Tiina Haapasalo bloggaa: Luvattoman hyvää kyytiä?

Taksien, bussien ym. liikennepalveluiden sääntelyyn ollaan ajamassa suuria mullistuksia. Kuumana perunana on luvanvaraisuus, kirjoittaa EK:n liikenne- ja logistiikka-asiantuntija.

Johtava asiantuntija Tiina Haapasalo seuraa EK:ssa infra-, logistiikka- ja liikennekysymyksiä.

Liikenteen palvelujen tarjoamista halutaan helpottaa. Ihmisten liikkuminen on 90 % itsepalvelua kävellen, pyörällä tai autolla. Loppu kymmenys onkin sitten ollut tarkoin varjeltua ja tiukasti säänneltyä palvelua. Bussilla, junalla tai taksilla ei ole niin vaan ajeltu. On ollut yksinoikeuksia, vakireittejä, lupajonotusta, paikkavelvoitteita, hintasääntelyä ynnä muuta. Nyt tämä kaikki on rytinällä purkaantumassa yhden lain alle, jonka nimi on liikennekaari.

Valtio ja kunnat käyttävät yli miljardi euroa vuosittain taksi-, bussi- ja junaliikenteen ostoihin. Menot ovat vuosi vuodelta kasvaneet. On luonnollista, että kustannukset on otettu suurennuslasin alle ja palvelujen tarjontaa halutaan helpottaa ja lisätä kilpailua. Alalle on tullut uudenlaista liiketoimintaa, joka testaa perinteisiä toimialarajoja ja malleja.

Viime viikolla keskusteltiin pariin otteeseen liki sadan ihmisen seminaarissa, millaisia lupa- ja hintaskenaarioita voitaisiin liikennekaaressa sommitella takseille, busseille, pakuille ja rekoille. Työssä on tunnetta mukana. Keskustelussa on mukana liberaaleja lupamalleja, sekamalleja, kokeilumalleja, pienen ja suuren bisneksen lupamalleja. Yhtä mallia jäi kuitenkin kaipaamaan, ja se on, että tarvitaanko tällaiseen erillistä lupaa ollenkaan.

Voisiko liikenteen palveluja tarjota yksinkertaisesti ilmoittautumalla markkinaan mukaan? Ja voisiko lähtökohtana olla se, että luotetaan palveluntarjoajan noudattavan lakeja? Ajoneuvoista, ajokorteista, ammattipätevyyksistä, verovelvollisuudesta, eläkevakuutusvelvollisuudesta, työnantajan velvollisuuksista, matkustajaoikeuksista, kuluttajasuojasta jne. ovat jo säädökset olemassa joko EU-pohjalta tai muilta kotimaisilta toimialoilta. Tiedot löytyvät rekistereistä.

Voisiko kuka vaan tarjota kyytiä ja maksaa kyydistä? Voisiko henkilöitä ja tavaraa kuljettaa yhtä matkaa? Ajoneuvojen käyttö ainakin tehostuisi ja euroja säästyisi niin ihmisiltä kuin valtiolta ja kunnilta.

Tässä kohtaa myös Brysseli nostaa kulmakarvojaan. Onko tämä ilmiö jakamista, vaihdantaa, yhteistyötä vai bisnestä? Kyytien lisäksi monissa muissa palveluissa kysyntä ja tarjonta kohtaavat täyttä päätä appseissa ja digialustoilla. Virkapuoli haluaa varmistaa, että ollaan tasaveroisia velvoitteiden ja verovaltioiden edessä.

Toisin kuin kyydeissä, tieliikenteen tavarakuljetuksissa on pitkään ollut toimiva markkina ja EU-laajuiset säännöt. Myös kuljetuspuolella kiinnostaa, voisiko tavaroiden ja ihmisten kyyditykset yhdistää. Voisiko maitoauto tarjota kyydin kyliltä kirkolle ja ottaa siitä maksun? Maalaisjärki sanoisi, että onnistuu ilman muuta, ja ilman erillistä lupaa.