Ruotsin työlinja voisi olla Suomenkin tie
”Jokaisen lapsen on nähtävä vanhempansa tekemässä töitä ja osallistumassa yhteiskunnan rakennukseen. Se antaa ylpeyttä, tärkeitä esikuvia, mutta myös käsityksen siitä, mitä itseltä eräänä päivänä odotetaan.”
Kuka on sanonut näin ja milloin? Oikea vastaus on Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri Magdalena Andersson, virkaanastujaispuheessaan viime vuoden marraskuussa. Puheessa hän linjasi vahvasti työnteon tärkeyden niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Anderssonin viesti oli vahva kaikille Ruotsissa asuville: työ antaa elämälle sisältöä ja merkitystä sekä henkistä ja aineellista hyvinvointia, ja korkea työllisyys mahdollistaa yhteiskunnan tarjoamien palveluiden rahoittamisen.
Ruotsin talouspolitiikan pitkänä linjana on jo kauan ollut mahdollisimman korkean työllisyyden tavoittelu. Tämä suuntaus on jatkunut hallitusten värin vaihtumisesta huolimatta – keinoissa on toki ollut painotuseroja, kuten politiikkaan kuuluukin. Ruotsissa on kuitenkin ihailtavan laajasti sisäistetty se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion kansalaisilleen antamia lupauksia ei voida mitenkään rahoittaa ilman erittäin korkeaa työllisyyttä.
Osana työlinjaa Ruotsi on kehittänyt työn verotustaan pitkäjänteisesti. Maa oli aikanaan tunnettu maailman kireimmistä tuloveroista, mihin kiinnitti huomiota tunnetulla tavalla lastenkirjailija Astrid Lindgren vuonna 1976. Lindgren joutui maksamaan lisätuloistaan 102 prosentin marginaaliveroa, eli lisätulon hankkiminen olisi pienentänyt hänen nettoansioitaan. Lindgren kritisoi hallitusta parhaiten osaamallaan tavalla – kirjoittamalla sadun. Sanomalehdessä julkaistu tarina Pomperipossa i Monismanien käynnisti vilkkaan keskustelun veropolitiikasta.
Pomperipossan ajoista Ruotsi on muuttunut paljon, eikä ansiotuloverotus ole enää maailman kireimpien joukossa. 1990-luvun alun suuren verouudistuksen lisäksi verotusta keventävä suuntaus on ollut erityisen selvä viimeisen 15 vuoden aikana.
Vielä 15 vuotta sitten Ruotsin ansiotuloverotus oli Suomea kireämpää kaikilla tulotasoilla. Sittemmin Ruotsissa on otettu käyttöön työtulovähennys, jota on laajennettu useaan otteeseen. Tällä hetkellä Ruotsin ansiotuloverotus on keskituloisilla, esimerkiksi 3000–4000 euron kuukausipalkalla, useita prosenttiyksikköjä Suomea kevyempää. Vuoden 2020 alusta Ruotsi poisti myös hyvätuloisten ns. raippaveron, jonka seurauksena lisätuloista maksettava vero aleni viidellä prosenttiyksiköllä. Tämä alensi Ruotsin verotason Suomen alapuolelle myös hyvätuloisilla.
Toinen esimerkki työlinjasta verotuksessa on kotitalousvähennys. Se oli alun perin suomalainen innovaatio 1990-luvun lopulta. Ruotsi otti vähennyksen käyttöön selvästi myöhemmin, mutta viime vuosina sitä on kasvatettu selvästi suuremmaksi kuin meillä. Hoivatyöstä voi Ruotsissa saada kotitalousvähennystä jopa 75 000 kruunua (yli 7 000 euroa vuodessa) eli yli kaksinkertaisesti Suomeen verrattuna.
Ruotsin läpileikkaava työlinja näkyy verotuksen ohella myös sosiaaliturvajärjestelmän kannustavuudesta huolehtimisessa. Tästä ovat kirjoittaneet kollegani Rantahalvari ja Vuori tarkemmin. Systemaattinen linja on tuottanut erinomaisia tuloksia niin työllisyydessä kuin julkisessa taloudessa.
Ruotsin työllisyysaste on 2010-luvun alusta lähtien ollut jatkuvasti useita prosenttiyksikköjä Suomen yläpuolella. Julkinen talous kääntyy jo ensi vuonna ylijäämäiseksi koronakriisin jälkeen ja velkasuhde puolestaan painuu jo alle koronaa edeltäneen tason ja samalla alle puoleen Suomen velkatasosta.
Suomessa jää väistämättä paljon työllisyystoimia tehtäväksi tuleville hallituksille, jos haluamme lunastaa kansalaisille annetut lupaukset hyvinvointipalveluista. Toivottavasti meilläkin päästäisiin Ruotsin tavoin yhteiseen tilannekuvaan korkean työllisyyden tärkeydestä – Suomi on käännettävä työlinjalle.
”Yhden asian tiedämme jo. Työ on olennaista. Kaikkien, jotka pystyvät tekemään töitä, on tehtävä töitä.” (M. Andersson, 5.11.2021)