Oksala bloggaa päivähoitomaksuista ja kannustinloukuista

19.08.2016

EK julkisti viime maanantaina esityksensä kannustinloukkujen purkamisesta siten, että työnteko olisi aina taloudellisesti kannattavampaa kuin tukien varassa oleminen. Monia yllätti se, että tässä yhteydessä vaadimme päivähoitomaksujen reipasta alentamista. Tällaisia esityksiä ei ole totuttu kuulemaan elinkeinoelämältä.

Sinänsä esityksemme sisälsi perinteistä ja uutta. Perinteistä on se, että kyllä Eteläranta on aina ajanut työ-linjaa. Kannustinloukkujen purkaminen on aina kuulunut EK keskeisiin tavoitteisiin. Uutta on se, että nyt keinovaliokoimiin on nostettu myös päivähoitomaksujen alentaminen ja muutoinkin olemme aiempaa yksityiskohtaisemmin kertoneet, miten loukkuja voidaan purkaa.

Aloitimme kannustinloukkujen purkamismallimme valmistelun helmikuussa. Kannustinloukut ovat toki pitkään olleet Suomessa ongelma, mutta nyt se on valitettavasti pahentunut. Viimeisen 26 vuoden aikana meillä on vain kerran ollut yhtä paljon avoimia työpaikkoja kuin nyt. Se oli juuri ennen talouden romahdusta syksyllä 2008. Korkeasta työttömyydestä huolimatta meillä avointen työpaikkojen määrä jatkuvasti kasvaa.

Laskimme monia malleja, mutta kesään mennessä tuli selväksi, että maltillisissa esityksissä vaikutukset olivat lähes olemattomia. Tilanne ei juuri muuttunut. Alkukesästä päätimme valmistella ja laskea mallin, jolla kannustinloukut oikeasti vähentyvät. Sen sitten julkistimme maan hallituksen budjettiriihtä varten.

Kannustinloukuissa erityisesti ovat niiden perheiden vanhemmat, joilla on alle kouluikäisiä lapsia ja jotka asuvat korkeiden asumiskustannusten alueilla. Loukut koskevat erityisesti pienituloisia palkansaajia, mutta myös keskituloisia, jos päivähoidossa on kaksi tai useampi lapsi.

Tämän vuoksi päädyimme esittämään muutoksia niin päivähoitomaksuihin kuin myös asumistukeen, koska nämä ovat juuri ne järjestelmät, jotka aiheuttavat kannustinloukkuja. Päivähoitomaksut nousevat tulojen noustessa ja asumistuki laskee tulojen noustessa. Tämän päälle tulee vielä progressiivinen verotus.

Toisin kuin jotkut julkisuudessa ovat luulleet, emme esittäneet leikkauksia asumistukeen vain sen takia, että näin rahoittaisimme päivähoitomaksujen alentamisen. Haluamme leikata asumistukea ihan sen vuoksi, että asumistuki sinänsä aiheuttaa kannustinloukkuja. Leikkauksen lisäksi esitimme, että jatkossa työtulot vähentäisivät asumistukea nykyistä lievemmin.

EK on nyt esityksensä tehnyt. Odotamme ja toivomme, että maan hallitus tekee budjettiriihessä elokuun lopussa päätökset kannustinloukkujen purkamiseksi. Jos asia olisi helppo olisi joku aiemmista hallituksista sen ratkaissut. Osa niistä on sitä joskus jopa yrittänyt ja sitten toiset hallitukset ovat kannustinloukkuja pahentaneet.