Riikka Heikinheimo: Jämähtivätkö TKI-toiminnan käytänteet 90-luvulle? 

EK julkaisi helmikuun alussa Kasvun ReStart – julkaisun. Julkaisu esittää joukon toimia, joilla Suomen talous saadaan kasvu-uralle. Neljäs pääviesti peräänkuuluttaa asennemuutosta yritysten omistajien, johdon ja hallitusten toimiin: Kasvua on uskallettava hakea. Yritykset tarvitsevat sitovan kasvustrategian. 

Yksi kasvun ja uudistumisen tapa yrityksille on kehittää uutta omaa teknologiaa, tuotteita, palveluita ja osaamista, joiden avulla tavoitellaan kilpailijoihin nähden ylivertaista asemaa markkinoilla. Kyse on siis innovaatiotoiminnasta. 

Tapaan työssäni paljon yrityksiä. Kysyn usein yrityksen suunnitelmia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan suhteen. Miltä näyttää tulevaisuus? Vastauksia on kolmenlaisia. 

1) Aiomme kasvattaa TKI-investointeja merkittävästi, 2) Pidämme investoinnit nykyisellä tasolla, 3) Ei ole meidän juttumme, haemme kasvua muilla keinoin.

Yritysten halukkuutta kasvattaa TKI-toimintaansa on myös tutkittu. Esimerkiksi Sitran tutkimus kattoi 1 200 yritystä kaikilta päätoimialoilta. Yli 70 prosenttia vastanneista kertoi halustaan kasvaa nimenomaan TKI-toiminnan avulla.   

Eniten mietin ryhmää, joka ei pidä TKI toimintaa tärkeänä. Asia on kunnossa, jos yrityksen kasvustrategiassa on tunnistettu muita keinoja kasvun tavoittelemiseksi. Huoli herää silloin, jos yritys ei tunnista TKI-toimintaa omaksi kasvupolukseen, vaikka mahdollisuuksia olisi. Tai jos julkinen puoli ei tunnista yrityksen tekemistä innovaatiotoiminnaksi. Silloin jää miettimään, jäimmekö Suomessa ja Euroopassa TKI-toiminnan määritelmissä ja käytänteissä menneisyyteen?  Vastaavatko lainsäädäntö, linjaukset, tutkimus ja käytänteet yritysten innovaatiotoiminnan nykypäivää, jota leimaa nopeus, tekoäly, data, aineettomat sisällöt kuten brändit ja palveluiden kasvava merkitys? 

Miksi tällä on väliä? Suomessa on tällä hetkellä poikkeuksellinen poliittinen sekä rakenteellinen tuki TKI-toiminnalle. Monet yritykset ovat tämän tiedostaneet.  Osa yrityksistä haluaa kilpailla julkisesta TKI-rahoituksesta. Osa käyttää uutta T&K-verokannustinta. 

TKI on yksi keino kiihdyttää kasvua. Innovaatiotoiminnan on oltava yksi pohdittava komponentti, kun yritykset rakentavat kasvustrategiaansa. TKI ei saa mahdollisuutena lipsahtaa ohi yhdeltäkään kasvuhakuiselta yritykseltä, oli yrityksen historia, ikä, koko tai toimiala mikä tahansa.   

Suomi tarvitsee talouskasvua. Se turvaa hyvinvointiamme ja myös suvereniteettiamme.