Trump voi USA:n lain mukaan purkaa vapaakauppasopimukset ilman kongressin lupaa

20.01.2017

USA:n presidentin laajat valtaoikeudet kauppapolitiikassa luovat epävarmuutta ja uhkakuvia myös suomalaisyrityksille. Trump voi muun muassa purkaa vapaakauppasopimukset ja asettaa uusia tulleja ilman kongressin tukea, bloggaa EK:n kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen.

Vapaakauppasopimukset ja kauppapolitiikka olivat yksi USA:n presidentinvaalien kärkiaiheista. Trump hyökkäsi jo vaalikampanjansa aikana vapaakauppasopimuksia ja tuontia vastaan. EU ja suomalaisyritykset eivät ole Trumpin toimien ensisijaiset kohteet. On kuitenkin realistista odottaa, että Trump tulee luomaan USA:n markkinoille uusia tuontiin kohdistuvia kaupanesteitä, joilta myöskään suomalaisyritykset eivät voi välttyä.

USA:ssa on totuttu näkemään värikästä retoriikka vaalien alla. Poikkeuksellista on kuitenkin se, että Trump ei ole muuttanut viestejään valintansa jälkeen.

USA:n presidenttinä Trumpin on mahdollista myös toteuttaa monta uhkaustaan jopa ilman kongressin tukea. Näihin oikeuksiin kuuluu mm. vapaakauppasopimusten purkaminen ja uusien tullien asettaminen. Trump tarvitsee kongressin tukea vain uusien vapaakauppasopimusten ja uuden lainsäädännön osalta.

Trumpin valinnan todennäköisenä seurauksena voidaan pitää ainakin Kiinan ja USA:n välien kiristymistä. Trump haluaa vetää kovaa linjaa suhteessa Kiinaan. Kiina puolestaan tulee reagoimaan jokaiseen USA:n asettamaan uuteen kaupanesteeseen vastatoimella. Iso kysymys on nyt se, mitä keinoja Trump lähtee käyttämään.

Maailmankauppajärjestö WTO halvaantuu?

Trump on puheissaan tuonut vahvasti esiin tyytymättömyyttään Maailmankauppajärjestö WTO:n jäsenyyttä ja USA:n vapaakauppasopimuksia kohtaan. USA:lla on mahdollisuus irtautua vapaakauppajärjestelyistään kuuden kuukauden irtisanomisajalla ja presidentillä on oikeus päättää tämän irtisanomisen tekemisestä. Puheiden tasolla Trump on valmis käyttämään valtaoikeuksiaan. Toistaiseksi on kuitenkin vaikea nähdä, että Trump ryhtyisi näin radikaaleihin toimiin. Uhkailutaktiikka näyttää sen sijaan olevan Trumpin keino kasvattaa USA:n neuvotteluvoimaa.

Trumpin ehdokas kauppaministeriksi Wilbur Ross oli tällä viikolla senaatin kuultavana. Hänen mukaansa Trumpin hallinnon ensimmäisiä kauppapoliittisia toimia tulee olemaan Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen NAFTA:n uudelleen tarkastelu. Trumpin uhkailut NAFTA:n kaatamisesta ja uusien tullien asettamisesta Meksikolle ovat saaneet Kanadan ja Meksikon jo viime vuonna lupautumaan neuvotteluihin. Nähtäväksi jää kuinka pitkälle Trump tulee pääsemään uhkailutaktiikallaan, kun neuvottelupöydän toisella puolella on kaksi jo valmiiksi hermostunutta osapuolta – ja ne tietävät, että oikeasti USA:n talous ja kuluttajat ovat hyötyneet NAFTA:sta.

11 Tyynenmeren maan kanssa neuvotellut TPP-vapaakauppasopimuksen kohtalo on puolestaan edelleen auki. Trump ilmoitti jo viime vuonna kaatavansa TPP:n ensitöikseen presidenttinä. Ottaen kuitenkin huomioon sopimuksen merkityksen USA:n roolin vahvistamiseksi Tyynenmeren alueella ja erityisesti Kiinan naapurimaiden kanssa, on tämänkin sopimuksen kohtalo ja mahdollinen uudelleen neuvotteleminen edelleen pöydällä.

Vaikka Trump haluaa neuvotella myös uusia sopimuksia, ei hän ole täsmentänyt millaisia ja minkä maiden kanssa. Iso-Britannia on jonon kärjessä, mutta Iso-Britannia ei kovasta motivaatiosta huolimatta ole vielä valmis neuvottelupöytään USA:n kanssa. EU ja TTIP sen sijaan eivät toistaiseksi ole Trumpin kartalla.