Mikael Ohlström bloggaa: Pariisin ilmastokokous tarvitsee loppukirin

Jotta Pariisissa joulukuussa sovittava ilmastosopimus saisi lainvoiman, sen tullee kattaa vähintään 80 % globaalipäästöistä. Toistaiseksi päästösitoumuksia ovat antaneet EU:n lisäksi vain 9 maata.

Johtava asiantuntija Mikael Ohlström tekee edunvalvontaa energian, ilmaston ja resurssitehokkuuden teemoista.

Kansainvälinen ilmastopolitiikka saavuttaa seuraavan kulminaatiopisteensä Pariisissa joulukuussa, jolloin olisi saatava aikaan globaalisti kattava ja maiden sitovat päästötavoitteet sisältävä YK:n ilmastosopimus. Tähän mennessä oman sitoumuksensa ovat kuitenkin antaneet EU:n lisäksi vain 9 maata: USA, Kanada, Venäjä, Sveitsi, Norja, Meksiko, Liechtenstein, Andorra ja Gabon. Niiden osuus maailman päästöistä on noin 30 %.

Lista toivottavasti kuitenkin kasvaa joulukuuta kohden. Ainakin New Climate Instituten selvityksen mukaan kesän loppuun mennessä arviolta noin 50 maata antaisi ilmastositoumuksensa Pariisia varten. Niiden yhteenlasketut päästöt edustaisivat lähes 65 % globaalipäästöistä.

Silti oltaisiin vielä kaukana EU:n asettamasta tavoitteesta: jotta Pariisin sopimus saisi lainvoiman, sen ratifioineiden maiden tulisi kattaa 80 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Tähän mennessä sitoutuneidenkin joukossa EU erottuu ambitiotasoltaan. Sen ilmoittamat ilmastotavoitteet ovat muita kireämmät: EU on sopinut laillisesti jäsenmaita sitovasta päästöjen vähentämisestä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoteen 1990 verrattuna. Esimerkiksi USA ja Kanada pitävät omien vähennystavoitteidensa vertailuvuotena vuotta 2005 ja vähennysprosentitkin jäävät 30 %:iin (CAN) tai sen alle (USA).

EU:n kunnianhimoisella tavoitteella ei ilmastonmuutoksen hillintää kuitenkaan ratkaista: EU:n osuus maailmanlaajuisista päästöistä on laskenut 9 %:iin ja laskee edelleen ollen vuonna 2030 nykyarvion mukaan vain 4–5 %. Kiinan osuus on jo nyt neljännes maailman päästöistä ja osuus on ollut rajussa kasvussa. USA:n osuus globaalipäästöistä on jo alle 15 % ja siellä päästöt ovat taittuneet laskusuuntaan kuten EU:ssakin.

Tosiasiasta ei päästä yli eikä ympäri: yhteinen ilmakehä vaatii globaalit toimet. Pariisi ei pelasta maailmaa, elleivät kaikki merkittävät talousalueet sitoudu päästövähennyksiin. Ei siis anneta historian toistaa itseään: nykyinen Kioto2-sopimus on lähinnä kosmeettinen, kun siinä ovat mukana vain Eurooppa ja Australia.

YK:n ilmastoprosessissa on korkea aika saada läpimurtoja tai ainakin saavuttaa merkittäviä edistysaskelia matkalla kohti kattavaa ja sitovaa kansainvälistä ilmastosopimusta. Se toisi moninkertaiset hyödyt: päästöt vähenisivät maailmanlaajuisesti, yritysten kilpailukenttä tasapuolistuisi ja cleantech-ratkaisuille syntyisi globaalit markkinat.