Rantahalvari bloggaa: Yhteisen uhan pitäisi yhdistää pahimmatkin viholliset
Koronavirus on aiheuttanut merkittävän maailmanlaajuisen yhteisen uhan ihmisten terveydelle ja kansakuntien taloudelle. Filosofi Aristoteles on tiettävästi väittänyt yhteisen uhan yhdistävän pahimmatkin viholliset. Jos pari tuhatta vuotta sitten eläneeseen suureen ajattelijaan on uskominen, koronan pitäisi tehdä entisistä vihulaisista taistelutovereita pandemian nujertamiseksi.
Valitettavasti näin ei näytä käyneen terveydenhuollossa eikä etenkään siitä vastaavassa sosiaali- ja terveysministeriössä. Iänikuiset jakolinjat tuntuvat olevan edelleen voimissaan. Eräät ovat edelleen vankasti sitä mieltä, että vain julkisessa omistuksessa olevat toimijat osaavat huolehtia ”oikein” kansalaisten tarpeista ja yksityisiä toimijoita ei tarvita sotkemaan julkisten toimijoiden kuvioita.
Yksityiset yritykset tarjosivat valtiovallalle apua tarvittavien suojavarusteiden hankinnassa ulkomailta. Apu ei kelvannut ja julkisen vallan toimija hankki niitä tunnetuin seurauksin. Sika ostettiin säkissä.
Monien asiantuntijoiden mielestä koronan tartuntatestien lukumäärä on väestöön suhteutettu edelleen aivan liian pieni. Testimäärätavoitteista jäädään jatkuvasti jälkeen, vaikka Suomen strategia perustuu testaamiseen, jäljittämiseen, eristämiseen ja hoitamiseen. Yksityiset testaajat ovat ilmaisseet omaavansa kapasiteetin, jolla testejä voitaisiin tehdä riittävästi. Kädenojennuksen ei ole kuitenkaan tartuttu. Tokkopa testien hinnalla on tämän kanssa mitään tekemistä, koska testaaminen maksaa julkisille tuottajille itsekin tuotettuna.
Osan julkisen vallan järjestämisvastuulla olevista vanhuspalveluista tuottaa yksityinen yritys tai yhteisö. Nämä yksityiset tuottajat haluavat olla luottamuksen ja niille maksettujen korvausten arvoisia. Kriisin alkuvaiheessa niiden huolta välttämättömien suojavarusteiden saamisessa ei haluttu kuulla lainkaan. Yksityiset tuottajat pärjätköön omillaan, oli kuulemma viesti niille.
Tiettävästi yksityisen tuottajat ovat tarjonneet sairaalatasoisia hoitopaikkojakin sairaanhoitopiirien järjestämisvastuulla olevien palvelujen saatavuuden varmistamiseksi. Eipä ole kelvannut, vaikka huoli oman kapasiteetin riittävyydestä on suurta.
Me EKlaiset olemme saaneet olla tekemisissä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa iät ja ajat. Taipaleen varrelle on mahtunut monenlaisia kokemuksia. Suhtautuminen yksityiseen sektoriin on pääosin asianmukaista monella ministeriön osastolla. Niillä yhteiset uhat, etenkin toimeentuloa vaarantavat sosiaaliset riskit, ovat saattanut erilaiset osapuolet ja palvelujen tuottajat yhteisen pöydän ääreen ratkomaan havaittuja ongelmia. Samaa soisi tapahtuvan ministeriön kaikilla osastoilla.