Penna Urrila bloggaa: Lisävelka vältetään vain huomattavalla työllisyyden nostolla
Tänään julkaistu Rinteen hallituksen ohjelma kasvattaa julkisia menoja noin 1,2 miljardilla eurolla vuodessa. Nämä lisäpanostukset heijastelevat tietenkin hallituspohjaa, eivätkä ne ole annettujen vaalilupausten jälkeen kovin odottamattomia.
Tehtävien suurten menolisäysten rahoittaminen jää kuitenkin osin ilmaan ja epämääräisten työllisyystoiveiden varaan. Menonlisäyksistä osa katetaan veronkorotuksilla ja sisäisillä siirroilla, mutta osaan rahat tulisivat työllisyyden kasvusta selvästi yli nykyennusteiden. Lisäksi hallitus tavoittelee tasapainoista julkista taloutta vuonna 2023, missä on yli puolentoista miljardin parannus VM:n nykyiseen ennusteeseen nähden – kaikki tämä myös rahoitettaisiin työllisyyden nousulla.
Työllisyyden nostaminen on erittäin kannatettava tavoite ja parhaita keinoja pitkän aikavälin kestävyysvajeen rahoittamiseksi. Hallitusohjelman keinot työllisyyden nostamiseksi jäävät kuitenkin valitettavan laihoiksi. Puolet tavoitteesta eli 30 000 työllisen lisäys nykytilaan nähden ajatellaan saatavan kolmikantaisessa valmistelussa päätettävillä työllisyystoimilla. Hallituksen on kuitenkin lopulta itse kannettava vastuu talous- ja työllisyyspolitiikkansa onnistumisesta, eikä se voi tätä sysätä työmarkkinatoimijoille.
Työllisyysastetoive on erittäin tiukka kolmesta syystä: Suomen työikäinen väestö on supistumassa, joten työllisten määrä on nykyrakenteilla helposti laskussa. Toiseksi, monet työttömät ovat jo työllistyneet talouden noustessa, ja yhä useammalla jäljelle jääneistä työttömistä esimerkiksi osaamisen päivittäminen olisi välttämätöntä, jotta työpaikka voisi löytyä. Kolmanneksi on huomattava, että globaali talousnousu on koko ajan hyytymässä ja riskit kasvussa. Rinteen hallitus ei voi laskea suhdanteiden varaan työllisyyden kasvussa juuri lainkaan, saattaa käydä jopa aivan päinvastoin.
Verotuksessa siedettävä kokonaisuus – työn verotus iso miinus
Hallitusohjelman veroratkaisut ovat kokonaisuutena kohtalaiset elinkeinoelämän kannalta, vaikka veroja kiristetäänkin 700 miljoonalla. Ennakko-odotuksiin ja huoliin nähden pakettia voi pitää jopa hyvänä, kun yritysten ja yrittäjien verotus ei kiristy.
Iso miinus on kuitenkin työn verotuksen pysyminen kireänä. Palkansaajat eivät ole saamassa indeksitarkistusten lisäksi juuri mitään muuta. Kun Suomessa kaikki toivovat työllisyyden nousua ja ovat sitä mieltä, että työtä tehdään liian vähän, pitäisikö tätä niukkaa resurssia sitten verottaa hieman kevyemmin? Tällainen ajattelutapa ei hallitusohjelmasta ikävä kyllä juuri välity.
Elvytysmekanismi perustuu velanottoon
Otsikoihin on noussut uudentyyppinen varautumismekanismi, jolla hallitus varustautuu elvyttämään taloutta heikompien aikojen koittaessa. Elvytysvaraksi kaavaillaan enintään miljardi euroa, joka voitaisiin käyttää tiettyjen kriteereiden täyttyessä.
Ratkaisu on sinänsä aika oppikirjamainen: kun taloudessa menee heikommin, niin käynnistetään elvytyshankkeita. Uutisoinnista tuli kuitenkin helposti mielikuva, että nyt säästettäisiin miljardi johonkin ”pahan päivän varalle”. Näin ei siis ole, vaan kyse on käytännössä velkarahalla elvyttämisestä. Parempi olisikin puhua julkisen talouden ja niiden kehysten pelisäännöistä ja niiden joustavoittamisesta kriisin tullen – siitä on tosiasiassa kyse.
Kaikkien on syytä toivoa maailmantalouteen riittävän suotuisia aikoja, jotta tämä varautumismekanismi ei koskaan joutuisi tositoimiin. Mutta maailmantalouden uusimpia uutisia katsellessa ei tästä voi olla lainkaan varma. Heikommat ajat ovat käsillä, eikä kovempi jarrutus ole poissuljettu. Pelkkien työllisyystoiveiden varaan rakennetun talouslinjan pohja ei juuri kestäisi maailmalta tulevia vastaisia virtauksia.