Ministeri Kiuru lupaa koronatestien hankkimista yksityiseltä sektorilta
Suomen koronastrategia on tiiviisti todettuna testaa, jäljitä, eristä ja hoida. Strategian kaikkien osien pitää toimia. Yksikin heikko lenkki tässä ketjussa heikentää vaikuttavuutta, bloggaa johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari.
Yleisessä tiedossa on, että koronan testausmäärät eivät ole edelleenkään strategian mukaisia. Tunnettu tosiasia on myös se, että julkinen tuotanto ei pysty riittävään testausmäärään.
Perhe- ja palveluministeri Krista Kiuru totesi tavoitteen mukaiseen testaamiseen pääsemistä 29.4. eduskunnassa sanatarkasti seuraavaa: ”Me lähdemme julkistetussa päivitetyssä testausstrategiassa nimenomaan siitä, että kapasiteetin nosto 10 000:een tehdään niin, että jos saisimme 7 000:een ulotettua nämä julkiset voimavarat ja saisimme vähintään 3 000 yksityiseltä kentältä. Ja tämä on aivan päivänselvää, että tätä me yritämme joka hetki tehdä.”
Kannanotto on hyvä. Sen toteuttaminen edellyttää konkreettisia toimia.
Kela on jo linjannut, että koronatauti- ja vasta-ainetestien kustannukset ovat ”normaalisääntöjen” mukaisesti korvattavia sekä yksityisen hoidon ns. kela-korvauksina että työterveyshuollon korvauksina. Tiettävästi ainakin yksi sairaanhoitopiiri on tehnyt sopimuksen yksityisten terveyspalvelujen tuottajien kanssa koronatestien hankkimisesta siten, että asiakas saa sairaanhoitopiirin omakustannushintaa vastaavan korvauksen testauksen kustannuksista.
Näillä toimilla tavoiteltua testausmäärää ei kuitenkaan saavuteta. Sosiaali- ja terveysministeriön toimista ei ole vielä kuultu. Tässä pari vinkkiä, mitä ministeriön pitäisi hetimiten tehdä.
Ministeriön tulee velvoittaa julkisten terveyspalvelujen järjestämisvastuussa olevat kunnat ja kuntayhtymät hankkimaan riittävän määrän testauksia, viimekädessä eduskunnan säätämällä lailla. Jos kuntasektori ei pysty tuottamaan tarpeeksi testausta, sen on hankittava testaukset yksityiseltä sektorilta. Vaihtoehto tälle on se, että valtio ostaa itse tarvittavat testit yksityisiltä tuottajilta. Korvausprosessi voitaisiin antaa Kelan hoidettavaksi.
Kannusteet testien tekemiseen yksityisesti ovat riittämättömät. Kansalaisten aloitteesta tehtävissä testeissä Kelan maksamat korvaukset kattavat vain pienen osa todellisista kustannuksista. Työnantajienkin saamat korvaukset ovat pienet, koska niitä rajoittaa työterveyshuollon järjestämiskustannusten korvattavuuden säännöt. Monissa tilanteissa korvausta ei saisi lainkaan.
Näitä pulmia pienentäisi korvausmäärien ja rahoituksen eriyttäminen ns. normaalikorvauksista. Yksityisen hoidon kela-korvauksissa korvausasteen tulisi nostaa esim. 75 prosenttiin kohtuullisista kustannuksista. Työterveyshuollossa tehtyjen testien korvauksia kannattaa tarkistaa vastaavasti sekä muuttamalla rahoitusta siten, että valtio osallistuisi omalla osuudellaan näiden korvausten rahoittamiseen. Nykytila on se, että työterveyshuollon kustannukset ovat työnantajan sekä työnantajien kollektiivin ja palkansaajien kollektiivin harteilla.