Tasa-arvoasiantuntijan blogi palkka-avoimuudesta ja sen vierestä
Selvityshenkilö, tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara luovutti palkka-avoimuutta koskevan selvityksensä 16.10. perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle. Selvityksessä ja siinä esitetyissä suosituksissa on sekä hyvää että huonoa.
Hyvää tasa-arvovaltuutetun selvityksessä on, että siinä kehotetaan niin sanotun palkkatietämyksen lisäämiseen. Palkkatietämyksellä tarkoitetaan sitä, että työntekijät ymmärtävät, miten heidän palkkauksensa määräytyy ja miten siihen voi vaikuttaa.
Palkkausjärjestelmien ymmärrettävyys, selkeys ja avoimuus ovat ehdottoman kannatettavia asioita. Tässä on vielä tekemistä sekä työehtosopimus- että työpaikkatasolla.
Valitettavasti tähän selvityksen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Huonoa tasa-arvovaltuutetun selvityksessä on ensinnäkin se, että siinä ehdotetaan pakollista palkka-avoimuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että yksittäinen työntekijä voi saada toisen työntekijän palkkatiedot eurolleen tietoonsa tämän vastustuksesta huolimatta.
Näin järeä toimenpide ei ole mitenkään suhteessa siihen, että tilastollisten tutkimusten mukaan selittämätöntä palkkaeroa samaa työtä tekevillä on keskimäärin vain noin kaksi prosenttia. Tämäkään ei tarkoita sitä, että tuo kaksi prosenttia johtuisi sukupuolesta, vaan siitä, että tutkimuksissa ei ole pystytty tarkastelemaan palkkaerojen syitä tätä tarkemmin.
Selvityksessä siis ammutaan rynnäkkökiväärillä kissan kirppua. Voi kissa parkaa.
Suomessa on jo nyt vapaaehtoinen palkka-avoimuus, eli kuka tahansa saa kertoa palkkansa kenelle tahansa. Tämä sopii suomalaiseen työmarkkinajärjestelmään, toisin kuin pakko.
Huonoa selvityksessä on myös se, että se on kovin puutteellisesti laadittu. Selvitykseen on kerätty esimerkkejä erilaisista sukupuolten samapalkkaisuuteen liittyvistä toimenpiteistä. Samalla sekoitetaan palkka-avoimuus milloin palkkatietämykseen, milloin palkkausjärjestelmiin ja milloin palkkakartoituksiin.
Tässä muutama esimerkki selvityksen puutteista ja epäloogisuudesta:
- Selvityksessä on löydetty yksi maa, Norja, jossa on toteutettu pakollinen yksittäisten työntekijöiden palkka-avoimuus. Selvityksessä ei sen sijaan ole kerrottu, missä kaikissa maissa pakollista palkka-avoimuutta ei ole ja miksi näin on. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa pakollista palkka-avoimuutta ei ole.
- Selvityksessä on löydetty yksi yritys, jossa on toteutettu palkka-avoimuus. Tässäkin yrityksessä on kuitenkin kyse vapaaehtoisesta palkka-avoimuudesta, eli ihan eri asiasta kuin mitä selvityksen suosituksissa ehdotetaan.
- Selvityksessä on kerrottu muun muassa ns. Islannin ja Britannian malleista. Näissäkään malleissa ei kuitenkaan ole kyse pakollisesta palkka-avoimuudesta, vaan palkkausjärjestelmien tasa-arvoisuudesta.
Ministeri Saarikko kehui selvityksen luovuttamistilaisuudessa sitä, että selvitys valmistui määräajassa. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut pidentää määräaikaa.
Erityisen valitettavaa on, että tasa-arvovaltuutetun selvitys sekoittaa jälleen ihmisten mielessä sitä, mikä samapalkkaisuudesta ja palkkaeroista puhuttaessa on olennaista ja mikä ei. Pakollisen palkka-avoimuuden lisääminen ei ole todellinen keino sukupuolten välisen keskimääräisen palkkaeron kaventamiseen.
Keskimääräisen palkkaeron kaventamiseen on käytännössä vain kaksi merkittävää keinoa: työmarkkinoiden segregaation purkaminen ja perhevapaauudistus.
Segregaation purkamisessa on kyse siitä, että työmarkkinoiden jakautumista naisten ja miesten töihin saadaan vähennettyä. Tältä osin toimien keskiöön on otettava erityisesti varhaiskasvatus ja lapset. Jos sukupuolistereotypioihin ja ura- ja ammattivalintoihin pyritään vaikuttamaan vasta opintoihin hakeutumisen vaiheessa, ollaan eittämättä myöhässä.