päänavausta ei suojeltaisi, mikään työntekijä- ja työnantajaliitto ei suostuisi tekemään työmarkkinakierroksen avausta. Työmarkkinoiden häiriöttömyyttä vahvistetaan sillä, että sovittelutoiminnassa seurataan päänavaajana toimivan alan sopimusratkaisua.