Ylioppilastutkinnon järjestäminen englannin kielellä

03.04.2018

EK kiittää lausuntopyynnöstä ja esittää lausuntonaan seuraavaa:

Tavoitteena OKM:n tilaamassa selvitysmiesten tekemässä raportissa oli selvittää, miten englanninkielisen ylioppilastutkinnon järjestäminen toteutetaan ja millaisia kustannuksia siitä aiheutuu. Uudistus edellyttäisi myös lainsäädännöllisiä muutoksia.

EK kannattaa esitystä.

Mahdollisuus suorittaa yo-tutkinto englanniksi on Suomelle vetovoimatekijä

EK:n selvityksen mukaan englantia käytetään 80 % kaiken kokoista yrityksistä. Sen lisäksi, että englanti on monen yrityksen virallinen kieli, englannin kielen hallinta yleistyy myös kotimaassa mm. matkailu- ja ravintola-alalla, toisinaan jopa ainoana palvelukielenä PK-seudulla.

Mahdollisuus suorittaa suomalainen ylioppilastutkinto englanniksi on suoraan vetovoimatekijä, kun Suomeen halutaan pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti kansainvälistä osaamista ja osaajia perheineen. Samalla uudistus tarjoaa suomalaisille englannin- tai kaksikielisessä perus- tai lukio/ammatillisessa koulutuksessa olleille nuorille luontevan kielellisen jatkumon. Kolmanneksi englanninkielisellä ylioppilastutkinnolla on edellytykset vahvistaa suomalaista tutkintojärjestelmää kansainvälisesti ja tämä tukee osaltaan suomalaisen lukiokoulutuksen vientiä.

Kuten raportissakin todetaan, englanninkielisen lukiokoulutuksen tarve ja toteuttamisedellytykset painottuvat tällä hetkellä maan suurimpiin kaupunkeihin. Tutkinnon suorittamista englanniksi tulee mahdollistaa tarvittaessa myös suurimpien kaupunkien ulkopuolella, mm. digitalisaation ja etäyhteyksien keinoin.

Kotimaisten kielten hallinta madaltaa kynnystä integroitua Suomen työmarkkinoille

EK kuitenkin huomauttaa, että vanhempiensa mukana Suomeen muuttavilla nuorilla kotimaisen kielen hallinta helpottaa integroitumista Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Niin ikään suomen/ruotsin kielen hallinta voi olennaisestikin madaltaa kynnystä aikanaan työllistyä myös suomalaisilla työmarkkinoilla. Siksi tänne muuttavien nuorten mahdollisuuteen opetella kotimaista kieltä tulee myös panostaa.

Tämän rinnalla on toki kiinnitettävä huomiota ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen englannin kieliseen opetustarjontaan, jotta vieraskielisten, englanniksi yo-tutkinnon suorittaneiden opintojatkumo lukiosta eteenpäin on mahdollisimman joustava.

EK pitää kustannuksia varsin maltillisina

Selvityshenkilöiden raportin mukaan englanninkielisen tutkinnon kertaluontoiset organisointikustannukset olisivat n. 100.000 €, ja vuosittain vähintään 260.000 €. Kustannukset otettaisiin valtion budjetista, tai joko kaikkia yo-tutkintomaksuja tai vain englanninkielisiä tutkintomaksuja korottamalla.

Kustannukset eivät poikkea merkittävästi suomenkielisen opetuksen kustannuksista edellyttäen, että ryhmäkoot ovat riittävän suuret. Suhteessa uudistuksessa saavutettaviin hyötyihin EK pitää kustannuksia varsin maltillisina.