Pekka Lundmark: Suomi nousuun yritysvetoisella innovaatiojärjestelmällä

21.05.2020

Julkiset innovaatiopanostukset kantavat taloudellista hedelmää vain silloin, kun niitä suunnataan yrityksiä kuunnellen ja liiketoiminnallisin tavoittein, kirjoittaa EK:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark Helsingin Sanomissa 21.5.2020.

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyy arvokas ja ajankohtainen kirjaus siitä, että Suomelle laaditaan tiekartta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Parhaillaan on käynnissä sitä koskevan kumppanuusmallin suunnittelu. Valmistelutyössä on paljon pelissä – nyt luodaan kulmakiviä Suomen tulevalle innovaatiokyvylle.

Elinkeinoelämän viesti maamme päättäjille on: Suomi tarvitsee yritysvetoista innovaatiojärjestelmää. Osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin tehtävät panostukset kantavat taloudellista hedelmää vain silloin, kun niitä suunnataan yrityksiä kuunnellen ja liiketoiminnallisin tavoittein.

Yhtä tärkeää on luoda vahvat kannusteet erikokoisten ja eri alojen yritysten sekä tutkimusmaailman yhteistyölle. Näin aikaansaadaan vahvoja maailmanluokan ekosysteemejä, joiden monialaiselle osaamiselle on kysyntää rakennettaessa digitalisoituvaa ja hiilineutraalia tulevaisuutta. Avainasemassa ovat myös tutkijat ja akateemiset huiput, sillä he auttavat nostamaan rimaa katsomalla pidemmälle tulevaisuuteen.

Myös Vesa Vihriälän työryhmä peräänkuuluttaa Suomen elvyttämiseksi merkittäviä innovaatiopanostuksia ja niiden etupainotteista ajoittamista. Työryhmä myös aiheellisesti korostaa, ettei julkisesta innovaatiorahoituksesta ole varaa tinkiä kovissakaan leikkauspaineissa. Innovaatiot ovat välttämätön kampi, jota tarvitaan Suomen nostamiseksi menestyjien joukkoon koronanjälkeisessä maailmassa. Ei riitä, että yritykset jäävät henkiin, vaan niiden on kyettävä myös pärjäämään ankarassa kilpailussa.

Julkiset panostukset vivuttavat voimakkaasti myös yksityisiä TKI-investointeja: jokainen julkinen euro sysää liikkeelle kaksi yksityistä euroa. Yritysten vahva rahoituspanos on edellytys sille, että Suomi voi nostaa TKI-investoinnit 4 prosentin tasolle BKT:sta.

Mitä isompi yritys, sitä tehokkaammin julkinen raha virtaa läpi pk-yrityksille, yliopistoille ja tutkimuslaitoksille. Syntyy positiivinen kierre: kun innovaatiojärjestelmä toimii, kannustaa se myös kansainvälisesti toimivia yrityksiä kohdentamaan investointejaan juuri Suomeen. Samoin helpottuu osaajien houkuttelu.

Suomen lähihistoriasta löytyy maailmanlaajuisesti tunnustettuja esimerkkejä siitä, kuinka onnistuneesti viritetty innovaatiojärjestelmä on nostanut Suomen aallonpohjasta huipulle. Nyt tämä temppu täytyy tehdä uudestaan – nykyoloihin sovellettuna ja päivitettynä.

Yritykset haluavat antaa parhaan panoksensa innovaatioyhteistyöhön. Haluamme olla mukana tekemässä investointeja, joilla Suomen taloutta nostetaan menestykseen ja joilla luodaan suomalaisille hyvinvointia.

Pekka Lundmark
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Hallituksen puheenjohtaja


Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 21.5.2020.