Mikael Ohlström bloggaa: Bonnissa ei varaa hutiin

05.05.2017

Neuvottelut Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanosäännöistä jatkuvat virkamiesvoimin maanantaina Bonnissa (8.-18.5.). Ensi viikon neuvotteluilla on aikataulullisesti iso merkitys, sillä Pariisin sopimuksen säännöt on sovittu hyväksyttäväksi vuoden 2018 loppuun mennessä. Olisi siis mahdollisimman pian saavutettava yhteisymmärrys siitä, miten jatkotyössä edetään, ja missä vaiheessa neuvottelujen pohjaksi tarvittava luonnos sopimussäännöistä saadaan käsiteltäväksi.

Aikataulu on erittäin tiukka eikä yhtään ”ohikokousta” ole varaa pitää. Tämänkertaisia neuvotteluja varjostaa kuitenkin epätietoisuus Yhdysvaltojen sitoutuneisuudesta ja yhteistyöhalukkuudesta, sillä presidentti Donald Trump on luvannut ilmoittaa USA:n suhtautumisen Pariisin ilmastosopimukseen vasta toukokuun loppuun mennessä ennen Italian G7-kokousta.

Pariisin ilmastosopimuksen on ratifioinut jo yli 140 maata. Näiden osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on ylittänyt 83 prosenttia. Ilman Yhdysvaltoja osuus laskisi hieman alle 70 %:n, mutta on silti reilusti suurempi kuin Pariisissa sovittu kynnysarvo 55 %, jolla sopimuksen katsotaan olevan voimassa. Sopimuksen toteutus alkaa vuonna 2020, joten siihen mennessä viimeistään tulee pelisääntöjen olla selvät.

Tärkeintä olisi saada aikaan yhtenäiset laskenta- ja raportointisäännöt, jotta läpinäkyvyys ja vertailtavuus lisääntyvät eri maiden välillä. Nämä ovat myös edellytys markkinamekanismien kuten hiilipäästöjen hinnoittelun (esim. kansainvälinen päästökauppa) käyttöönotolle. Markkinavoimat olisi saatava valjastettua ilmastosopimuksen toteutukseen mahdollisimman pian, sillä muuten eivät tuhansia ja tuhansia miljardeja vaativat investoinnit vähäpäästöisiin ratkaisuihin tarvittavassa laajuudessa ja nopeudessa toteudu.

Muita neuvottelukysymyksiä Bonnissa seuraavan kahden viikon aikana ovat esimerkiksi sovitun sadan miljardin dollarin ilmastorahoituksen kokoon saaminen, päästövähennysten riittävyyden välitarkasteluista sopiminen ja ilmastosopimussihteeristön budjetista sopiminen.

Vuoden pääneuvotteluja isännöi marraskuussa Fidji, mutta fyysisesti nekin neuvottelut järjestetään tällä kertaa ymmärrettävistä syistä Bonnissa eikä Fidji-saarilla.