Anne Salomaa: Kuormituksen lisäsääntely uuvuttaisi esihenkilöt

Viime aikojen keskustelu työhyvinvoinnista on varmasti saanut monet pohtimaan kuormitusta. Paljon töitä tekevä ja isoa vastuuta kantava ryhmä jää usein huomiotta, nimittäin esihenkilöt. Meillä on paljon säännöksiä työelämän psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta. Silti palkansaajapuoli vaatii niitä lisää. Jos vaatimukset toteutuisivat, kuka pykäläviidakossa enää lähtisi esihenkilöksi? Lisäsääntelyn sijaan työpaikoille ja työterveyshuoltoon tarvitaan tukea nykysäännösten noudattamiseen.

Säännöksiä vaaditaan lisää lain täsmentämiseksi. Esitellyt säädösluonnokset kuitenkin päinvastoin lisäisivät epäselvyyttä sekä lähiesihenkilöiden velvoitteita. Psykososiaalinen kuormitus tarkoittaa työn sisältöön, työn järjestelyihin ja työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyviä kuormitustekijöitä. Uusia säännöksiä ei ole mahdollista kirjoittaa niin, että ne olisivat tarkkarajaisia ja lisäisivät selkeyttä.

Työelämän kuormitus ei ole tarkasti määriteltävissä ja mitattavissa oleva asia. Sen hallintaan ei ole mahdollista asettaa samanlaisia raja-arvoja kuin esimerkiksi kemiallisille altisteille. Kuormittumisen kokemus on hyvin yksilöllinen. Toinen kuormittuu jostakin ja toinen saa samasta asiasta energiaa.

Lisäsääntelyn sijaan tulisi keskittyä hyvän johtamisen ja työpaikkojen yhteistyön tukemiseen. Nostetaan työkykyjohtaminen osaksi organisaatioiden strategista johtamista ja nähdään paremmin sen vaikutus tuottavuuteen.  Hyvää johtamista ei voida määrätä lailla. Se tehdään joka päivä työpaikoilla.

Esihenkilöt tarvitsevat kuormituksen hallintaan entistä vahvemmin tukea työterveyshuollosta. Tilanteet vaativat usein lääkärin näkemystä. Ohjataan työterveyshuollon tuki enemmän työyhteisöön, ei pelkästään hoideta yksilöä. Kaikki kuormitus ei myöskään johdu työstä. Kaikkea työelämän kuormitusta ei ole mahdollista tai perusteltua poistaa. Terve kuormitus on myös voimavaratekijä.

Kuormituksesta on jo paljon säännöksiä. Työturvallisuuslaissa on esihenkilöille säädetty velvollisuus huolehtia ja tarkkailla työntekijöiden kuormitusta, vaarojen arvioinnin toteuttaminen, työntekijöiden henkilökohtaisten edellytysten huomioiminen, velvollisuus opastaa ja perehdyttää, kuormitusilmoitusten käsittely ja velvollisuus puuttua epäasiallisen kohtelun tilanteisiin. On harhaanjohtavaa luoda mielikuvaa, ettei meillä ole riittävästi sääntelyä kuormituksen hallinnasta. Kysymys kuuluu ennemminkin, mitä vielä tarvitaan lisää?

Suomessa ankara työturvallisuusvastuu Ruotsiin verrattuna

Suomessa vastuu työturvallisuusasioissa on Euroopan ankarimpia, ellei ankarin. Työturvallisuuslaki ja sen nojalla annetut asetukset ovat osa esihenkilöiden rikosoikeudellista vastuuta.  Vastuuseen voi joutua työnantaja tai tämän edustaja. Vastuu kuormituksen seurannasta on yleensä lähiesihenkilöillä. Epätarkka kuormitusasetus johtaisi kohtuuttomiin tilanteisiin yhdessä esihenkilöiden laajan rikosoikeudellisen vastuun kanssa.

Ruotsissa työnantajan rikosoikeudellista vastuuta on merkittävästi rajattu noin kymmenen vuotta sitten. Ruotsissa työturvallisuusrikokset edellyttävät lisäksi vahingon aiheuttamista. Meillä ne ovat vaarantamisrikoksia, eli meillä pelkkä vaaran aiheuttaminen riittää. Meillä on annettu esihenkilöille työturvallisuusrikostuomioita kuormituksen hallinnan puutteista. Ruotsissa ei käsittääkseni yhtäkään.

Perustuslain rikosoikeudellinen laillisuusperiaate on huomioitava. Se edellyttää säännöksiltä sellaista täsmällisyyttä, että niiden sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko joku toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Tämän periaatteen noudattaminen on esihenkilöiden oikeusturvan kannalta välttämätöntä. Työturvallisuussäännöksiä vaaditaan koko ajan lisää. Siitä esihenkilöille seuraavasta kuormituksesta puhutaan aivan liian vähän.

Työhyvinvointiin panostetaan paljon työpaikoilla. Työturvallisuutta ei kehitetä vain sääntelyn kautta. Lisäsääntelyn sijaan tarvitaan positiivisia toimia, jotka lisäävät yhteistyötä työpaikoilla. Turvallinen ja terveellinen työpaikka luodaan yhteistyössä. Siinä on jokaisella työyhteisön jäsenellä oma roolinsa.