Sinä voit olla vahvin lenkki

11.02.2020

Ihmisen on sanottu olevan tietoturvallisuuden heikoin lenkki. Se voi pitää paikkansa, mutta se ei tarkoita, että pitäisi luovuttaa. Päinvastoin.

Osaamisemme ja investointiemme suojaaminen on hyvin tärkeää yrityksille ja koko Suomelle. Siksi on ollut hienoa olla mukana Suojelupoliisin ja elinkeinoelämän tietopääoman suojaamiseen tähtäävän #olevahvinlenkki -kampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Miksi tietoturvallisuus on tärkeää kansantaloudelle?

Osaaminen ja siitä kumpuavat innovaatiot, tuotteet, palvelut sekä työpaikat syntyvät suomalaisissa yrityksissä ja tutkimuslaitoksissa joka päivä. Niiden taloudellinen arvo on meille mittaamattoman suuri. Muodostuva kriittinen tieto ja osaaminen ovat kilpailun kiristyessä kullan arvoista myös vakoilijoille.

Tieto on valtaosin digitaalisessa muodossa ja tiiviisti mukanamme kaikkialla. Yrityksiin kohdistuvalla tiedonhankinnalla on nykyisin huomattava rooli myös globaalissa kilpailussa. Jos menetämme kriittisen tietopääomamme jo alkuvaiheessa, tappiot ovat suuria.

Vakoilija voi olla valtiollinen toimija, kilpailijasi, utelias lupaava asiakkaasi tai puhdas rikollinen. On hyvin vaikea sanoa, mitä tietoa ja miksi vakoilija haluaa saada. Joskus myös arkipäiväiseltä vaikuttava tieto tai pääsy yrityksen tiloihin voi olla vakoilijalle arvokas mahdollisuus.

Saksan viranomaiset ovat laskeneet muutama vuosi sitten yritysvakoilun hinnaksi Saksan kansantaloudelle yli 50 miljardia euroa vuodessa. Yhdysvallat taas on arvioinut vuosittaisiksi tappioikseen jopa 500 miljardia dollaria. Tämän pohjalta voidaan arvioida, kuinka suurista summista puhuttaisiin Suomessa.

Fyysinen ja digitaalinen kohtaavat – siksi sinä olet tärkeä!

Suojaamme tilojamme, järjestelmiämme ja henkilöstöämme erilaisilta tietoturvauhkilta. Fyysisessä ympäristössä voimme luoda erilaisia kontrolleja, tehdä kestäviä rakenteita ja lisätä lukituksia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että joku kuitenkin pääsee aina sisään – jollain pitää olla aina avain. Siksi ihmisellä on tärkeä rooli turvallisuudessa.

Ihminen on joka tapauksessa keskeisin toimija – niin hyvässä kuin pahassa.

Muista kuitenkin, että et ole vain uhka, olet myös erittäin hyvä turvallisuussensori. Tietoturvallisuuteen liittyvät asiat eivät ole avaruustiedettä, vaan arkipäivää. Me teemme joka päivä omaan ja työnantajamme turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja. Ole rohkea ja kysy, pysähdy hetkeksi, pohdi ja toimi oikein. Juuri sinä voit vaikuttaa.

Haastan jokaisen yrityksen ja henkilön tekemään ainakin yhden turvallisuutta parantavan toimenpiteen kuluvan vuoden aikana. Voimme kaikki olla ainakin vähän vahvempia lenkkejä – pienestä voi tulla suurta.

Mika Susi
toiminnanjohtaja, FISC Ry
Susi toimi aiemmin Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ssa yritysturvallisuudesta, riskienhallinnasta ja varautumisesta vastaavana johtavana asiantuntijana.

Kaikki #olevahvinlenkki-videot on tehty suojelupoliisin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n yhteistyönä. Lyhyitä turvallisuuden keskeisiä osa-alueita käsitteleviä videoita ilmestyy viikon välein kaikkiaan neljä 11.2.2020 alkaen. Pysy kanavalla!