Lohikäärmettä yskittää – onko tauti tarttuvaa?

09.09.2015

Loppukesän aikana finanssimarkkinoiden ja ekonomistien katseet ovat kohdistuneet Kiinaan, joka kannatteli menestyksellä koko maailmantaloutta finanssikriisin jälkeisinä vaikeina vuosina.

Kiinan vauhti on kuitenkin ollut tasaisesti hidastumaan päin, ja aiempien kaksinumeroisten kasvulukujen ennustetaan painuvan tänä vuonna noin 6 prosenttiin. Tämäkin on silti sellaista kiitoa, josta lähes kaikki muut voivat vain haaveilla.

Vaikka Kiinan käyrät osoittavat alaviistoon, reaalitalouden heikkeneminen on ollut asteittaista. Lisäksi talouspolitiikkaa on viritetty selvästi elvyttävämmäksi. Hyvä niin, sillä Kiinan kasvun äkillinen hyytyminen olisi yksi pelottavimmista möröistä koko maailmantaloudelle. Kiina on suuri kulutushyödykkeiden valmistaja, ja sen investointitavara- ja raaka-ainekysyntä ulottaa lonkeronsa lähes kaikkialle.

Jos Aasian lohikäärme sairastuisi vakavammin, Suomella ei valitettavasti olisi suojarokotusta olemassa. Suomi on nimittäin kaikista EU-maista toiseksi riippuvaisin Kiinan talouskehityksestä. Edelle kiilaa ainoastaan Saksa vahvan investointitavarasektorinsa vuoksi.

Oheisessa kuvassa on esitetty OECD:n dataan ja EK:n tekemiin laskelmiin perustuen Kiinan vaikutukset eri Euroopan maihin. Huomataan, että Kiinan taloudelliset vaikutuskanavat esimerkiksi moniin Itä- ja Etelä-Euroopan maihin ovat paljon ohuemmat kuin Suomeen.

Finanssimarkkinoilla ei sen sijaan voi puhua asteittaisesta heikennyksestä, vaan Kiinan osakekuplan puhkeaminen laukaisi kesällä rajun pörssien heilahtelun ja alamäen. Viranomaiset ovat yrittäneet vaihtelevalla menestyksellä hillitä syöksyä, käyttämällä myös varsin äärimmäisiä keinoja kuten myyntirajoituksia ja ylärajoja kurssien laskulle.

Vallanpitäjillä onkin kaiken kaikkiaan paljon pelissä: talouspolitiikan ja koko hallinnon uskottavuus voisi olla kovalla koetuksella, jos pörssikuohunta iskisi täydellä voimallaan maan vaurastuvaan keskiluokkaan.

Manner-Kiinan osakemarkkinat ovat maan kokoon nähden pienet, mutta hermoilu on levinnyt kautta maailman. Kaikkien läntistenkin pörssien kurssiheilunta on jatkunut voimakkaana jo pari kuukautta.

Pörssien villi meno on aiheuttanut paljon sydämentykytyksiä niin piensijoittajille kuin ammattilaisillekin, mutta keskivertosuomalaisen ei ole vielä syytä menettää yöuniaan Kiinan takia.

Kiinan talous heiluttaa kuitenkin Suomea paljon enemmän kuin monia muita EU-maita, joten varuillaan on hyvä olla. Kasvun äkillinen hidastuminen näyttää melko epätodennäköiseltä – mutta jos näin kävisi, seuraukset tuntuisivat meillä ilkeästi.
**************

Keskiviikon taloustärpit

Joka keskiviikko talousblogi, viikon kuva ja viikon kysymys EK:n netissä.